perjantai 27. maaliskuuta 2020

Hurmaava harjaneilikka & muistutus arvonnasta

Jos kylvöni ehkä ovatkin menneet jonkin verran päin mäntyä harsosääskien takia, on harjaneilikka jaksanut ilahduttaa minua jo pitkään. Sen kukintaa on ollut ilo seurata.

Harjaneilikka Dianthus barbatus
 Kylvin tämän harjaneilikan viime keväänä. Viime kesänä se ei vielä kukkinut, ja unohdin ruukun ulos. Otettuani pihalle jääneet ruukut sisälle keskellä talvea, alkoi harjaneilikan ruukussa tapahtua kasvua. Vasta jälkikäteen tajusin, että harjaneilikka on kaksivuotinen kasvi ja se kukkii vasta toisena vuonna.


 Tämän postauksen kuvat on otettu puolitoista viikkoa sitten. Nyt harjaneilikan kukinta alkaa jo olla hiipumaan päin, mutta pari kukkaa piristävät vielä päiviäni.

Harjaneilikan nuppu
On ollut mielenkiintoista seurata nupun kehittymistä kukaksi. Harvoin tulee keskityttyä yhden kukan kasvuun näin tarkkaan. Nyt, kun kukkijoita on vasta tämä yksilö, olen ehtinyt käydä ihastelemassa sitä todella tiuhaan.


Nupun kehittyessä terälehdet muodostavat ihanan, tiiviin rullan. Siitä vaiheesta en valitettavasti ehtinyt ottaa kuvaa. Aurinkoisena päivänä kukintojen kehittyminen oli niin nopeaa, että seuraamani kukka avautui katselukertojeni välillä aivan pikkuruisesta nupusta yllä olevassa kuvassa taustalla olevaan maljamaiseen kukan muotoon.

Tässä kukat päivää myöhemmin täysin avautuneena
Harjaneilikat ovat niin ihania, että vaikkeivat ne kuulukaan tämänvuotiseen kylvösuunnitelmaani, saatan ehkä kuitenkin kylvää niitä kesällä puutarhaani.

Lopuksi vielä muistutus blogini synttäriarvonnasta.

Suloista viikonloppua!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Puutarhajuhlia ja arvontaa

Blogini täytti 8. maaliskuuta kolme vuotta, mutta se meni minulta täysin ohi. Moinen vääryys täytyy tietenkin korvata, joten tänään juhlistamme blogia oikein urakalla.

Saintpauliakin alkoi kukkia juhlan kunniaksi.
Eilen siivosin puutarhaa. Poistin kukkapenkeistä kuihtuneet kasvit ja haravoin koko pihan. Puutarhajätteet pakkasin jätesäkkeihin ja tyhjiin, vanhoihin multasäkkeihin odottamaan jätteenkeräykseen vientiä.

Liljapenkistä puskee tulppaaneja.
Kasvijätteiden alta paljastui ihanasti piippoja sekä muutama kukkakin.

Tähtilumikello Galanthus elwesii
Tähtilumikellon sisin on niin söpö.
Allekirjoittaneen kädet puolestaan kaipaisivat huolenpitoa..
Juhlan kunniaksi leivoin juustokeksejä ja suklaamuffinsseja. Juomaksi oli tietenkin kuplivaa, nimittäin söpöä vaaleanpunaista kivennäisvettä.

Tein muffinssit ihaniin tulppaani-vuokiin ja tyttäreni koristeli ne sokerikukkasilla.
Muffinssit on tehty tällä reseptillä, tosin käytin tummasuklaan tilalla valkosuklaata, lahopäänä kun en muistanut ostaa suklaata. Hyvin toimii valkosuklaallakin!

Pikkusuolaiseksi valmistin juustoisia keksejä.
Pöytä kolmelle katettu! Minä ja lapset pääsimme herkuttelemaan.
Kaunis sää houkutteli pihalle juhlimaan. Pöytä pystyyn, herkut tarjolle sekä kukkia koristeeksi -ja vuoden ensimmäiset puutarhajuhlat voi alkaa!

Helmililjat ovat tämän kevään suosikkejani -ainakin vielä.
Blogin synttäreiden kunniaksi haluan järjestää myöskin arvonnan. Toisten ilahduttaminen on ihanaa, ja koska blogi täyttää kolme, myös voittajia tulee olemaan kolme.

