Kylvösuunnitelmia

Tein joitain päiviä sitten siemeninventaariota ja suunnittelin samalla ensi vuodelle kylvöaikataulua.  Viime kesältä oli jäänyt muutama vajaa siemenpussi. Lisäksi ostin syksyllä alehintaan tukun siemenpusseja leikkokukkapenkistä haaveillessani.

Malttamattomana tahdon päästä kylvämään ensimmäiset siemenet jo tammikuussa, joten jälleen kerran aion turvautua vanhaan ystävääni vihanneskrassiin. Helmikuukin sujunee vielä maltillisesti kylvöjen osalta, sillä tämän hetken suunnitelmien mukaan kylvän silloin pelkästään harjaneilikkaa.

Vihanneskrassi & harjaneilikka

Maaliskuussa pääsen kunnolla vauhtiin, kun kylvövuorossa ovat kukkakaali 'Snowball', kelloköynnös, tuoksuherneseos ja samettikukat 'Bolero' & 'Orange Flame'. Viime kesänä onnistuin tappamaan kaikki kukkakaalin taimet. Ehkä kastelin niitä silloin liikaa. Tällä kertaa yritän siis kastella maltillisemmin!

Maaliskuun kylvettäviä

Huhtikuulle jää myös viidet kylvettävät. Viime kesän yhdestä onnistuneesta taimesta innostuneena odotan innolla ruusukaalin kasvatusta. Viime kesänä satoa ei tosin tullut, mutta ehkä tällä kertaa onnistuu.. Tarhakukonkannus, leijonankita ja kiinanasterit pääsevät leikkokukkapenkkiin, mikäli suinkin löydän sellaiselle sopivan paikan.

Haaveilen siemenpussien kuvien mukaisesta kukkaloistosta. 

Kylvökauteni huipentuu toukokuussa suoraan avomaalle kylvettäviin siemeniin. Erityisesti odotan leikkokukkien maahan kylvöä. Luvassa on minulle uudet tuttavuudet tarhaneito, maloppi, punakosmoskukka ja kesämalvikki sekä vanhat tutut ruiskaunokit. Lisäksi lähes takuuvarmana onnistujana kylvän jälleen ruukkuun Baby Leaf -salaattimixiä.

Sormiani syyhyttää päästä kylvämään näitä ihanuuksia. 

Perjantaina postilaatikkoomme oli sopivasti ilmestynyt Exotic Gardenin siemenluettelo. Vaikka minulla onkin jo valmiina ihan kiitettävä määrä siemeniä, aloin heti unelmoida uusista siemenhankinnoista. Porkkanaa on ainakin saatava, petuniat kävisivät amppeliin ja tomaatin kasvatusta olisi ehkä sittenkin kiva kokeilla siemenestä asti.. Luettelo on täynnä toinen toistaan houkuttavampia kasveja.

Minun vuoteni 2017 päättyy siis siemenluetteloa selaten ja ensi kesän kukinnasta ja herkkusadosta haaveillen. Toivon, että saan ensi vuonna nauttia kauniista puutarhasta, puuhailla sormet mullassa ja oppia uusia asioita puutarhanhoidosta.

Tuokoon vuosi 2018 mukanaan onnellisia hetkiä juuri sinulle!

Myöhästyneet joulukukat

Ostin ennen joulua amarylliksen sipulin ja pussillisen tasetin eli sarjanarsissin sipuleita. Laiskuus kuitenkin iski, enkä ehtinyt istuttamaan niitä ennen kuin viikko pari ennen joulua. Molemmat ovat kasvaneet äärettömän hitaasti, joten saapa nähdä, onko minulla joulukukkia loppiaisena vai vielä myöhemmin.

 

Amarylliksessäni, jota myös ritarinkukaksi kutsutaan, taitaa kasvaa peräti kolme kukkavanaa. Pisinkään niistä ei tosin yllä mitallaan edes kymmeneen sentiin.

