lauantai 30. huhtikuuta 2022

Puutarhaostokset osa 2 eli lapasesta lähti

 Viime viikolla mieheni hankki minulle Lidlistä mukavia tuomisia. Maanantaina poikkesin itse samaiseen kauppaan ostamaan tyttärelleni vapuksi peruukkia. Heti ovella vastaan tuli tietenkin kasvihylly ja oli ihan pakko pysähtyä hetkeksi katselemaan.

Eihän se pelkäksi katseluksi jäänyt. Kukkasipuleiden ja juurakkojen lisäksi tarjolla oli nimittäin taimia.

Rhodo 'Night Sky'

Kanelia ja kardemummaa blogin Maria kehui vastikään atsaleoja, joten tietenkin iskin silmäni heti tarjolla oleviin rhodoihin. En voinut vastustaa 'Night Sky' lajikkeen pastellinsinisiä kukkia ja kaveriksi oli toki otettava myös vaaleanpunainen 'Lavendula'. Nämä taitavat tosin olla alppiruusuja eikä atsaleoja.

Rhodo 'Lavendula'

Rhodojen lisäksi tarjolla oli köynnösten taimia. Yleensä olen hempeiden sävyjen ystävä, mutta tällä kertaa kärhön 'Warszawska Nike' tummanpuhuva kukka sai minut oitis lumoihinsa. Sillekin oli luonnollisesti hankittava kaveri, joten mukaan lähti myös 'Purpurea Plena Elegans'. Sekin on yllättäen tummakukkainen. Näinköhän hurahdan tänä kesänä tummanpunaiseen?

Kärhö 'Warszawska Nike'

Nyt on ihan hölmö aika hankkia kasveja, sillä on niin kylmä, etten uskalla jättää taimia ulos. Lisäksi aikomukseni on istuttaa nämä mökille paikkaan, jossa on vielä lunta. Mutta ei noin edullisia ihanuuksia voi vain sivuuttaa.

Kärhö 'Purpurea Plena Elegans'

Ostin minä jotain ihan oikeasti hyödyllistäkin. Tein mökille viime kesänä istutuksen, johon tuli muun muassa pari köynnösruusua. Jätin ruusujen väliin sen verran tyhjää, että siihen mahtuu köynnöskaari. Katselin kaaria jo syysalesta, mutta hienoimmat kaaret olivat ehtineet käydä kaupaksi jo ennen alennuksia.

Päädyin nyt sitten Lidlin ihan perusmalliseen köynnöskaareen. Eihän se niin hieno ole kuin viime vuonna kuolaamani romanttiseen tyyliin koristellut kaaret, mutta maksoi huomattavasti vähemmän ja ajanee asiansa. Tänä kesänä on muitakin rahareikiä, joten parempi pyrkiä pääsemään joissain asioissa halvemmalla.

Lisäksi ostin kartionmallisen köynnöstuen. En ole aivan varma, laitanko tuen kukkatarhan vai hyötytarhan puolelle, mutta kesän aikana se varmasti löytää paikkansa.

Ajattelin jo, että tältä kuulta puutarhaostokset saisivat jäädä siihen, mutta nyt loppuviikosta Lidlistä löytyi puolestaan hyötykasvien taimia. Niinpä rakas mieheni sai tänään kiikuttaa minulle paprikan taimen, sillä omia taimia minulla on vain yksi. Lidlin taimessa ei ole mainintaa lajikkeesta, mutta jospa siihen kasvaisi maukkaita paprikoita.

 Nyt uskallan jo luvata, etten osta puutarhaan ënää mitään ennen toukokuuta. Pitänee malttaa pysytellä ihan varmuuden vuoksi pari tuntia erossa kaikista nettipuutarhamyymälöistä, etten vaan vahingossakaan tilaa mitään tämän päivän puolella.

Iloista vappua!

tiistai 26. huhtikuuta 2022

Mökkikuulumisia

 Kävimme sunnuntaina mieheni kanssa pyörähtämässä mökillä. Miehellä oli jotain ihan oikeaakin asiaa sinne, minä lähdin mukaan tarkastamaan lumitilanteen. Valitettavasti kamerastani loppui akku kesken kaiken, joten osa kuvista on otettu kännykällä.

