perjantai 1. huhtikuuta 2022

Puutarhani kärhöt

Kärhöt ovat yksiä (monista) suosikkikasveistani. Ne ovat kauniita, niitä löytyy lukuisia erilaisia lajikkeita ja tukea ylöspäin kasvaessaan ne tuovat puutarhan kasvillisuuteen korkeutta.

Jollen vallan erehdy, niin tämä
heinäkuussa 2019 kuvattu kärhö on 'Mrs George Jackman'.

Ensimmäiset kärhöni, yhden lajiketta 'Mrs George Jackman' sekä kaksi kappaletta lajiketta  'Princess Kate', hankin vuonna 2016. Ensimmäisen vuoden ne kasvoivat ruukuissa ja talvetin ne isäni kotipaikan kellarissa. Ilokseni talvetus onnistui hyvin.

Siro 'Princess Kate' heinäkuussa 2020

Seuraavana kesänä istutin ne Liljapenkin viereen ja hankin niille kaveriksi lisäksi kärhön 'Jan Pawel II', joka tunnetaan myös nimellä 'John Paul II'. Nämä kaikki kärhöt kukoistivat edelleen viime kesänä ja kukoistavat toivottavasti myös tulevana kesänä.

'Jan Pawel II' hieman kärsineenä elokuussa 2019

2018 hankin kärhöt 'Justa' sekä 'Yukikomachi'. Istutin ne pihassamme olevan puisen hökötyksen päätyihin, mutta ne eivät menestyneet. Olin jo heittämässä niitä pois, kun huomasin 'Justa'n olevan vielä hengissä. Istutin sen Uudenkuun penkkiin, mutten kuollaksenikaan muista, miten sen kävi, enkä löytänyt siitä enempää mainintoja muistiinpanoistanikaan. Muistaakseni en nähnyt siitä minkäänlaisia jälkiä viime kesänä. Kunhan kesä taas koittaa, täytyy nuuskia Uudenkuun penkki tarkkaan läpi.

'Madame Le Coultre' syksyllä 2019

Myöhemmin samana kesänä istutin 'Justa'n ja 'Yukikomachi'n tilalle puuhökötyksen päätyihin uudet kärhöt. 'Madame Le Coultre' pääsi pihalta katsottuna hökötyksen oikeaan päätyyn ja 'Arabella' puolestaan sen vasempaan päätyyn. Ne eivät ole kasvaneet mitenkään kauhean runsaiksi, mutta viime kesänä ne alkoivat jo melko kivasti kiivetä puista hökötystä pitkin ylöspäin.

'Arabella' kuvattuna kesällä 2020

Kesällä 2020 istutin kaksi kappaletta kärhöä 'Rubens' sekä yhden kärhön 'Miss Bateman' puiseen, säleiköllä varustettuun laatikkoon. Muistini ja muistiinpanoni eivät kerro, mitä niille lopulta kävi, mutta arvelen, ettei niitä enää ole.

Uskoisin tämän olevan 'Miss Bateman'. Kuvattu toukokuussa 2020

Muistelen, että istutin myös viime kesänä kärhöjä säleikölliseen ruukkuun, mutta en löytänyt yhtään kuvaa tai muistiinpanoa todisteeksi. Saatan siis olla väärässäkin. Aion kuitenkin tutkia asiaa, kun käyn seuraavan kerran mökillä. Muistaakseni minulla on siellä erikseen vihko, johon olen tehnyt muistiinpanoja mökkipuutarhasta. Muistini viime kesältä on melkoisen hatara, sillä viime vuosi oli minulle henkisesti raskas. Puutarhahommistakaan en osannut nauttia aiempien vuosien tapaan, ja kuvaaminen jäi todella vähiin. Tällä hetkellä olen onneksi toiveikkaalla mielellä tulevan kesän suhteen.

'Arabella' kiipeilemässä puuhökötystä pitkin kesällä 2020.

 Ensi kesänä ajattelin hankkia jokusen kärhön mökille. Aloin jo miettimään, voisiko niitä laittaa kipuamaan entisen lammastarhan, eli tulevan hyötytarhan, aitaa pitkin. Siinähän olisi tilaa vaikka kuinka monelle köynnökselle.

Toivotan ihanaa, keväistä huhtikuuta
(vaikkakin kuva on syksyltä 2019)

8 kommenttia:

  1. Sinulla onkin paljon ihania kärhökaunottaria.
    Mukavaa alkanutta viikonloppua ja huhtikuuta.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kärhöt <3 Piti ihan googlettaa 'Miss Bateman', sillä noin voimakkaat vihreät raidat hämäsivät niin paljon. Silloin kun kyseinen kärhö kukki äidilläni, taisi olla niin lämpimät säät, että väri oli melko lailla puhtaan valkea. Jännä nähdä, millaiset kukat omani tekee. Sekään kun ei ole varmaa, että olen saanut oikean lajikkeen :D Tuo 'Mrs George Jackman' olisi myös ihana löytää jostain. Kukan malli on sillä todella hieno, täyteläinen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöillä värien syvyys tuntuu vaihtelevan paljon olosuhteista ja kukinnan vaiheesta riippuen. Kärhöissä on valtavasti ihania lajikkeita. Aloin jo haaveilla, josko rupeaisin oikein keräilemään niitä mökille. Täytyy tosin ensimmäisenä vuonna malttaa kokeilla vain muutamalla lajikkeella, onko mökillä niille sopivat kasvuolosuhteet. Kiitos!

      Poista
  3. Kärhöt ovat kyllä ihania! Meillä parhaiten viihtyvät vähän pienempikukkaiset viinikärhöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! Viinikärhöjä minulla ei vielä olekaan. Taidanpa ensi kesänä hankkia sellaisen.

      Poista
  4. Ihania kärhöjä. Minä ostin syksyllä alesta kuusi kärhöä ne onkin ensimmäiset kärhö ostokseni. Minä en muista niiden nimiä nyt tähän hätään. On minulla niistä nimistä kuvia ja tein myös niistä postauksen. Minä en ole mikään kauhean tarkka näistä nimistä tai kyllä kai se olisi kiva tietää nimet mutta olen helkkarin huono pitämään muistiinpanoja. Mutta olen tulevaisuudessa ajatellut josko saisin paremmin ne kirjattua.
    Jokatapauksessa näistä kuudesta kaksi istutin maahan ennen talvea ja neljä on kellarissa talvehtimassa ruukuissa.
    Tuo sinun ideasi istuttaa ne riviin aidan eteen on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kärhöjesi talvetus onnistuu ja saat nauttia niiden kauneudesta tulevina kesinä. Käynpäs etsimässä ja lukaisemassa kärhöpostauksen blogistasi. :) Syysalejen hyödyntäminen on järkevää. Minunkin voisi olla fiksuinta jättää seuraavat kärhöostokset loppukesään tai syksyyn, kun kesälle on jo muutenkin niin paljon puuhaa (ja rahan menoa) suunnitelmissa. Mutta saa nähdä maltanko, puutarhamyymälöissä järki tippuu kyydistäni yleensä jo myymälän sisäänkäynnillä. Olen huomannut, että muistiinpanojen pitämisestä on paljon hyötyä. Talven aikana ehtii hyvin unohtaa, mitä kasvia kasvaa missäkin ja mitä uutta edellisenä kesänä tuli hankittua. Useimmiten huomaan muistiinpanojen tärkeyden silloin, kun en ole kirjoittanut niitä. Sitäkin tapahtuu usein. Mutta onpahan jotain jännitettävää, kun ei ole harmaintakaan aavistusta, mitä minnekin on tullut istutettua. :D

      Poista