Nyt pukkaa taas joulukalenteripäivityksiä, sillä yritän kovasti päästä kalenterissani ajantasalle. Aiemmin kerroinkin, että tietokoneeni jäi vanhempieni luo ja jouduin siksi jättämään joulukalenterin hetkeksi tauolle.
Nyt avautuu Keijunkukkasen joulukalenterin 14. luukku, josta paljastuu koristeltu joulukuusemme. Joulukuusen hakuretkelle pääset klikkaamalla tästä.
Koristelimme joulukuusen yhdessä lasteni kanssa. Täydellisen harmonisen lopputuloksen sijaan minulle tärkeintä onkin yhdessä tekeminen koko perheellä. Mieheni osallistui koristeluun virittämällä kuuseen valot.
Koristeet ovat pääosin punaisia ja kultaisia. Tyttäreni halusi kuuseen lisäksi valkoisen, sopivassa valossa vaaleanpunaiseen taittavan koristenauhan.
Kuusen latvaan saimme vihdoin hankittua tähden. Tähdessä kiinnitystä varten ollut rautalanka tosin katkesi ennen kuin sain tähteä kuuseen asti, joten virittelin sen sitten rautalangan puutteessa räikeän vihreällä piipunrassilla paikoilleen..
Olen lisännyt kuuseen lasten iloksi vähitellen uusia, vähän yllättävämpiä koristeita, jotka lapset saavat jouluna käyttöönsä.
| Tämän pallo on itse asiassa huulirasvapurnukka. |
| Taempana oleva pallo sisältää suklaata. Tunnelmallista joulun aikaa! |