Ensimmäinen palkinto: Kotilieden Puutarha-lehti sekä lakuja
Toinen palkinto: tuoksuherneen 'Royal Rose' siemeniä,
vihko, lautasliinoja & suklaata
 Tuoksuherneen voi laittaa esikasvatukseen huhti- tai toukokuussa tai suorakylvää toukokuussa. 'Royal Rose' -lajikkeella on tuoksuvat, roosat kukat.

Kolmas palkinto: samettikukan 'Strawberry Blond', auringonkukan 'Red Sun'
& kehäkukan 'Pink Surprise' siemeniä sekä suklaata
Viimeisen palkinnon siemenet voi kaikki suorakylvää, mutta auringonkukkaa ja samettikukkaa voi myös esikasvattaa.

Arvonnan säännöt

Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen 31.3.2020 klo 23:59 mennessä. Jätäthän myös yhteystietosi (esim. sähköpostiosoitteen), jotta tavoitan sinut, mikäli onni suosii sinua. Suoritan arvonnan 1.4.2020.

Onnea arvontaan!

Kannattaa muuten pysytellä kuulolla, sillä blogiini on tulossa lähiaikoina lisää arvontoja.

Näin juhlahumussa haluan vielä kiittää kaikkia lukijoitani. Kiitokset teille jokaiselle, niin vanhoille kuin uudemmillekin lukijoilleni! Yksi bloggaamisen parhaita puolia, tai ehkä jopa paras puoli, on mielestäni vuorovaikutus toisten puutarhaihmisten kanssa. On mahtavaa saada uusia ideoita puutarhaan, apua vaivaaviin ongelmiin tai ihan vaan fiilistellä yhdessä puutarhan ihanuutta.

Aurinkoa päivääsi!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Taisto harsosääskiä vastaan

Ikävät pienet pörriäiset valtasivat taimihuoneeni. Lähikuvan ottamisen jälkeen tunnistin kaverit harsosääskiksi. Ilmankos taimeni ovat kasvaneet hitaasti ja osa on nuupahtanut kokonaan.

Harsosääski (likaisella) ikkunalla
Harsosääsket ovat noin 2-3 mm pitkiä, yleensä tummia hyönteisiä. Naaraan vatsa on munia täynnä ollessaan vaalea. Harsosääskillä on pitkät jalat ja tuntosarvet. Koiraan peräpäässä on pienet pihdit. Toukat ovat vaaleita ja niillä on tumma pää. Täysikasvuinen toukka on noin 6-7 mm pitkä.

Kuollut harsosääsken toukka lusikan kärjellä
Harsosääskinaaras munii mullan pinnalle. Toukat kuoriutuvat muutaman päivän päästä. Ne viihtyvät kosteassa mullassa. Aikuisista harsosääskistä ei yleensä ole kasveille haittaa, mutta toukat syövät taimien juuria. Isommille taimille ne eivät saa suurta vahinkoa aikaan, mutta nuorille pistokkaille ja taimille ne voivat olla kohtalokkaita.

Helpoin ja tehokkain tapa päästä harsosääskistä eroon, on heittää kaikki taimet multineen menemään ja hankkia uusille taimille uutta, puhdasta multaa ja käyttää uusia tai huolellisesti puhdistettuja ruukkuja. Itse en todellakaan raaski heittää taimiani menemään, joten varustauduin järein asein ja julistin sodan harsosääskiä vastaan. Tällaisilla aseita minulla on käytössä:

Imuri

Imuroin taimihuoneen huolellisesti ja koitin pyydystää imurilla myös harsosääskiä. Ainakin huoneesta tuli siistimpi.

Mäntysuopa

Tein mäntysuopasuihketta sekoittamalla litraan vettä noin 0,2 dl mäntysuopaliuosta. Suihkuttelin sillä kaikkien taimipurkkieni mullan pinnat huolellisesti. Aion uusia käsittelyn muutaman päivän välein niin pitkään, kun harsosääskiä tulee vastaan. Toukkien pitäisi kyllä kuolla siihen, ja olenkin nyt löytänyt ruukkujen pinnalta kuolleita toukkia. Vähän tosin mietityttää, aiheuttaako mäntysuopa taimille haittaa. Myös huonekasvien mullat olen suihkuttanut mäntysuovalla.

