tiistai 28. huhtikuuta 2020

Ihana koru- ja magneettiarvonta

Tilasin itselleni alkuvuodesta kaulakorun Henna Punkki's Art:lta. Hennan kanssa asioinnista jäi minulle todella hyvä mieli, sillä sain erittäin hyvää ja sydämellistä asiakaspalvelua, ja itse koru on aivan ihastuttava.

Koruni portti salaiseen puutarhaan saa minut aina hyvälle tuulelle.
Henna maalaa upeita taideteoksia ja valmistaa korut ja magneetit taideteostensa tulosteista. Kannattaa käydä kurkkaamassa Henna Punkki's Art -facebook-sivuilta kuvia hänen teoksistaan. Ainakin itsellä on vierähtänyt siellä tovi jos toinenkin toinen toistaan upeampia teoksia ihaillessa.

Sain idean tilata Hennalta korun ja magneetit blogini arvontaan. Näin sain kaksi, (tai oikeastaan kolme, koska tilasin samalla tyttärellenikin kaulakorun), kärpästä yhdellä iskulla: pystyin tukemaan arvostamaani yrittäjää ja samalla ilahduttamaan blogini lukijoita.

1. arvontapalkinto
Arvon yhteensä kolme palkintoa. Ensimmäinen palkinto on suloinen ruusu-kaulakoru ruusukullan värisellä ketjulla. Vaikka koru on iso ja näyttävä, se on yllättävän kevyt.

2. arvontapalkinto
Toiseen palkintoon kuuluu kolme lintuaiheista magneettia ja kolmanteen palkintoon kaksi kukka-aiheista magneettia.

3. arvontapalkinto
Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen 5.5.2020 klo 23:59 mennessä. Jätäthän komenttiin yhteystietosi, esim. sähköpostiosoitteen, jotta saan sinuun yhteyden, mikäli onnetar suosii sinua.

Onnea arvontaan ja hempeää vappuviikkoa!

25 kommenttia:

  1. Voi miten maagisen kaunis tuo sinun salainen puutarha koru ja niin on kaikki muutkin, aivan upeita! Minä kun ruusuja rakastan niin tuo ruusukoru olisi ihan täydellinen:) Mukana kivassa arvonnassa! Mukavia huhtikuun viimeisiä päiviä♥

    VastaaPoista
  2. Kauniita koruja ja magneetteja 😊 mukana arvonnassa.Mukavaa huhtikuun loppua🌼

    VastaaPoista
  3. Nää on niin nättejä ����

    VastaaPoista
  4. Nää on ihan älyttömän kauniita! ��
    Kiva blogi sulla ��Aurinkoista kevättä! ��☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nämä on, Henna on hurjan taitava. <3 Kiitoksia! :) Hyvä, kun muistit lisätä yhteystiedot. :D

      Poista
  5. Nämä ovat kyllä niin upeita taideteoksia. Henna minulle maalasi edesmenneestä koirastani aivan ihanan pienen taulun. Mukavaa kesän odotusta ❤️��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanan muiston olet saanut koirastasi. <3 Kiitos samoin <3

      Poista
  6. Valtavan ihania kuvia ja koruja. 92-vuotta täyttänyt anoppini sai synttärilahjaksi ruusukorun ja itse sain siskolta tien, jossa kirsikkapuu. Kohta tilaan kummitytöille korut. 2 edellistä viestiä samalla nimellä turhia. Nörtti täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hennan korut on upeita ja sopivat oikein hyvin lahjaksikin. <3 Minulla on seuraavaksi suunnitelmissa tilata pojalleni autokoru, hän kun pyysi heti omaa korua, kun näki siskonsa korun. :) Minäpäs poistelen turhat kommentit. Vahinkoja sattuu. :)

      Poista
  7. Niin ihania!
    hamalainentmatgmail.com

    VastaaPoista
  8. Salainen puutarha -koru on aivan ihana! Niin ovat kyllä kaikki muutkin arvontapalkinnot.
    Lintumagneeteista tykkäisin ehkä eniten, kun puutarhakoru ei kuulu arvonnan piiriin.
    Mukavaa vapun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Nämä korut ja magneetit on ihania. <3

      Poista
  9. Voi miten ihana arvonta. Kiva kun järjestät arvontoja, ilahduttavat kovasti näin korona-aikaan. Ilman muuta mukana. anneli.airola@hotmail.com
    Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! <3 Mukava kuulla, että arvonnat ilahduttavat. :)

      Poista
  10. Tosi ihana arvonta, ehdottomasti mukana.:) Iloista ja aurinkoista vappua koko perheelle!

    VastaaPoista
  11. Söpöjä koruja.mukaan myös arvontaan.salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista