maanantai 23. heinäkuuta 2018

Syksy on saapunut

Helteet jatkuvat, mutta syksy on tullut, ainakin jos syysleimuihin on luottaminen.

Syysleimu 22.7.2018
18.7.2018 aukesi ensimmäinen kukka.
Nyt leimut kukkivat jo täyttä häkää.
Onneksi syysleimujen vieressä liljat ovat vielä nupullaan ja tuoksuherneet vasta aloittelevat kukintaansa. Vielä saadaan siis nauttia kesästä ja kukista.

Joko muilla syysleimut kukkivat?

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Kukassa just nyt

Puutarhaintoni on pari viikkoa ollut kadoksissa. Kastelun ja valokuvauksen lisäksi en juuri ole tehnyt puutarhahommia, ja blogimaailmakin on ollut ihan unohduksissa. Ehkäpä alakulo iski havahtuessani puutarhamme keskeneräisyyteen ja siihen, etten tule saamaan sitä tänäkään kesänä valmiiksi. Eilen huomasin kuitenkin hentoisen innonvireen nousevan. Tänään kitkin jo ihan mielelläni rikkaruohoja, ja mieleni suunnittelee jo tulevia puutarhaprojekteja. Eikä edes ahdista, vaikka tiedän, etten pysty toteuttamaan niistä juuri mitään tänä vuonna. Puutarha-alakuloni on siis selvästi paranemaan päin!

Käväisin äskettäin kuvauskierroksella. Keskityin tällä kertaa parhaillaan kukkiviin kasveihin. Tässäpä kierroksen kuvasatoa:

Tunnistamaton daalia
Siniset lumihiutaleet ovat kukkineet kauniisti koko kesän.
Lumihiutaleet näyttävät mielestäni todella kauniilta valkovihreitä 'Patriot'-kuunliljoja vasten. Taidanpa istuttaa niitä ensi kesänäkin samaan paikkaan.

Espanjankurjenpolvi 'Wargrave Pink'
Köynnöskrassi 'Golden Gleam' ja nimetön punainen köynnöskrassi
Köynnöskrassi 'Orange Gleam'
Ylemmän kuvan nimettömän köynnöskrassin pitäisi myös olla 'Orange Gleam', mutta se on huomattavasti punaisempi kuin oikea 'Orange Gleam', joten epäilen sen olevan jokin muu. Kuvista värieroa ei valitettavasti huomaa niin selkeästi kuin luonnossa. Olen kuitenkin oikein iloinen punaisesta yksilöstä, sillä olen haaveillut sellaisesta. Viime vuonna yritin kasvattaa punaista köynnöskrassia 'Whirlybird Mahogny', mutta harmikseni se kukki oranssein kukin. Liekö ollut jonkin muun lajikkeen siemeniä..

Tyttäreni amppelissa kasvaa myös (kuivuudesta kärsineet)
köynnöskrassit 'Orange Gleam' & 'Golden Gleam'.
 Jaloakileijat 'McKana Giants' jaksavat edelleen kukkia. Niiden kukinta on kestänyt todella pitkään. Ensimmäiset kukat aukesivat jo toukokuussa!

Jaloakileija 'McKana Giants'
Tämäkin on 'McKana Giants'
Yllä olevien lisäksi Liljapenkissäni kasvaa sinistä, valkoista ja aavistuksen vaaleanpunaiseen vivahtavaa akileijaa.

Jalokärhö 'Mrs George Jackman'
Paljon ihania nuppuja, lisää kukkia on siis luvassa!
Jaloritarinkannus 'Black Knight'
Jaloritarinkannuksille 'Percival' minulla ei ollut riittävän korkeaa tukea. Niiden varret eivät kestäneet kukkien painoa, vaan taipuivat ja katkeilivat. Niinpä jouduin leikkelemään ne maljakkoon. Vaan sainpahan kauniit kimput keittiöön ja terassin pöydälle.
Sinilaukka kukkii kunnolla vasta nyt.
Kuvittelin sinilaukan kukkivat kevätkesällä, mutta sen sijaan se on vasta nyt ruennut aukomaan kukkiaan oikein kunnolla. Sen kukinta-ajaksi luvataankin kesä-heinäkuuta, joten onhan tuo ihan ajallaan, minä olen vain ollut hätäinen. Mielestäni se on ihanan värinen, joten kukintaa on kyllä kannattanut odottaa.

Neidonkurjenpolvi
Karpaattienkello
Peittoruusu 'The Fairy'
'The Fairy' ja karpaattienkello näyttävät kauniilta yhdessä.
Äitienpäiväruusu
Peittoruusu 'Aspirin Rose'
'Aspirin Rose' kukkii ilahduttavan runsaasti.
Siirsin kituliaat ruukkuneilikkani kukkapenkkiin,
jossa ne ovat elpyneet ja alkaneet jälleen kukkia.
Samettikukat 'Orange Flame' & 'Bolero'
Ukonkello
Loppuun on pakko julkaista vielä kuva tomaatista. Taimeni ovat nimittäin alkaneet tehdä satoa!

Tomaatti 'Tigerella'
Onneksi alakulo väistyi. Nyt nautitaan kesästä ja puutarhasta!