Ruiskuttelen uudet kylvötkin mäntysuopaseoksella.
Mehu

Laitoin taimien luo itsetehdyllä viinimarjamehulla täytetyn kupin. Peitin kupin muovikelmulla jättäen kuitenkin pienen aukon, josta sääsket pääsevät kuppiin, mutta eivät toivottavasti enää pois sieltä. Makea mehu houkuttaa öttiäisiä. Ansaan on mennyt jonkun verran sääskiä.

Mehuansa syntyi pieneen kuppiin.
Suomalainen sisu

Ihan vaan sitkeyden ja sisun voimin olen paljain käsin nistinyt lukemattomia määriä harsosääskiä. Jaloilla tallominen on myös osoittautunut toimivaksi lattialla kipittäviä sääskiä vastaan.

Toivon totisesti, etteivät harsosääsket ole iskeneet muiden taimiin! Jos niin kuitenkin pääsee käymään, toivottavasti tästä postauksesta on jotain apua. Tänään olen törmännyt vain pariin harsosääskeen ja nistinyt ne samantien. Jospa taistelu alkaisi olemaan jo voiton puolella. Kuulisin kuitenkin mielelläni lisää toimivia vinkkejä sotaan harsosääskiä vastaan.

Onneksi ulkona on tällaisia päivää piristäviä söpöliinejä!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Keväinen ovikranssi

Huomasin ennen hiihtolomaani Tokmannilla aleleikkokimppuja eurolla. Ostin niitä kaksi kappaletta ja päätin kokeeksi näperrellä niistä ovikranssin. Kevätmieli oli jo silloin vallannut minut niin, että halusin ehdottomasti rueta keväistämään sisääntuloa.

Juuri tehty kranssi näytti tällaiselta. Kuva otettu 2.3.2020
Tein kranssin kiireessä juuri ennen lähtöä vanhempieni luo, joten muoto ei ole ihan täydellisen pyöreä. En myöskään siihen hätään löytänyt kuin lyhyen pätkän ohuehkoa rautalankaa, joten renkaasta ei tullut riittävän kestävä, vaan jouduin virittelemään pätkän rautalankaa tueksi kranssin yläreunasta alareunaan.

Kätkin tukirautalangan heinän taaksen piiloon.
Valitsin kukkia, joissa oli vaalenapunertavia, sinisiä ja valkoisia sävyjä.
Keväistä hempeyttä
 Ripustin kranssin sisäänkäynnin luona olevan varaston oveen. Nappasin muutaman kuvan, hyppäsin autoon ja jäin jännittämään, miltä kranssi näyttäisi lomalta palattuani. Mielestäni se on säilynyt yllättävän hyvässä kunnossa. Vain yksi kukka on pudonnut. Muut kukat ovat toki kuivuneet ja kranssin rakennekin vähän lässähtänyt, mutta minusta se näyttää edelleen ihan kohtuulliselta. Tosin nyt katsellessani tänään ottamiani kuvia tuntuu, että täytyy käydä vähän kohentelemassa kranssia..

Tältä kranssi näyttää nyt, miltei kaksi viikkoa vanhana.
Sisääntulo ei ole aivan niin keväinen kuin haluaisin. Olen metsästänyt helmililjoja, muttei niitä tunnu löytyvän täältä mistään. Kukkakaupat on vielä koluamatta, joten täytynee seuraavaksi etsiä niistä. Kunhan löydän jostain helmililjoja, aion tehdä niistä, narsisseista ja jostain köynnöksestä, kenties muratista, asetelman etuoven luo.

Etuoven luona havupallo ja lyhdyt muistuttavat vielä talvesta.
Opintoni ovat loppukevään osalta muutettu kokonaan etäopiskeluksi, joten minulla on entistäkin enemmän aikaa olla kotona. Ehkäpä ehdin siis jo ensi viikolla keväistämään sisääntuloa entisestään.

Pakkasista huolimatta narsissit ovat säilyneet hengissä.
Joko sinä olet päivittänyt sisäänkäynnin ilmeen kevääseen?

Ihanaa, aurinkoista alkavaa viikkoa!

torstai 12. maaliskuuta 2020

Maaliskuinen pihakierros

Kiertelin eilen pihalla etsimässä kevään merkkejä. Viime päivien sateiden ja lämpimien säiden ansiosta lumet olivat taas huvenneet. Viime yönä satoi kuitenkin lisää lunta. Hyvä niin, sillä viikonlopulle on puolestaan luvassa pakkasia. Kuvat ovat eiliseltä pihakierrokseltani, tänään lunta on tosiaan hieman enemmän. Kevät keikkuen tulevi pitää tänä vuonna hyvin paikkaansa!