Oleskelupiha on jo pääosin sulanut.

 Varsinainen oleskelupiha jää mökin ja yllä olevassa kuvassa hieman näkyvän navettarakennuksen väliin. Vaikka lumet ovatkin siitä suurimmaksi osaksi sulaneet, on maa vielä aivan märkää. Kuvassa näkyvän betonilaatan päällä pidimme viime vuonna trampoliinia ja kasaamme se todennäköisesti tulevaksikin kesäksi siihen. Vieressä olevien puiden takia paikka on tosin vähän huono, sillä trampoliinilta saa jatkuvasti lakaista pois puista pudonneita lehtiä.

Hyötykasvilaatikot ovat jo tulleet lumen alta esiin.

Puisessa laatikossa minulla kasvoi viime kesänä porkkanaa. Olin kylvänyt ne jo edellisenä syksynä, mutta viime syksynä en jaksanut tehdä syyskylvöjä. Jos saan haaveilemani lavakauluskasvimaan perustettua, tuskin tulen edes kasvattamaan porkkanaa tuossa laatikossa. Ehkä laitan siihen kesäkukkia.

Puulaatikon takana olevassa parvekelaatikossa on muutama mansikantaimi, samoin emalikattilassa. Niiden oikealla puolella lumen alta pilkistää keppien rajaama mansikkamaa. Tarkoitukseni on siirtää mansikatkin kasvamaan lavakaulustarhaan. Aiemmin suunnittelin maantasaista hyötytarhaa, mutta mieheni huomautti, että kasvulaatikot helpottaisivat hommiani, kun ei tarvitse kyykkiä niin paljon. Totesin sen järkevämmäksi vaihtoehdoksi myös siksi, että tontti on niin märkä. Jostain täytyisi vaan löytää edullisesti lavakauluksia tai sitten täytyy väkertää jonkinlaiset reunukset itse.
 
Tässä vaiheessa kamerastani loppui akku, joten loput kuvat on otettu puhelimellani.

Tässä on kohta, jota mieheni ehdotti kasvihuoneen paikaksi.

Kerroinkin aiemmin mieheni ehdotuksesta pystyttää uusi kasvihuone navetan vieressä olevaan kohtaan, josta on ehkä joskus purettu pois osa navettaa.

Sama kohta päinvastaisesta suunnasta kuvattuna

Kuten kuvista näkyy, suoraan tuohon ei voi lähteä väsäämään kasvihuonetta, vaan perusta vaatii korjausta. Taitaa siis olla, että kasvihuoneen perustaminen jää tältä kesältä.

Lammasaitauksessa on vielä melko paksu lumikerros.

Odotan eniten lammasaitauksen lumien sulamista ja maan kuivumista, jotta pääsen tekemään hyötytarhaa. Yllä olevassa kuvassa näkyy aitauksen poikki menevä kohta, jossa lumen pinta on alempana. Siinä kohti on matala oja, joka tulee ottaa huomioon hyötytarhaa suunnitellessa.

Kuten näkyy, tontilla on märkää.

Tontin märkyys mietityttää minua. Riittääkö kukkatarhan puolelle kohopenkit vai olisiko niillekin tehtävä kasvulaatikot? Pian näkee, miten viime vuonna istuttamani kasvit ovat selvinneet. Kesällä maa kyllä kuivuu, eikä syksykään tainnut mitenkään erityisen kostea olla, mutta keväällä maa on melkoisen märkää.

Lumisen alueen takareunaan aloitin viime kesänä kukkatarhaa.

Vielä ei istutukseni näy lumen alta, mutta ei pitäisi mennä kauaa, kun ne alkavat pilkistää esiin. Toivon todella, että kasvit ovat selvinneet hengissä talven yli ja selviävät myös kevätmärkyydestä.

Rinteessä kasvaa scilloja eli sinililjoja.

Oleskelupiha on hieman ylempänä kuin lammasaitaus ja tekeillä oleva kukkatarhani. Niiden välille jäävässä rinteessä kukkivat sinililjat.

Puhelimella pienten kukkien kuvaaminen on haastavaa.