Amaryllis 'Red Lion'

 Kaverinaan "punaisella leijonalla" on tyttäreni kanssa askartelemani tontut. Loppiaisen jälkeen täytynee etsiä keväisemmät koristeet. Nimensä mukaan tälle amaryllikselle pitäisi tulla punaiset kukat. Jos olisin tiennyt kukinnan menevän ensi vuoteen, olisin suosiolla valinnut muun värin.

Tällaista kukintaa on pakkauksen perusteella luvassa.

 Tasettini istutin hieman haljenneeseen lasimaljaan. Halkeama on niin pieni, ettei se haittaa koristekäytössä, mutta ruokaa en uskalla tästä maljasta enää tarjoilla. Kukkaistutukselle se on oikein passeli! Sipulit saivat suojakseen jäkäläpeitteen.

Tasetti 'Paperwhite Ziva'

Jäkälä tuo asetelmaan metsäistä tunnelmaa.

Narsissien valkoiset kukat sopivat onneksi mielestäni ihan hyvin kevääseenkin. Jäkälä tuntuu jotenkin talviselta koristukselta, mutta ainahan sen voi korvata jollain keväisemmällä. Voi olla, että näiden kukintaan menee vielä aikaa, pituutta näillä on nimittäin vasta pari kolme senttiä.

Tällaista kukintaa odotellessa..

Ostin vielä joitain päiviä ennen joulua yhden amarylliksen sipulin, kun ne sattuivat sopivasti olemaan alennuksessa. Tämän yksilön valitsin kevät mielessä, ja väriltään se onkin valkovihreä. Senkin istutus viivästyi muiden kiireiden takia, mutta sepä olikin päättänyt rueta kasvamaan jo pussissaan. Nostin lopulta pelkän sipulin olohuoneen pöydälle, jotta muistaisin istuttaa sen. Vaan enhän minä silti muistanut/jaksanut/ehtinyt ja siinä pöydällä se sitten virui pituutta ihan väärään suuntaan. Kun lopulta sain istutettua sen ruukkuun, päätin laittaa sipulin vinoon, jotta varsi kasvaisi suurinpiirtein kattoa kohti. Aprikoin, häiritseekö sipulin asento kasvua, mutta hyvinhän tuo on kasvanut ja kehittänyt vielä toisenkin kukkavanan.

Amaryllis 'Miniature Evergreen'

Tuntuu aika hassulle, että tuo on kasvanut pituutta jo noin runsaasti, vaikka se on ostettu ja istutettu paljon myöhemmin kuin 'Red Lion'. Liekö sitten viileämmässä työhuoneessa muovipussissa otollisemmat kasvuolosuhteet kuin lämpimämmässä olohuoneessa ikkunan edessä..

Näin höntiltä näyttää vinoon istutettu sipuli..

..mutta luvassa on näin upeat kukat!

 Joulun jälkeen ostin kuusi hyasinttia hintaan 0,50 €/kpl. Hyasintit eivät ole koskaan kuuluneet jouluuni, joten uskon saavani loihdittua niistä kevätmieltä tuovia asetelmia somistamaan kotiamme. Lisäksi ostin itselleni jälkikäteisjoululahjaksi kirjan Kukoistava kotipuutarha. En ole ehtinyt vielä vilkaistakaan sitä, joten mukavaa lukemista riittää vielä pitkäksi aikaa. Kyseinen opus on nimittäin aikamoisen paksu. Sekä kirjasta että hyasinteista tulenee jossain vaiheessa ihan omat postauksensa.

Eikö ole aika houkuttavan näköinen kansi?

Mukavaa viikonloppua!

Merkityksellinen puu -haaste

Tiiu Puutarhahetki-blogista haastoi minut aikaa sitten mukaan merkityksellinen puu -haasteeseen, jonka on  pannut alulle Parasta aikaa -blogin Tarjan. Kiitos Tiiulle kivasta haasteesta ja Tarjalle haasteen keksimisestä!

Ensi alkuun ajattelin, että merkityksellisen puun valinta olisi hankalaa. Omassa pihassamme kasvaa pelkästään tuija, mutta vanhempieni pihassa ja mummolani pihassa kasvaa useitakin ihania puuyksilöitä. On sisareni kuolinpaikalla kasvava kuusi, itse istuttamani omenapuut ja korkea mänty, jonka juurella kesäisin loistavat kauniit luonnonkukat, lapsuuden leikeissä puhelinkoppina toiminut koivurykelmä, söpö kataja ja kauniita pihlajia. Sitten siirryin yksilöajattelusta lajiajatteluun, ja niin hoksasin, että suosikkipuuni on tietenkin kuusi!

Jostain syystä minulla on hyvin vähän kuvia kuusista.
Tämä kuva on maaliskuulta 2016.

Lapsuuden kotiani ympäröi metsä, jossa tärkeimmässä roolissa minulle ovat aina olleet kuuset. Kuten lapsuuden puutarhamuistot -postauksessani kerroinkin, lapsuuden aikaisen huoneeni ikkunasta on näkymä pieneen metsikköön, josta ensimmäisenä silmiini osuu aina suloiset kuuset.

Kuusi tuo lehdettömään aikaan kaivattua vihreyttä.

 Kuuset ovat aina tuoneet minulle turvallisuuden tunteen. Lapsuuden leikeissä piilouduin kuusen alle milloin sisariltani tai vanhemmiltani, milloin mielikuvitusolennoilta. Isompana vaeltelin metsässä saadakseni olla itsekseni. Ollessani masentunut, haaveilin köllähtäväni koulumatkani varrella olleiden tuuheiden kuusien juurelle nukkumaan. Koskaan en haavettani toteuttanut, mutta jollain tapaa jo pelkkä ajatus toi hieman lohtua nuoren naisen hauraalle sielulle.

Kuusi tarjoaa suojaa myös eläimille. Oravat vilahtavat kuusen latvaan ihmisen nähdessään, ja pikkulinnut hakevat kuusesta turvaa petoeläimiltä. Tykkään seurailla eläinten puuhia. Kun katsoo tarkkaan, kuusesta voi havaita milloin minkäkin otuksen.

Niin kuin olen aiemmin maininnutkin, olen jouluihminen, eikä joulua tule ilman joulukuusta. Rakastan kuusen neulasten tuoksua, se kuuluu ehdottomasti jouluun. Opiskelija-aikoinani vuokrayksiöönikin oli raahattava kotipaikaltani pieni kuusi. Minulle on tärkeää, että kuusi on nimenomaan isäni metsästä. Ostokuusta, varsinkaan tekokuusta, en voisi omaan kotiini kuvitellakaan.

Joulukuusi vuodelta 2015

 Kuusi on mielestäni karulla tavalla kaunis, sisukas metsiemme asukas, joka ei koreile viehkeällä kukinnalla tai lumoavalla syysvärillä. Kuusi on hiljainen, mutta uskollinen ystävä, jonka syleilyyn on turvallista käpertyä.

Tämäkin haaste on tainnut kiertää jo niin monessa blogissa, että jätän haastamisen sikseen. Jos et ole vielä osallistunut tähän haasteeseen, osallistu toki nyt! Tässä vielä kertaukseksi säännöt:

- kerro itsellesi merkityksellisestä tai kauniista puusta

- kerro, kuka sinut haastoi

- haasta mukaan kolme tai useampia blogiystäviäsi

Pahoittelen, etten löytänyt kunnollisia kuvia kuusesta, jossa tuo ylväs puu olisi ollut pääosassa. Ehkä kuusi ansaitsee vielä jossain vaiheessa toisen postauksen parempine kuvineen.. Tähän haasteeseen oli ilo vastata, ja kuusikuvia etsiessä tuli selattua niin tarkkaan läpi vanhoja kuvia, että sain sieltä jonkun uuden postausidean ja inspiraatiota muun muassa tuleviin kukkakimppuihin. Niistä lisää toiste!

Lapsuuden puutarhamuistot -haaste

Otetaas nyt loppuvuoteen pieni spurtti blogin osalta, kun joulukiireet ovat helpottaneet. Sain jo aikaa sitten lapsuuden puutarha muistot -haasteen Tuulikilta Kukkia ja koukeroita -blogista. Useaan otteeseen on ollut tarkoitus tarttua haasteeseen, mutta jostain syystä näin loppusyksystä ja alkutalvesta sekä aika että innostus ovat olleet kadoksissa. Välillä innostus on palannut, mutta aika uupunut. Lopulta aloitin tämän kirjoittamisen jokin viikko sitten. Kuten silloinkin, niin nytkin tässä kirjoittelen viisikuinen pikkuäijä sylissäni..

Kun mietin ensimmäisiä kosketuksiani puutarhaan, mieleen tulee heti lupiinit. Niitä kasvoi lapsuudenkotini pihassa, ja kasvaa siellä yhä edelleen. Niiden komeat, ja lapsen näkökulmasta korkeat, vaaleanpunaiset ja violetit kukinnot sopivat hyvin niin maljakkoon kuin vaikkapa ruuaksi leikkeihin. Mutakakku lupiinikuorrutteella kruunasi hiekkalaatikon kahvihetket. Lupiinin siemenet ne vasta jännittäviä olivatkin. Siemenpalkoineen ne muistuttivat ihan herneitä. Toisaalta niitä saattoi käyttää vaikkapa salapoliisileikeissä aseen panoksina. (Lapsena haaveammattini oli salapoliisi.)

Valkoiset lupiinit olivat suosikkejani, sillä ne olivat meillä harvinaisia.

 Kun olin ihan pieni meillä ei juurikaan ollut nurmikkoa. Sen sijaan maata peitti paikoin ihana sammal. Ehkä siitä johtuen haaveilen nykyäänkin nurmettomasta pihasta. Lapsuuden pihassani oli yksi kapea, mutta pitkähkö kukkapenkki. En muista, mitä siinä kasvoi, mutta jossain vaiheessa siinä taisi olla ainakin ruohosipulia, ja muistini mukaan myös orvokkeja. Äitini istutti, ja istuttaa yhä, kesäisin orvokkeja. Itse onnistun jostain syystä tappamaan ne, muuten tykkäisin niistä erityisesti ruukkuistutuksissa. Mieleeni iski hurja ajatus korvata Raparperipolun nurmikko matalalla orvokkikasvustolla. Rikkakasvien loitolla pito saattaisi tosin olla haasteellista. Niin, ja minä tietysti tappaisin nekin orvokit..

Äitini orvokkeja toukokuussa 2015

 Aikanaan meillä oli myös, ainakin lapsen näkökulmasta, isohko kasvimaa. Siellä kasvoi ainakin mansikkaa. Myös metsämansikkaa on kasvanut kotipaikallani niin kauan kuin minä muistan. Viime kesänäkin poimimme niitä tutun kaivonkannen ympäriltä.

Vanhempieni nykyinen kasvimaa heinäkuussa 2015

  Lapsuuteni puutarhamuistoihin kuuluu myös mummolassa vietetyt kesäpäivät. Mummolan pihassa kasvoi, ja kasvaa tänäkin päivänä, viinimarja- ja karviaismarjapensaita. Pienestä pitäen kävimme siellä sisarusteni kanssa poimimassa marjoja talven varalle. Tälläkin hetkellä pakastimestani löytyy samojen pensaiden terveellisiä ja herkullisia marjoja. Tänä vuonna nuorin poimija oli oma tyttäreni. On ilo jakaa tuleville sukupolville eteenpäin ihania puutarhamuistoja ja -taitoja.