Tuijan ympärille tekemäni Uudenkuun penkki on pysynyt lumettomana lähes koko talven.
 Olen hiukan huolissani Uudenkuun penkkiin istuttamistani kukkasipuleista ja muistakin kyseisen penkin kasveista. Niiden suojana ei ole ollut juuri missään vaiheessa lunta, joten pelkään pahoin pakkasten tehneen tuhoja. No, kunhan kevät ja kesä etenee, näkee kasvaako penkkiin muutakin kuin rikkaruohoja (ne nimittäin kukoistavat edelleen) vai pääsenkö kasviostoksille. Onneksi tämä ei ole suosikki-istutukseni vaan pikemminkin heräteostojen sekametelisoppa, joten ihan hirveästi ei harmita, vaikka tuhoja olisikin tullut.

Kuvassa vasemmalla Lilja-penkki, oikealla kivien takana Ruusupenkki
ja sen takana Raparperipolku sekä Suomi100-penkki
 Liljapenkki oli eilen lumeton, nyt sekin on Suomi100- ja Ruusupenkin tapaan pääosin lumen suojassa. Eilen löysin Liljapenkistä jotain harmittavaa. Osaa tulppaaneistani on käyty mutustelemassa. Minä kun olen viime aikoina niin iloinnut siitä, ettei meilläpäin liiku peuroja vaan kasvit saavat olla rauhassa. No, Suomi100-penkistä löytyi johtolanka pihamme tuholaisista.

Suomi100-penkistä löytyi kovin tutunnäköisiä papanoita.
Pihaani häiriköivät siis jänikset tai rusakot. Voihan nakki! Pupuset ovat kyllä kovin suloisia, ja tähän asti minusta on ollut kiva nähdä pihassamme niiden jälkiä (siis käpälänjälkiä, ei noita papanoita). Toivottavasti jänöt löytävät jatkossa parempaa syötävää ja jättävät kasvini rauhaan!

Tämä näky riipaisee sydäntäni. Onneksi ihan kaikkiin tulppaaneihin ei (vielä) ole koskettu.
Suomi100-penkistä löytyi onneksi muutakin kuin papanoita. Ihanat tähtilumikellot ovat säilyneet vaihtelevista keleistä huolimatta hengissä. Söpöliinit ovat vielä tiukasti nupullaan, joten näitä saa ihailla vielä pitkään. (Ellei sitten pitkäkorvat käy syömässä niitäkin.)

Tähtilumikello Galanthus elwesii
Suomi100-penkin reunalla 'Jeanne d'Arc' krookukset puskevat mullasta esiin. Odotan innolla niiden kukintaa! Ihanaa, kun niin monet kevään ihmeet ovat vielä edessäpäin.

Krookusten alut pilkottavat kosteasta maasta.
Olen niin onnellinen, että on maaliskuu. Olen onnellinen pienistä kevään merkeistä puutarhassa, päivä päivältä lisääntyvästä viherryksestä (mitä nyt lumi välillä peittääkin vihreyden alleen), valosta ja lämmöstä. Tervetuloa, kevät!

Ihania talven ja kevään taitehetkiä!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Helmikuun kylvöt 2020

Niin vain hurahti lomaviikko ja paluu arkeen koitti. Kylläpä olisin voinut lomailla vielä toisenkin viikon! Oli ihana viettää viikko vanhempieni luona molempien sisarusteni ollessa myös paikalla.

Palattuani kotiin totesin taimivauvojen kaivanneen minua, tai ehkä ennemmin kastelukannua. Kolme tomaatin tainta oli heittänyt henkensä, samoin yksi kauan kituutellut pinaatin taimi. Muut kuitenkin virkistyivät saatuaan kunnon lorauksen vettä. Loppujen lopuksi selvittiin aika pienin menetyksin. Tomaatteja taidan vielä varmuuden vuoksi kylvää lisää, mutta uudet pinaatit laitan vasta lähempänä kesää suorakylvönä.

 Ajattelin vielä palata helmikuun kylvöihin ja laittaa tähän myös koosteen alkuvuoden kylvöistä. Helmikuukin oli kylvöjen osalta hyötykasvipainoitteinen. Kylvin neljää eri tomaattia, paprikaa 'California Wonder', uuden satsin vihanneskrassia sekä kokeilunhalusta yhden mangon siemenen.

Tämä tomaatti 'Tigerella' kärsi kastelun puutteesta, mutta virkosi kuitenkin.
Lomareissuni koitui 'Tiny Tim' tomaattien sekä yhden 'Tigerella' tomaatin kohtaloksi. Paprikat sekä yhden 'Gardener's Delight' tomaatin totesin jo aiemmin menetetyiksi tapauksiksi.

Kahdeksasta tomaatista enää neljä on jäljellä.
 Kukista kylvin kylmäkäsittelyä vaativaa kurjenpolvea ja lehtoakileijaa. Ne eivät ole vielä ruenneet itämään. Myös kelloköynnös ja samettikukat pääsivät multiin ja ovat myös osittain alkaneet itää.

Samettikukan 'Bolero' heiveröinen alku
Alla listaus alkuvuoden kylvöistä. Yliviivasin menetetyt tapaukset.

KYLVÖT 2020
25.1.
persilja 'Bravour'
maustemeirami
salaatti 'Baby Leaf mix'
vihanneskrassi
pinaatti 'Viroflex'

3.2.
pihvitomaatti 'Brandywine'
kirsikkatomaatti 'Gardener's Delight'
kirsikkatomaatti 'Tiny Tim'
tomaatti 'Tigerella'
paprika 'California Wonder'

11.2.
sininen, tummalehtinen kurjenpolvi
sininen lehtoakileija

22.2.
kelloköynnös
ryhmäsamettikukka 'Orange Flame'
ryhmäsamettikukka 'Bolero'

24.2.
vihanneskrassi

29.2.
mango

Maaliskuun kylvöt aloitin tällä viikolla, mutta paljon on vielä kylvettävää. Jonkun verran olen istutellut myös liljojen sipuleita. Pöydät alkavat hyvää vauhtia täyttyä ruukuista ja lisää tilaa on raivattava jatkuvasti. Kevät on siis selvästi alkanut!

Päivän puutarhakierrokseni kruunannut tähtilumikello
viestii sekin saapuneesta keväästä.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Uusi istutus vanhempieni pihaan

Olen tällä hetkellä lomailemassa vanhempieni luona. Täällä IV-vyöhykkeellä on ihanan talvista. Vaikka kevät saisikin puolestani jo tulla, on kivaa, että hiihtolomalla voi laskea mäkeä, peuhata lumessa ja tietenkin hiihtää.

Oravat ovat telmineet lumisessa metsässä.
Ajatukseni ovat kuitenkin jo kovasti keväässä ja kesässä. Olen suunnitellut innolla uusia istutuksia ja vanhojen istutusten muokkauksia. On mahtavaa, kun täällä on paljon tilaa uusille kasveille!

Aiempina vuosina olemme tehneet isäni kanssa kaksi istutuslaatikkoa kukille. Nyt suunnittelin tekeväni uuden kukkapenkin laatikoiden viereen. Ajattelin, etten tekisi uudelle penkille laatikkoa vaan pelkän kohopenkin.

Uusi kukkapenkki tulisi näille paikkeille.
Penkin toiseen reunaan aion istuttaa syysleimua 'Orange Perfection' ja tarhakulleroa 'Cheddar', joita tilasin Viherpeukaloilta. Toiseen reunaan tulee puolestaan liljoja 'Red Country' ja 'Golden Joy', jotka esittelin viime kerralla.

Penkin etuosaan istutan ainakin korallikeijunkukkaa 'Leuchtkäfer'. Sitäkin tilasin Viherpeukaloilta. Sen kaveriksi voisi ehkä harkita jotain tummalehtisempää keijunkukkaa. Esikoitakin voisi ehkä istuttaa tähän penkkiin.

Rustasin vihkoon alustavan suunnitelman.
Syksyllä istutan penkkiin kukkasipuleita. Haaveena on ainakin keltaiset ja punaiset 'Apeldoorn'-tulppaanit sekä keltaiset narsissit ja krookukset.

Punakeltaisten kukkien vuoksi penkin nimi tullee viittaamaan jollain tapaa aurinkoon. Täytyy vielä mutustella nimi-ideoita ja päättää nimi sitten, kun penkki on valmis.

Aurinko näyttäytyi tänäänkin metsikön ja ohuen lumipilven takaa.
Tällaisia suunnitelmia tällä kertaa. Onko sinulla suunnitelmissa tehdä ensi kesänä uusia kukkapenkkejä?