Haravoin vähän oleskelupihaa. Koitin varoa, etten vahingoita pikkuruisia sinililjoja, joita pilkisteli kuivien lehtien alta. Muitakin keväänmerkkejä oli havaittavissa.

Tässä taitaa ponnistella esiin akileija.

Mökkipihalla kasvoi viime kesänä akileijoja. Ajattelin siirtää ne johonkin omaan kukkapenkkiinsä, koska tällä hetkellä niitä kasvaa siellä täällä ja ne jäävät helposti ruohonleikkurin hampaisiin.

Olisiko tämä unikko?

Pyrin siirtämään kaikki pihalta löytyvät koristekasvit pois nurmikolta. Pihalla kasvaa akileijojen lisäksi ainakin unikkoja, neilikkoja ja varjoliljoja.

Ruukkuun unohtunut japaninruusukvitteni näyttää olevan elossa.

Ilahduin huomatessani, että heitteille jäänyt japaninruusukvitteni kasvattelee silmujaan. Ymmärtääkseni se on melko talvenarka kasvi, joten saan olla todella tyytyväinen, että se on selvinnyt elossa ahtaassa myyntiruukussaan mökin rappusten pielessä. Tänä kesänä täytyy miettiä sille hyvä kasvupaikka. Vai olisikohan turvallisinta talvettaa se jatkossakin ruukussa, kun se näyttää kerta onnistuneen? Joka tapauksessa se on siirrettävä vähintäänkin isompaan ruukkuun.

Tällaisia näkymiä odotellessa...
Kuva on otettu 16. kesäkuuta 2021.

maanantai 25. huhtikuuta 2022

Puutarhaostoksia

 Kevät on petollista aikaa, sillä hiljaisemman talvikauden jälkeen joka tuutista löytyy toinen toistaan ihanampia puutarhajuttuja ja -mainoksia.

Minulta taisi päästä riemunkiljahdus, kun selailin viime torstaina Lidlin mainoslehtistä ja huomasin sivun täydeltä kukkasipuleita ja -juurakoita. Onneksi mies oli juuri lähdössä ruokaostoksille, joten auliisti lisäsin ostoslistaan kukkajuttuja.

Listalla olivat vaaleanpunaiset pionit, liljat ja ruusut sekä poikamme toivoma violetti asteri. Laitoin listaan myös tiarellan, haltiankukan ja keijunkukan, mikäli sellaisia olisi sattunut löytymään.

Tällaisten pussukoiden kanssa mies palasi kaupasta.

Punaiset ja pinkit liljat istutin jokaisen omaan ruukkuunsa ja pidän niitä toistaiseksi sisällä, kunnes kelit lämpenevät kunnolla. Siirrän ne myöhemmin joko suoraan kukkapenkiin tai istutan ne yhdessä isompaan ruukuun. Pussukassa näille lukee lajikkeena 'Red' ja 'Pink', mutta hiukan epäilyttää, onko sellaisia lajikenimiä oikeasti edes olemassa. Vaaleanpunainen väri on kuitenkin oikein mieluisa, eikä tuo punainenkaan paha ole.

Pioni 'Sorbet' on näistä ostoksista lempparini. Sen istutin uhkarohkeasti suoraan maahan. Toivotaan, ettei mitään pahempia pakkasjaksoja enää tulisi.

Siperiankurjenmiekka 'Blue King' toimii korvikkeena poikamme haluamalle asterille. Poika oli ihan mieluissaan. Väri taisi olla lajia tärkeämpi kriteeri. Sen istutin myös sisälle ruukkuun. Aikomukseni on järjestellä Suomi100-penkkiä uudestaan siirtämällä kurjenmiekat toiseen reunaan ja ritarinkannuksen toiseen reunaan. Siirtoa tehdessä täytyy miettiä paikka myös uudelle kurjenmiekalle.
 
Sain minä sen vaaleanpunaisen ruusunkin.

 Pussukoiden lisäksi mies toi avojuurisen ruusuntaimen. Sen istutin isohkoon ruukkuun ja jätin ulos. Muistelin muuten, etten vielä hankkinut mitään tainta, mutta kyllähän tämä on ihan selkeä taimi. Hups! Olen suojannut ruusun öiksi moninkertaisella hallaharsolla. Istutan sen todennäköisesti ruusupenkkiin, jos jokin siinä kasvavista ruusuista ei ala osoittaa elonmerkkejä. Leikkelin ruusuja eilen. Osa oli ihan kohtuullisessa kunnossa, mutta osa näyttää siltä, etteivät ne ehkä lähde enää kasvuun. Odottelen kuitenkin vielä, josko maan alta alkaisi puskea uutta versoa. Siinä täytyy tosin olla tarkkaavainen, sillä vartetuilla ruusuilla maan alta tulevat uudet versot voivat kasvaa jalo-osan sijaan perusrungosta.
 
Perjantaina posti toi mukanaan odottamani kirjelähetyksen Impectalta. En ole ennen tilannut siemeniä tai muutakaan puutarhaan liittyvää ulkomailta, joten vähän jännitti, vaikka olenkin kuullut, että Impecta on luotettava toimija. Pelkoon ei ollut syytä, sillä tilauksen pystyi kätevästi maksamaan Klarna-laskulla vasta lähetyksen saavuttua ja lähetys saapui melko nopeasti perille siististi pakattuna. Toimituksessa kesti vähän päälle viikko, mutta on huomioitava, että välissä olivat pääsiäisen pyhät.
 
Siementilaus sisälsi salkoruusun 'Chater's Salmon Pink' sekä
ritarinkannukset 'Guardian Lavender' &'Magic Fountains Cherry White Bee'.
 
Ritarinkannukset aion ottaa kylvettäväksi seuraavana, ennen toukokuun kylvöihin siirtymistä. Salkoruusunkin ajattelin esikasvattaa. Ehkä sekin on siis kylvettävä ennen toukokylvöjä. Toinen vaihtoehto olisi suorakylvää se kesällä, jolloin kukinta jäisi seuraavaan vuoteen. Jos jollain on kokemusta salkoruusun kasvatuksesta siemenestä, kuulisin mielelläni kokemuksia ja vinkkejä.
 
Loppukevennyksenä ukkelia muistuttava liljan sipuli muhkeine reisineen.
Tämän olisi voinut jakaa kahtia, mutten raaskinut vaan istutin sellaisenaan.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Kevään perässä juoksua

Voi mahdoton tätä kevään vauhtia! Perässä ei meinaa pysyä millään. Lumet katoavat silmissä ja nuppujen kukkaan puhkeamisen miltei kuulee.

Etualalla Ruusupenkki ja lumen alla Suomi100-penkki

Takapihan puolella on lunta enää Suomi100-penkissä, aivan hitusen Ruusupenkissä, pikkuisen raparperin päällä ja jokunen läntti nurmikolla. Tätä tahtia ei mene montaa päivää, kun lumet ovat pelkkä muisto.

Krookuksen 'Blue Pearl' päältä lumet sulivat tänään
ja se puhkesi saman tien kukkaan.

Tänään kukintavuorossa ovat Ruusupenkin 'Blue Pearl' -krookukset, joiden kuvittelin olevan koko pihani ensimmäisiä kukkijoita. Pieleen meni sekin arvaus, sillä Uudenkuun penkissä krookukset aloittivat kukintansa jo eilen. Ja olihan yksi kevätkurjenmiekkakin jo eilen kukassa.

Kevättähti 'Rosea'

Kevättähti 'Rosea' alkoi myös kukkia tänään. Tällä hetkellä näyttää, ettei niiden kukinta tule olemaan tänä vuonna kovin runsasta. Tuossakin yksilössä on vain yksi kukka, vaikka yleensä niissä on ollut useita kukkia. Muissa yksilöissä ei näy edes nuppuja ja jotenkin ne ovat kovin heiveröisen oloisia. Toivottavasti kevättähtien kasvu ei ole taantumaan päin vaan nyt olisi vain jokin välivuosi kukinnasta.

Uudenkuun penkissä näkyy jo keltaistakin.
 
Uudenkuun penkin krookussekoituksen keltaisetkin kukat aukesivat tänään. Eilen ne pysyivät vielä nupullaan. Nyt alkaa olla jo melkoista väri-iloittelua.

Sitruunaperhonen vieraili Ruusupenkin hempeänsävyisessä, yksinäisessä krookuksessa.

Olen koittanut tiirailla Ruusupenkin keltaisia krookuksia 'Golden Yellow' & 'Romance', muttei niistä näy jälkeäkään. En tosin edes muista, missä kohti penkkiä ne kasvavat, mikä hankaloittaa etsintää entisestään. Toivottavasti nekin vielä ilmestyvät esiin.

Sinivuokko puhkesi kukkaan iltapäivän auringossa.

Etupihan tuijan ympärille perustamani kukkapenkki on vielä osittain lumen ja jään peitossa, mutta sulassa kohdassa yksi sinivuokko kukkii jo! Toistaiseksi yhden kukan voimin, mutta on siinä lisäksi ainakin toinen nuppu.

Liljapenkki on vielä kovin paljaan näköinen. Siistin siitä pahimmat töryt pois.
 
Olen vähän siistinyt kukkapenkkejä, mutta se on vielä aika hankalaa, kun maa on paikoin niin märkää. Siistiminen tulee todella tarpeeseen, sillä viime vuonna en loppukesästä ja syksystä tehnyt puutarhalle juuri mitään. Rikkaruohot rehottavat ja kukkapenkit ovat täynnä kuolleita kasvinosia. Kotiloilla on siis oikein lokoisat oltavat, ja olen joutunut nistimään niitä roppakaupalla.

Ruusupenkissä mansikat ovat tehneet valtavasti rönsytaimia ihan joka puolelle. Ajattelinkin ottaa seuraavaksi puuhakseni rönsytaimien istuttamisen ruukkuihin. Niissä ne on helppo kuljettaa mökille, kunhan lumet siellä sulavat.

Kukas sieltä kurkistaa? Raparperi tietenkin!
 
Raparperin hauskat alut puskevat myöskin esiin. Ei aikaakaan, niin päästään leipomaan kevään ensimmäset raparperiherkut! Aion tehdä ainakin raparperimehua ja -macaronleivoksia. Ja tietenkin raparperipiirakkaa. Raparperi-mansikka -jälkiruokaa alkoi myös juuri tehdä mieli, mutta sitä varten täytyy ehdottomasti odottaa kotimaisia mansikoita.

Oi kevät, kiitos kun saavuit jälleen!

tiistai 19. huhtikuuta 2022

Eilen ja tänään

Eilisiltapäivän puutarhakierroksellani sää oli pilvinen ja jopa hieman sateinen. Nuppuja oli kuitenkin runsaasti ja ne olivat kasvaneet aamusta hurjasti. Tiedä vaikka kukat olivat olleet auki keskipäivän auringonpaisteessa. Itse en ollut silloin kotona.

Uudenkuun penkin krookus eilen...
...ja tänään
Eilisen perusteella olin miltei varma, että krookukset kukkisivat tänään. Ja niinhän ne kukkivatkin! Nyt tuntuu oikein todella keväältä. Ihanaa!
 
Eilen Uudenkuun penkin 'Jeanne D'Arc' -kookukset näyttivät tältä...
...ja tältä ne näyttävät tänään.
 Koska kukkii? -haasteessa arvelin krookusten aloittavan kukinnan vasta 22.4. Kerrankin tuntuu oikein hyvältä olla väärässä!

Yksinäinen krookus eilen...
...ja sama krookus nyt
Tuo yksinäinen krookus on ilmeisesti tullut Uudenkuun penkin reunaan salamatkustajana kasvien siirron tai muun kukkapenkin mylläämisen yhteydessä. Ihan hauska yllätys! Minun puolestani se saa jatkaa eloaan tuossa.

Yksi kevätkurjenmiekan nuppukin lötyi eilen ruusun juurelta...
...ja tänään sekin kukki!
Nyt on ihan pakko käydä vähän väliä puutarhassa vilkuilemassa kevään etenemistä. Täytyy muuten poiketa myös etupihalla, sillä huomasin siellä eilen sinivuokon nupun.
 
Kävin eilen poikani kanssa piipahtamassa mökillämme. Mökkitie ei ole vielä ajokunnossa, joten jätin auton tien päähän ja kävelimme siitä mökille. Linnut pitivät konserttia, sorsa pyrähti ojasta lentoon ja näimme myös kevään ensimmäiset leskenlehdet. Miten suloinen kevät!
 
Kukkaisaa kevättä!

maanantai 18. huhtikuuta 2022

Saintpaulioiden keväthuolto

Viime viikolla saintpauliat eli paavalinkukat pääsivät keväthuoltoon. Aiemmin kerroinkin köynnösteni keväthuollosta. Kääpiöbanaani ja kahvipensas odottavat vielä omaa vuoroaan.

Aikoinaan mieheltäni saamani vaaleanpunakukkainen, pikkuämpärissä kasvava saintpaulia oli kaikista hyväkuntoisin. Sille vaihdoin vain pintamultaa ja poistin kuihtuneita lehtiä.

Tämä on muistaakseni vanhin saintpauliani.

Isompi vaaleanpunakukkainen paavalinkukka olikin vähän huonommassa kunnossa. Sillä oli runsaasti kuihtuneita ja huonokuntoisia lehtiä ja sen runko oli melko pitkältä matkalta kaljuuntunut. Poistin kaikki huonot lehdet sekä vanhat mullat ja leikkasin myös juuria vähän lyhyemmiksi. Sitten istutin kasvin uuteen multaan.

Tämä on muuten kasvatettu ensimmäisenä mainitun saintpaulian lehtipistokkaasta.

Viimeinen, sinikukkainen saintpauliani oli kaikkein huonokuntoisin. Sille oli ehtinyt kasvaa pitkä, kalju varsi ja se oli myös kovin taipunut. Onnistuin vielä sohaisemaan sitä niin, että varsi katkesi mullan pinnan tasalta poikki. Istutin sen uuteen multaan niin, että tökkäsin kaljun varren täysin mullan alle. Toivotaan, että se lähtee juurtumaan.

Sinikukkainen saintpaulia näytti tältä ennen huoltoa...

...ja tältä huollon jälkeen.

Aloin taas haaveilemaan uusista paavalinkukista. Joskus minulla oli pari ripsureunaista yksilöä, mutta ne kuolivat pois. Saintpauliat ovat minulle mieluisia huonekasveja, sillä yleensä ne ovat aika helppohoitoisia ja kukkivat runsaasti monta kertaa vuodessa.

Suloista kevään jatkoa!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Nuppuja ja napinaa

Kevät tuntuu vihdoin olevan täällä. Ihanaa! Piippoja näkyy siellä täällä ja joka päivä löytyy uutta ihmeteltävää. 

Liljapenkissä kevättähti 'Rosea' on nupullaan.

Krookusten nuppuja on näkynyt jo jonkun aikaa, mutta pari päivää sitten huomasin myös kevättähden 'Rosea' nuppuja Liljapenkissä.

Krookuksen nuppu Uudenkuun penkissä 17.4.2022

Viime päivät olen seurannut tarkkaan krookusten nuppuja Uudenkuun penkissä. Krookussekoituksesta moni kukka on jo nupullaan. Pari päivää oli tosin niin pilvistä, että nuput ovat pysyneet tiiviisti kiinni. Ehkei kuitekaan tarvita enää montaa aurinkoista päivää, kun ne jo aukeavat.

Tästä se napina alkaa...

Ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Eilisaamuisella puutarhakierroksellani totesin, että pihallamme on käynyt yöllisiä vieraita, joita en todellakaan olisi toivonut. Uudenkuun penkin 'Jeanne D'Arc' narsisseja oli käyty maistelemassa oikein antaumuksella.

Krookussekoituksen parhaimpien nuppujen päälle olin onneksi jo aiemmin laittanut suojaksi kuusenhavuja ja eilen suojasin loputkin nuput kuusen- ja tuijanhavuilla. Nostin havut nyt päivän ajaksi pois, mutta laitan ne taas yöksi takaisin.

