sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Joulukalenterin 1. luukku, piparkakkutaikina

Ihanaa joulukuuta!

Joulukuu ei ehkä ole ihan perinteisin ajankohta herättää puutarhablogia eloon, mutta inspiraatio nyt vaan sattui iskemään aivan yllättäen juuri tänä aamuna. Kun kerta mieleen iski ajatus blogijoulukalenterista, niin olihan siihen tartuttava innolla.

Keijunkukkasen kalenterin ensimmäisestä luukusta paljastuu piparkakkutaikinan resepti. Oikeastaan otin varaslähdön jouluun ja valmistin taikinan tyttäreni kanssa jo eilen alla olevalla reseptillä.

Piparkakkutaikina



2 dl tummaa siirappia
2 dl sokeria
2 rkl kanelia
1 rkl inkivääriä
1 rkl kardemummaa
1 rkl neilikkaa
250 g voita
2 munaa
9 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa

Mittaa siirappi, sokeri ja mausteet kattilaan. Kiehauta.
Lisää paloiteltu voi ja hämmennä, kunnes voi on sulanut ja sekoittunut seokseen.
Anna jäähtyä 20-30 minuuttia. Lisää munat yksitellen vatkaten.
Vatkaa joukkoon keskenään sekoitetut jauhot ja sooda.
Anna taikinan tekeytyä jääkaapissa yön yli. Kaulitse taikina ohueksi levyksi
ja leivo piparkakuiksi. Paista piparit 175 asteessa 5-7 minuuttia.

Tunnelmallista joulun odotusta!

4 kommenttia:

  1. On se hyvä, että joku muukin saa inspiraation viime tipassa :D Minä sain ajatuksen 30.11. iltayhdeksän maissa. Tuli vähän kiire tehdä lavastuksia, kuvauksia ja ensimmäistä postausta. Nyt on jo muutaman päivän jutut valmiina, mutta vielä pitää muutama ilta istua tietokoneella, jotta saa joka päivälle postauksen. Tunnelmallista joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sinäkin! :D Minä teen näitä ainakin toistaiseksi päivä kerrallaan, joten voi välillä tulla vähän kiire. Ideoita on kyllä mielessä ja vähän fyysisestikin viritteillä, mutta kieltämättä hetken jo tuossa mietin, että kylläpä taas itselleni sopan keitin. :D

      Poista
  2. Piparit olen jo leiponut. Jännää, mitä seuraavissa luukuissa onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että sielläkin on jo leivottu pipareita. Kiva, kun jäät seuraamaan kalenteriani. :)

      Poista