Olen ihastellut toisten puutarhabloggaajien itse tekemiä kukkakimppuja, jotka he ovat väkertäneet oman puutarhansa kukkasista. Ihania kimppuja on väsännyt esimerkiksi Satu Kukkaiselämää -blogissaan & Viherrillin puutarhassa -blogin Viherrilli. Ajattelin, että minun puutarhastani ei riittäisi kukkia noin upeisiin kimppuihin ja tyydyin pitkään ottamaan sisälle vain yksittäisiä kukkia pieniin maljakoihin tai pulloihin. Nyt kun syksyiset sateet ovat runnelleet kasveja ulkona, tajusin, että jäljelle jääneet kukat näyttäisivät paremmalta sisällä maljakossa. Niinpä minäkin väsäsin pari kimppua. Ei mitään mestariteoksia, mutta kyllä nämäkin tuovat puutarhatunnelmaa sisälle.
![]() |
Ensimmäinen kimpputekeleeni oman pihan kukista |
Ensimmäisestä kimpusta en saanut kovin onnistuneita kuvia, oikeasti se näytti vähän paremmalta.. Kimpussa on tuoksuhernettä, ruusua 'The Fairy' ja muutama syysleimu. Vihreää kimppuun tuo minttu. Minttu ja etenkin tuoksuherne toivat keittiöön suloisen tuoksun!
![]() |
Tyttäreni (2,5-v) ottama kuva taisi onnistua paremmin kuin itseni ottamat.. |
![]() |
Tyttäreni toiveesta otettiin pihaltamme kaadetusta pihlajasta yksi oksa maljakkoon. |
Mielestäni pihlajanoksa räikeänvärisine marjoineen tuo ihanasti syksyn tunnelmaa sisälle. Erityisen hyvin se sopii tuohon keltaiseen Aurinkopulloon, jolla on minulle tunnearvoa.
![]() |
Gladiolus on maljakossa kerrassaan upea! |
Gladiolukseni olivat taipuneet pihalla niin pahoin, että päätin pelastaa ne maljakkoon. Se kannatti, sillä ne ovat kestäneet jo pitkään ja uusia kukkia avautuu myös maljakossa. Muutaman vanhan kukan olen tosin jo nyppäissyt pois.
![]() |
Tällainen syksyinen asetelma meillä on olohuoneessa. |
Pidän tuollaisista tasoista, jollainen yllä olevassa kuvassa on. Ne eivät tee tilasta ahtaan tuntuista toisin kuin esimerkiksi hyllyt tekevät, ja niille on kiva koota kauniita asetelmia. Ainoa haittapuoli on, että ne pölyyntyvät herkästi. Ostaisin mielelläni pari tasoa lisää, mutta jostain syystä mies ei oikein lämpene tällekään idealle. Kuulemma pölyt jäävät minulta kuitenkin pyyhkimättä.. Myönnetään, etten ole mikään maailman ahkerin siivooja. On niin paljon mukavampaa esim. möyriä puutarhassa..
![]() |
Ensimmäisen kimpun kukista koottu uusi kimppu. |
Ensimmäisen kimppuni kukista iso osa oli jo kuihtunut ja mintut nahistuneet, joten napsin huonot roskiin ja keräsin loppujen kaveriksi muutaman uuden kukan. Leikkasin kimpun aiempaa matalammaksi ja siirsin toisenlaiseen maljakkoon. Tässä kimpussa on siis ruusua 'The Fairy', syysleimua sekä ruiskaunokkia. Tästä tuli mielestäni aika kiva.
![]() |
Yksinäinen syysleimu |
Uusia kukkia kerätessäni katkaisin yhden leimun varren vahingossa aivan liian lyhyeksi. Niinpä se pääsi yksin pikkuiseen lasipulloon. Rakastan tuon pullon väriä! Sininen on lempivärini ja tuossa pullossa sinisen sävyt vaihtuvat ihanasti lähes mustasta kirkkaansiniseen. Pitäisi harrastaa enemmänkin kimppujen kuvaamista ulkona, luonto tarjoaa parhaan valaistuksen ja taustat valokuville!
Huomasin muuten, että kyläkurjenpolvena 'Laura' tilaamani juurakot ovatkin jotain ihan muuta kuin kurjenpolvea. Ulkonäöstä päätellen väittäisin, että ne ovat leimuja. Liekö käynyt niin, että olen saanut syysleimua 'Laura'.. Pitänee soittaa asiakaspalveluun. Onko sinulle sattunut vastaavia sekaannuksia kasvihankintojesi kanssa?
Tunnelmallista syksyä!