Joulukalenterin 8. luukku, kuusenhakuretki

Kohtasimme viimein armaan tietokoneeni kanssa, joten pääsen vihdoin päivittämään blogiani. Jatketaan siis joulukalenteria siitä, mihin viimeksi jäätiin, ja yritetään kuroa aika umpeen ennen joulua. Kalenterin kahdeksas luukku aukee siis nyt, hitusen myöhässä.

Meillä on tapana hankkia joulukuusi vanhempieni kotimetsästä. Jo lapsena astelin samassa metsässä isäni perässä vertailemassa kuusia ja valitsemassa sitä kaikkein kauneinta yksilöä koristamaan joulua.

 

Siispä joulukuun 8. päivän luukusta avautuu polku lumiselle kuusenhakuretkelle. Tällä kertaa retkellä oli minun ja isäni lisäksi 4-vuotias tyttäreni. Pipareilla ja limsapullolla varustettu eväspussi mukana talloimme hangen poikki kohti aiemmin merkitsemiäni kuusia, joista parhaimman valitsisimme mukaamme.

 
Lapsen innolla tyttäreni etsi luonnosta merkkejä villieläimistä. Metsässä olikin runsaasti jänisten jälkiä. Yhden kuusen alla pupu oli selvästi nukkunut yöunensa ja lähtenyt sitten vauhdilla suurilla loikilla pois. Pohdimme, oliko se mahdollisesti säikähtänyt puista pudonnutta lunta.

Valittuamme mieleisimmän kuusen mutustelimme eväitä ihastellen metsän kauneutta ja hengittäen raikasta talvi-ilmaa. Sitten isäni kaatoi kuusen, ja minä kannoin sen pihaan. Siihen se jäi nojailemaan punaisen mökin seinän vierustalle. Ehkä se oli hieman toispuoleinen ja harvakin, mutta meille se oli kuusista parhain, olimmehan itse sen valinneet ja hakeneet.

Tunnelmallista joulun aikaa!

Iloinen vahinko

Olin pari viikkoa reissussa lasten kanssa. Ensin menimme vanhempieni luo, siitä Rovaniemelle ja paluumatkalla olimme vielä hetken vanhempieni luona. Reissu toi mukavaa vaihtelua arkeen. Tällä kertaa kamera pysytteli kuitenkin enimmäkseen laukussa ja keskityin katsomaan maailmaa ihan omin silmin. Niinpä en ala kirjoittamaan mitään ihmeempää matkakertomusta, pelkkä teksti ilman kuvia olisi ehkä hiukan kuivaa luettavaa.

Muutaman kuvan nappasin kuitenkin potkuriajelulta vanhempieni luota. Nämä kuvat on siis Savosta.

Aurinko paistoi pilvien lomasta.

Metsätiellä potkuri luisti ja sielu lepäsi.

Auringonvalo siivilöityi kauniisti oksien lävitse.

Harmittelin aiemmin kuusikuvieni vähäistä määrä.
Tästä kuvasta kuusia ei ainakaan puutu!

Tie oli yhdestä kohtaa aivan jäässä. Jää oli lumen suloisesti puuteroima.

Sitten otsikon lupailemaan iloiseen vahinkoon. Kotiin palattuani löysin kauhukseni työhuoneeni lattialta unohtuneen kukkaruukun. Ennen reissua olin peitellyt varaston sipulikukkaistutukset havuilla, mutta yksi ruukku jäi ilman peitettä, joten toin sen hetkeksi sisälle kehitelläkseni sille jonkin suojan. Kuten arvata saattaa, unohdin ruukun niille sijoilleen. Tältä se näytti vietettyään työhuoneessa kaksi viikkoa:

Työhuoneen lattialla, katseilta piilossa, tapahtui kasvun ihme.

Istutin ruukkuun syksyllä tulppaanisekoitusta 'Pretty in Pink' ja krookusta 'Vanguard'. Jos en ihan väärässä ole, niin nuo esiin tulleet versot kuuluvat tulppaaneille. Versot venyvät pituutta vauhdilla, niiden kasvun melkein kuulee. Ihanaa seurata niiden kehitystä ja odottaa ensimmäisiä nuppuja..

Muuten on vielä kovin talvista. Pakkasta on kymmenisen astetta, lunta isot kinokset ja uuttakin satoi päivällä hiljakseen. Tammikuu meni kuitenkin niin nopeasti ohi, etten edes ehtinyt aloittamaan uutta kylvökautta. Sehän tarkoittaa, että helmikuu menee sitäkin nopeammin ohi, onhan päiviä vähemmän, ja ne vähäisetkin kuluvat lennokkaasti siemenpusseja rapistellessa ja tyttären synttäreitä juhliessa. Eipä aikaakaan niin ollaan maaliskuussa. Se tuo tullessaan toivon lumien sulamisesta ja mullan kuopsutteluun pääsystä..

Huoletonta helmikuuta, ihanat lukijani!