maanantai 25. huhtikuuta 2022

Puutarhaostoksia

 Kevät on petollista aikaa, sillä hiljaisemman talvikauden jälkeen joka tuutista löytyy toinen toistaan ihanampia puutarhajuttuja ja -mainoksia.

Minulta taisi päästä riemunkiljahdus, kun selailin viime torstaina Lidlin mainoslehtistä ja huomasin sivun täydeltä kukkasipuleita ja -juurakoita. Onneksi mies oli juuri lähdössä ruokaostoksille, joten auliisti lisäsin ostoslistaan kukkajuttuja.

Listalla olivat vaaleanpunaiset pionit, liljat ja ruusut sekä poikamme toivoma violetti asteri. Laitoin listaan myös tiarellan, haltiankukan ja keijunkukan, mikäli sellaisia olisi sattunut löytymään.

Tällaisten pussukoiden kanssa mies palasi kaupasta.

Punaiset ja pinkit liljat istutin jokaisen omaan ruukkuunsa ja pidän niitä toistaiseksi sisällä, kunnes kelit lämpenevät kunnolla. Siirrän ne myöhemmin joko suoraan kukkapenkiin tai istutan ne yhdessä isompaan ruukuun. Pussukassa näille lukee lajikkeena 'Red' ja 'Pink', mutta hiukan epäilyttää, onko sellaisia lajikenimiä oikeasti edes olemassa. Vaaleanpunainen väri on kuitenkin oikein mieluisa, eikä tuo punainenkaan paha ole.

Pioni 'Sorbet' on näistä ostoksista lempparini. Sen istutin uhkarohkeasti suoraan maahan. Toivotaan, ettei mitään pahempia pakkasjaksoja enää tulisi.

Siperiankurjenmiekka 'Blue King' toimii korvikkeena poikamme haluamalle asterille. Poika oli ihan mieluissaan. Väri taisi olla lajia tärkeämpi kriteeri. Sen istutin myös sisälle ruukkuun. Aikomukseni on järjestellä Suomi100-penkkiä uudestaan siirtämällä kurjenmiekat toiseen reunaan ja ritarinkannuksen toiseen reunaan. Siirtoa tehdessä täytyy miettiä paikka myös uudelle kurjenmiekalle.
 
Sain minä sen vaaleanpunaisen ruusunkin.

 Pussukoiden lisäksi mies toi avojuurisen ruusuntaimen. Sen istutin isohkoon ruukkuun ja jätin ulos. Muistelin muuten, etten vielä hankkinut mitään tainta, mutta kyllähän tämä on ihan selkeä taimi. Hups! Olen suojannut ruusun öiksi moninkertaisella hallaharsolla. Istutan sen todennäköisesti ruusupenkkiin, jos jokin siinä kasvavista ruusuista ei ala osoittaa elonmerkkejä. Leikkelin ruusuja eilen. Osa oli ihan kohtuullisessa kunnossa, mutta osa näyttää siltä, etteivät ne ehkä lähde enää kasvuun. Odottelen kuitenkin vielä, josko maan alta alkaisi puskea uutta versoa. Siinä täytyy tosin olla tarkkaavainen, sillä vartetuilla ruusuilla maan alta tulevat uudet versot voivat kasvaa jalo-osan sijaan perusrungosta.
 
Perjantaina posti toi mukanaan odottamani kirjelähetyksen Impectalta. En ole ennen tilannut siemeniä tai muutakaan puutarhaan liittyvää ulkomailta, joten vähän jännitti, vaikka olenkin kuullut, että Impecta on luotettava toimija. Pelkoon ei ollut syytä, sillä tilauksen pystyi kätevästi maksamaan Klarna-laskulla vasta lähetyksen saavuttua ja lähetys saapui melko nopeasti perille siististi pakattuna. Toimituksessa kesti vähän päälle viikko, mutta on huomioitava, että välissä olivat pääsiäisen pyhät.
 
Siementilaus sisälsi salkoruusun 'Chater's Salmon Pink' sekä
ritarinkannukset 'Guardian Lavender' &'Magic Fountains Cherry White Bee'.
 
