tiistai 12. huhtikuuta 2022

Koska kukkii? -haaste

Hiidenkiven puutarhan Minna laittoi pystyyn hauskan haasteen, jossa tulee valita muutama kevätkukkija omasta puutarhasta ja veikata, milloin ne alkavat kukkia.

Meillä ei kuki vielä mikään, joten päätin valita haasteeseen kaikkein varhaisimpia kukkijoita sekä pari vähän myöhäisempää kaveria.

Tähtilumikello kukkii usein lumen keskellä.
Tämä kuva ovat otettu 12.4.2021

Yleensä kaikkien ensimmäisenä kukinnan aloittavat tähtilumikellot. Nyt ne ovat tosin vielä paksun lumikerroksen alla, joten epäilen, että krookukset ehtivät kukkaan ensin.

Tämä krookus on kuvattu samana päivänä kuin edellisen kuvan lumikello.
Kuten näkyy, silloinkin lumet sulivat viimeisenä juuri lumikellojen luota.
 
Kevättähti saattaa myös olla mukana kilpailemassa ensimmäisen kukkijan tittelistä. Niitä kasvaa Liljapenkissä, josta lumi on jo osittain sulanut. Kevättähdillä taitaa kuitenkin vielä olla ohuehko lumipeite.

Kevättähti 'Rosea' viime vuonna 18. huhtikuuta kuvattuna

Tulppaanit ja narsissit kukkivat yleensä myöhempään. Veikkaan, että tulppaaneista ensimmäisenä kukkivat Liljapenkin kaunottaret 'Huis Ten Bosch', 'Don Quichotte' sekä 'Mystic van Eijk', sillä kuten sanottu, Liljapenkki on jo osittain lumeton.

Liljapenkin tulppaaneja 20.5.2021
Aiemmin mainittujen lajikkeiden lisäksi kuvassa valkovioletti 'Claudia'

Narsisseja minulla on enimmäkseen Ruusupenkissä. Se on vielä jonkinmoisen lumipeiton alla, mutta siitä olen välillä käynyt lapioimassa lumia pois, joten lumikerros ei ole niin paksu kuin vaikkapa tähtilumikellojen päällä. (Tähän väliin ihan vaan huomautus itselleni, että on ollut melko tollo puutarhuri, kun on istuttanut kaikkien aikaisimmat kukkijat paikkaan, josta lumi sulaa kaikkein viimeisimpänä.)

Narsissi (luultavasti lajiketta 'Ice King') kukki myöskin 20.5.2021

Sitten niihin veikkauksiin. Koitin katsella aiempien vuosien huhtikuisia pihakuvia, mutta niihin verrattuna nyt on vielä lumisempaa. Useana vuonna tähän aikaan moni kasvi on jo ollut kukassa. Katselin myös sääennusteita. Plussakelejä on luvassa ja lämpötila käy enää satunnaisina öinä hitusen pakkasen puolella.

13. toukokuuta 2021 pihalla näytti tältä.
Onkohan kuukauden päästä yhtä kukkaisaa?

Pihalla näyttää jo ihan lupaavalta. Parhaiten lumien hupenemisen on tähän mennessä nähnyt Ruusupenkin reunuskivien paljastumisesta. Iloitsin, kun ensimmäinen ja sitten toinen kivi tulivat näkyviin. Nyt niitä näkyy jo peräti kymmenen. Paikoin on nyt ilmestynyt näkyviin myös nurmikkoa. Liljapenkki paljastuu päivä päivältä enemmän ja kohta ollaan siinä tilanteessa, että Ruusupenkkikin rupeaa ilmestymään esiin. Uudenkuun penkistä lumet sulavat pikkuhiljaa tuijan juurelta pois, mutta maa näyttäisi siellä olevan yhä jäässä.

Tämä kuva on otettu tänään samoilta seuduilta kuin edellinen kuva.
Huomaa lumen alta paljastuneet reunuskivet. Patsaskin on saanut jo päänsä esiin.

Minun piti kertoa veikkaukseni, mutta sen sijaan jaarittelen aiemmista keväistä, sääennusteista ja pihan lumitilanteesta. Pahoitteluni! Tässä viimein veikkaukseni:

 krookus: 22.4.
kevättähti: 24.4.
tähtilumikello: 26.4.
narsissi: 5.5.
tulppaani: 12.5.

Kylläpäs oli sangen haastava pähkinä. Vieläkin emmin, osuivatko veikkaukseni aivan harhaan. Minnalle kiitos aivonystyrät tiukille laittaneesta haasteesta ja haastamisestani!

Tässä haasteen säännöt:
"Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuiksi tunnistettavia osia. Valitsemasi kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, ettei kasvi olisi lähtenyt kasvuun. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen päähän ja tässä haasteessa nimenomaan tarkoitus on luoda pitkäkestoista jännitystä. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä (sitähän me kaikki teemme jossain vaiheessa kevättä), mutta harsoviritelmät ynnä muut, joita et normaalisti tekisi, lasketaan dopingiksi. Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui. P.S. Kukaan tuskin käy lapioimassa piippojen päälle lunta vain siksi, että on veikannut liian myöhäistä ajankohtaa ja haluaa hidastaa kukinnan alkua. Mainittakoon kuitenkin niille, jotka aikovat ottaa kisan liian tosissaan, että sekin on toki sallittua (vaikkakin aivan järjetöntä)."

Haastan mukaan:
Rikkaruohoelämää -blogin Betweenin
Lappalainen etelässä -blogin Nilan
sekä
Navettapiian

Toivottavasti pääsen pian raportoimaan, miten pahasti veikkaukseni menivät pieleen tai osuiko joku jopa napakymppiin.

Mukavaa pääsiäisviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Ihanat kevätkukkijat <3 Toivotaan, että veikkauksesi osuvat kohdilleen. Silloinhan jo vähän reilun viikon päästä näkyisi ensimmäisiä kukkia. Ainakaan et joudu lapioimaan piippojen päälle lunta kukkaan puhkeamisen hidastamiseksi! :D

    VastaaPoista
  2. Tämä haaste on tosiaan visainen pähkinä purtavaksi, mutta sait hyvät veikkaukset tehtyä. Itse olen pähkäillyt samaa asiaa, mutta on hankala tietää milloin nuo paksut kinokset hupenevat pois. Kauniita kuvia, ne piristävät mieltä kevään suuntaan!

    VastaaPoista
  3. Kiitos sinulle haasteesta otan sen mielelläni vastaan, mutta nyt tuli kyllä vaikea pala. Olemme poissa mökiltä viikon ja päinvastoin mutta yritän saada jotain arvuutettua.

    VastaaPoista