Mummolassani kasvaa myös ruusuja. Kaipuuni juhannusruusua kohtaan saa juurensa nimen omaan mummolastani. Siellä ruusu rehottaa isona pensaana pihan paraatipaikalla. Sellaiselle paikalle se sopii. Meidän pihassa sen kasvua joutuisi rajoittamaan niin runsaalla kädellä, ettei sitä kannata tänne istuttaa, se kun on innokas leviämään. Ehkä joskus asun paikassa, jossa sillekin on sijansa.

Puutarhamuistoihin laskettanee myös metsä. Metsä on aina ollut elämässäni tärkeässä roolissa. Kasvoinhan metsän keskellä. Lapsuuden huoneeni ikkunasta aukeni näkymä "pikkumetsään", puita kasvavaan pieneen alueeseen talon ja pihatien välillä. Vielä nykyäänkin vanhempieni luona vieraillessani nukun samaisessa huoneessa ja saan aamuisin ensimmäisenä ihastella vuoden ajasta riippuen lumisia tai aamukasteen koristamia kuusen oksia. Metsissä olen leikkinyt kiipeilemällä puissa, siellä olen oppinut poimimaan mustikoita ja puolukoita niin suuhun kuin sankoonkin. Metsä on myös aina ollut minulle oma, turvallinen pakopaikka. Silloin, kun muu maailma kääntää minulle selkänsä tai tahdon itse kääntää selkäni maailmalle, on metsä ottanut minut avosylin vastaan ja tarjonnut lohtua ja paon todellisuudesta. Teimme myös vanhempieni kanssa paljon retkiä metsään ja muualle luontoon.

Ihanat kuuset ja kauniit koivut

Mitään viherpeukaloa minulle ei ole suotu perintönä tai lapsuuden lahjana, ja varsinainen polte puutarhahommiin syttyikin vasta aikuisiällä. Rakkaudesta ja kunnioituksesta luontoa kohtaan saan kuitenkin kiittää vanhempiani.

Suloinen suolampi

Olipa mukava pysähtyä hetkeksi miettimään lapsuutta puutarhan osalta. Kiitos Tuulikille haasteesta! Itse en haasta ketään, koska tämä haaste on tainnut ehtiä jo kiertää aika monessa blogissa. Jos sinua ei ole vielä haastettu tähän, niin tartu toki haasteeseen!

Tässä vielä kertauksena haasteen säännöt:

Kirjoita blogipostaus lapsuutesi puutarhamuistoista. Kerro kirjoituksessa, kuka sinut haastoi, ja haasta kolme tai useampi bloggaaja mukaan muistelemaan.

Loppuvuosi kuvin ja sanoin

Loppuvuosi on mennyt osaltani aivan liian nopeasti. Sairastamisten ja muiden kiireiden takia blogini on joutunut olemaan oman onnensa nojassa. Alkukuussa iski enterorokko. Mieheni joutui hoitamaan rokkoista poikaamme samalla kun minä kärvistelin omien näppyjen, kuumeen, kurkkukivun ja kutinan kanssa. Käsissä ja jaloissa oli niin hirveät näpyt, etten pystynyt tekemään juuri mitään. Jo sukkien pukeminen oli tuskaa, kengistä ja kävelystä puhumattakaan. Käsistä ei ollut oikein mihinkään. Kasvoiltani näytin ihan noita-akalta. Harmittelinkin, miksei tämä voinut sattua halloweenin aikaan. "Karkki tai enterorokko" olisi varmasti taannut suuren herkkusaaliin. (En tosin olisi kyennyt syömään herkkuja, kiitos kurkkukivun, jonka takia jouduin menemään vellilinjalla.)

Ajattelin ujuttaa tekstin sekaan joulukuisia kuvia, ja niitä selatessani huomasin, että tähän kuuhun on ehtinyt sisältyä myös kauniita hetkiä -oikeastaan aika montakin.
 

Nalle ja tuikut luovat joulutunnelmaa käytävän kaapin päällä.

Nallen kaverina oli myös neilikka.