Ritarinkannukset aion ottaa kylvettäväksi seuraavana, ennen toukokuun kylvöihin siirtymistä. Salkoruusunkin ajattelin esikasvattaa. Ehkä sekin on siis kylvettävä ennen toukokylvöjä. Toinen vaihtoehto olisi suorakylvää se kesällä, jolloin kukinta jäisi seuraavaan vuoteen. Jos jollain on kokemusta salkoruusun kasvatuksesta siemenestä, kuulisin mielelläni kokemuksia ja vinkkejä.
 
Loppukevennyksenä ukkelia muistuttava liljan sipuli muhkeine reisineen.
Tämän olisi voinut jakaa kahtia, mutten raaskinut vaan istutin sellaisenaan.

8 kommenttia:

  1. Mukavat ostokset sinulla. Minä en ostanut mitään vaikka Lidlissä kävinkin sanoinkin miehelle että huomasitko että minä ohitin ne kylmän viileästi 🤗. Minä olen kylvänyt joskus salkoruusua ja muistaakseni ne kukkivat vasta seuraavana vuonna 🤔. Minulla on erilaisia ritarinkannuksia ja ne kyllä itää ilman kylmäkäsittelyä mutta se on kyllä eduksi. Orvokkeja minä ostin ja istutin ne jo isoon pataan. Mutta muita hankintoja en ole tehnyt. Sain viikonloppuna muutaman penkin putsattua ja kylvettyä kevät lannoitteet niihin. Jatkuu ensi viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, oletpa osannut pidättäytyä hyvin, kun onnistuit ohittamaan Lidlin houkutukset. :D Voi olla etteivät salkoruusut enää ehdi tänä vuonna kukkaan. Taidan työntää ritarinkannuskylvöt jääkaappiin kylmäkäsittelyyn. Kiva, kun viimein pääsee pihahommiin. <3

      Poista
  2. Voi että, ihanat ostokset mies toi. Ihanaa aikaa, kun puutarhajuttuja on joja puolella ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli kyllä mieluisat ostokset. Kieltämättä ihanaa aikaa puutarhahöperölle. Lompakolle vaan vähän raskasta, vai olisiko parempi sanoa lompakkoa keventävää...

      Poista
  3. Kevät tosiaan on houkutusten aikaa, joka tuutista tarjotaan kaikkea kivaa! ;D Minä huokailin Lidlissä magnoliaruukkujen edessä, mutta lähdin ilman, sillä en tiedä mihin magnolian tunkisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä erehdyin käymään eilen itsekin Lidlissä ja pari kärhöä ja rhodoa hyppäsi ihan väkisin mukaani. Vaarallista aikaa! :D

      Poista
  4. Kivat hankinnat! Toivottavasti noista myös kasvaa luvattuja värejä ja lajikkeita. Mukuloissa ja juurakoissa on usein tuntunut olevan sekaannuksia sen perusteella, mitä olen blogeista seurannut. Itsekin huomasin viime kesänä, että ostamani gladiolukset olivat aivan eri näköisiä kuin pussin kuvassa. Kauniita onneksi eikä mitään oranssin ja keltaisen kirjavia.
    Huomasin saman mainoksen, mutta päätin jättää menemättä. Viime keväänä tuli hankittua heräteostoksena muutama kasvi, joille ei olisi oikeastaan ollut tilaa jokakeväisessä taimikaaoksessa. Tänä vuonna päätin, että välttelen mahdollisuuksien mukaan houkutuksia :D Ei noihin voi mennä "vain katselemaan". Ehkä olikin muuten hyvä, että laitoit miehen ostoslistan kanssa asialle. Siellähän olisi voinut olla vaikka mitä houkutuksia, joita ei olisi itse osannut vastustaa.
    Kivaa viikkoa! Toivottavasti ei tulisi niin kylmää mitä ennusteissa on povattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon olen itsekin huomannut, että näissä markettien halvoissa pussukoissa sisältö saattaa olla ihan muuta kuin on luvattu. Toivottavasti tulisi ainakin mieleisen värisiä kasveja, jos nyt lajike ei osu ihan oikeaan. Houkutusten välttely tässä vaiheessa vuotta on sangen järkevää. Minä hölmö menin eilen Lidliin ostamaan lapselle lupaamani vappuperuukin, enkä tietenkään voinut vastustaa heti sisääntulon jälkeen vastaan tulleita kasveja. Nyt pohdiskelen, mihin saan tungettua kaksi kärhöä ja kaksi rhodoa... Toivottavasti pian lämpenee, niin uskallan työntää ne edes pihalle.

      Poista