Jänikset ovat ihan veikeitä kavereita, mutta voi kun ne osaisivat jättää minun kukkapenkkini rauhaan! Jospa ne pian alkaisivat löytää luonnosta herkkuja, kyllä töpöhäntien puutarhajuhlat krookusaterioineen sitten alkavat vähentyä.

Nyt paistaa aurinko, joten suuntaan jälleen ulos ihastelemaan kevään etenemistä.

Rentouttavia pääsiäispäiviä!

P.S. Oman kamerani muistikortilta loppui tallennustila, joten tämän postauksen kuvat olen ottanut veljeltäni lainaksi saamallani järjestelmäkameralla, jonka käyttöä vasta opettelen.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Puutarhani krookukset

Krookukset ovat yksiä lempikevätkukistani. Krookusmättäät laajenevat vuosi vuodelta ja muodostavat vuosien saatossa upean, tiiviin kukkameren.

14. huhtikuuta vuonna 2021 krookukset,
oletettavasti lajia 'Romance', loistivat kuin pienet auringot.

'Romance' krookukset kasvavat Ruusupenkin reunassa mansikoiden seassa. Vähän hankala paikka mansikoiden hoidon kannalta, eikä ränsistyneet mansikan lehdet ole mikään kaunein tausta krookuksille, mutta tämmöisiä järjettömiä järjestelyjä tällä puutarhurilla tuntuu olevan tapana totetuttaa. Kesällä voi taas miettiä mahdollisia muutoksia kukkapenkkeihin.
 
Vaikka nyt paistaakin aurinko ja varjonkin puolella on miltei kuusi astetta lämmintä, eivät krookukset taida vielä edellisvuoden tapaan olla huomenna kukassa. Eilisiltaisella puutarhakierroksellani tosin huomasin, että Uudenkuun penkissä krookusten versot puskevat jo esiin täyttä häkää. Tiedä vaikka ne ehtisivät puutarhani kasveista kukkaan ensimmäisinä. Ajattelin, että Ruusupenkin krookukset voittaisivat sen kisan, mutta ne ovat vielä täysin lumen alla.

15. huhtikuuta 2021 'Blue Pearl' krookukset kukkivat näin runsaasti.

'Blue Pearl' krookukset istutin Ruusupenkin reunaan syksyllä 2017 ja ne ovatkin  muodostaneet jo aika laajan kukkamaton. Näitä voisi ensi kesänä jakaa, kun mättäät alkavat jo olla niin tiiviitä.

'Golden Yellow' krookukset ovat oikein kirkkaankeltaisia.

Myös 'Golden Yellow' krookukset kasvavat Ruusupenkissä. Krookuksissa on vaikka mitä ihania värisävyjä. Krookukset kuuluvat lajeihin, joiden lajikkeita tulee miltei vahingossa keräiltyä. Pidän siitä, miten jotkut kukat ovat lähes yksivärisiä, osalla heteet ovat eriväriset kuin terälehdet ja osalla terälehdissä on raitoja.

Uudenkuun penkin krookukset 18. heinäkuuta 2021.

 Uudenkuun penkissä kasvaa krookussekoitusta, jossa on valkoisia, erilaisia violetteja ja keltaisia krookuksia. Löydätkö kuvasta kimalaisen?

'Jeanne D'Arc' krookuksia Suomi100-penkissä 18.4.2021

 Valkoisten 'Jeanne D'Arc' krookusten kukan tyvessä on suloisia sinisiä raitoja. Minulla kasvaa näitä sekä Suomi100-penkin nurkalla että Uudenkuun penkissä.

 Ensi syksynä aion hankkia lisää krookuksia. Pidän erityisesti vaaleista krookuksista, joten esimerkiksi vaaleanviolettia 'Vanguard'-lajiketta olisi kiva löytää. (Jonain talvena minulla olikin niitä ruukkussa hyödettävänä, mutta en muista, tulivatko ne koskaan kukkaan asti ja mitä niille sitten tein.) Toisaalta raidalliset krookukset, kuten vaaleanvioletti 'Sping Beauty' tummemman violeteilla raidoilla, ovat myös todella kauniita.

Toivottavasti pian kimalaisetkin pääsevät taas nauttimaan krookuksista!