 Rokon takia kaikki jouluvalmisteluni viiväistyvät, ja loppukuu menikin sitten joulukorttien, leipomisten, koristelujen sun muiden parissa. Tarkoitukseni oli päivittää blogia oikein ahkerasti. Harkitsin jopa joulukalenteria blogin puolelle. Sen sijaan tämä on joulukuun ensimmäinen postaukseni. No, ehkä ensi vuonna?

Loput neilikat sulostuttivat keittiötä.

Koristetaso sai vielä jouluisamman ilmeen.

Aatonaatonaattona minulla taisi olla pahin stressi, kun koitin epätoivoisesti saada kaikki jouluaskareet valmiiksi ennen vanhempieni luokse lähtöä. Meidän oli määrä olla heillä aattoon asti, ja palata sitten aattoiltana kotiin. Kovasta yrityksestä huolimatta muutama lahja jäi paketoimatta ja lisäksi luovuin ihan suosiolla itsetehdyistä laatikkoruuista. Kodin olisin halunnut siivota sellaiseen kuntoon, että sinne olisi ollut ihana palata, mutta sänky jäi petaamatta ja tavarat hujanhajan. Vanhempieni luona sain onneksi kaipaamani joulurauhan, eikä sotkuinen kotikaan enää aattoiltana hirveästi harmittanut. Joulupäivänä kävimme mieheni vanhempieni luona. Tapaninpäivänä koin jo saaneeni joulusta ihan tarpeeksi ja annoin ajatukseni siiryä kohti kevättä. Jotenkin tuntuisi tyhmältä kaivella tässä vaiheessa esiin jouluverhot ja leipoa perinteistä maustekakkua, kun loppiainen melkein kolkuttelee jo ovella.

Välillä olo on kieltämättä ollut kuin tällä tontulla.

Tällaisen kranssin tein toivottamaan vieraat tervetulleiksi kotiimme.

 Olen jouluihminen, joten tuntuu aika surkealta, että jouluni meni ohi ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa. Toisaalta olemme kyllä laulelleet joululauluja marraskuulta asti ja tehneet pikkuhiljaa jouluaskarteluja. Jouluaattoon ja -päivään sisältyi kaikki minulle tärkeät joulun tunnusmerkit, vaikkei ne jouluverhot koristaneetkaan kotiamme. Ehkei tämä siis niin huono joulu ollutkaan. Tärkeintä lienee, että saimme jälleen kokoontua rakkaiden ihmisten kanssa yhteen ja lapset olivat onnellisia. Tyttäreni riemu ainakin oli suuri. Ja oppihan poikamme juuri jouluaattona ryömimään.

Muutaman kerran ehdin nauttia aamun hämärästä
kynttilöiden valossa ihan itsekseni.

Jouluusemme näyttää tältä. Latvatähteä meillä ei ole,
mutta tyttären askartelema vessapaperihylsyporo on ainakin persoonallinen..

Tämän tekstin kirjoittaminen, ja erityisesti kuvien valitseminen, oli silmiä avaavaa. Ehkei ongelmani ollutkaan se, etten ehtinyt saamaan juuri mitään aikaiseksi, vaan se, etten tajunnut pysähtyä riittävän usein ihastelemaan kaikkea kaunista ympärilläni. Vaikka aiemmin sanoinkin saaneni tältä vuodelta tarpeekseni joulusta, juhlimme vielä ensi viikonloppuna joulua, kun siskoni tulee tännepäin. Silloin aion unohtaa suorituspaineet ja hiljentyä nauttimaan hetkestä. Ehkä vuoden viimeiset päivät kannattaisikin pyhittää rauhoittumiselle. Ensi vuonna sitten uudella tarmolla uusien kujeiden pariin!

Ihanaa loppuvuotta sinulle, lukijani. Toivottavasti sinun joulusi oli ihana. Saatuani purkaa pettymykseni tekstiksi, huomaan, että minun jouluni oli kuitenkin aika ihana.