Blogiani enemmän lukeneet ehkä tietävätkin, etteivät keltaiset kukat ole olleet suosikkejani. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut lämmetä keltaiselle huomattavasti enemmän. Nykyisellä pihallamme oli valmiina aika paljon keltaisena kukkivia kasveja: päivänliljoja, tarha-alpia ja nauhuksia. Koska minun on vaikea heittää mitään kasvia menemään, päätin, että etupihaamme saa hallita keltainen istutus. Nauhukset olivat siinä jo valmiina, ja viime vuonna siirsin myös päivänliljat etupihalle. Tarha-alpia yritin myös siirtää pienen ryppään jokunen päivä sitten, mutta helteiden ja vähäisen kastelun vuoksi suurin osa kuivahti pois. Ajattelin kokeilla siirtoa joku päivä uudestaan.
 |
Päivänliljat kukkivat 12.6.2024. Köynnöstuki on ensisijaisesti maassa kasvavaa kiinankärhöä varten, mutta kärhö on vielä sangen matala, joten keksin pujottaa tyttäreltäni saadun orvokin tuen sisäpuolelle.
|
Yllä olevassa kuvassa nauhukset kasvavat vasemmassa reunassa. Tarha-alpia siirsin päivänliljojen oikealle puolelle, jossa kuvassa näkyy vielä nurmikkoa. Päivänliljat peittävät sopivasti alleen kuihtuvat tulppaanien varret. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin vasemmassa etureunassa saattaa vielä erottaa krookusten jäänteitä.
 |
Etupihan tulppaanit kukassa 28.5.2024, etualalla 'Yellow Pomponette', takana 'Crystal Star'
|
Etupihalle istutin viime vuonna krookuksia 'Romance', 'Fuscotinctus' ja 'Cream Beauty'. Kuvista en tietenkään enää tunnista, onko kyseessä 'Romance' vai 'Cream Beauty', molemmilla kun on söpöt vaaleankeltaiset kukat ja raidalliset lehdet. Jospa ensi vuonna tekisin krookus-postauksen niiden vielä kukkiessa, sillä tunnistanen lajikkeet kasvupaikan perusteella.
 |
Jompikumpi vaaleista krookuskaunottarista 12.5.2024
|
Tarha-alpi kukkii parhaillaan takapihalle vievän reitin varrella. Ehkäpä annan sen kukkia rauhassa ja siirrän niitä etupihalle vasta kukinnan loputtua. Kyseinen istutus on tarkoitus muutenkin myllätä ihan uusiksi. En vain ole ihan varma, mihin siirrän siinä kasvavat ärhäkän pinkit syysleimut. Siitä, mitä istutan niiden tilalle, minulla ei ole oikeastaan aavistustakaan.
 |
Tarha-alpit tuli kuvattua muutama päivä sitten hieman haastavissa valo-olosuhteissa.
|
Yllä olevasta kuvasta jää ulkopuolelle syysleimut, jotka kasvavat tarha-alpien oikealla puolella. Leimuissa on pinkin lisäksi myös valkokukkaisia yksilöitä, joten ennen kuin alan siirrellä niitä, täytyy odotella, että ne alkavat kukkia. Niiden kohdalla taidan ottaa riskin ja siirrän ne kukkivina. Sellaistakin hullua ajatusta olen päässäni pyöritellyt, että tekisin tästä istutuksesta "sateenkaaripenkin", jossa nimen mukaisesti olisi kukkia kaikissa sateenkaaren väreissä. Pidän tosin enemmän harmonisista väriyhdistelmistä, joten voi olla, etten äidy ihan noin hurjaksi.
 |
Tämä superihana, äidiltäni viime vuonna saatu ruusu elelee toistaiseksi tarha-alpien ja syysleimujen seurassa, kunnes keksin sille lopullisen kasvupaikan.
|
Vaikka takapihan kukkapenkki onkin omistettu lähinnä vaalenpunaisille kukille ripauksella sinistä, myös sieltä löytyy keltaista, nimittäin itsestään kylväytyneiden orvokkien muodossa. Orvokit saavat minun puolestani kukkia rauhassa. Joskus siirtelen niiden taimia mielestäni parempiin kohtiin, mutta kovin tarkka en ole niiden suhteen.
 |
Orvokeista löytyy aivan ihania värisävyjä.
|
Myös nurmikko saa kukkia keltaisenaan. Voikukatkin ilahduttavat minua nurmikolla, kukkapenkeistä kitken ne tosin edelleen pois. Voikukkien aika alkaa olla nyt ohi. Niiden sijaan nurmikolla loistavat leinikit, jotka tosin näyttävät pikkuhiljaa väistyvän valkoapilan tieltä.
 |
Leinikit täplittivät nurmikkoa runsaina 21.6.2024.
|
Myönnettävä on, että keltainen on ihana, valoa ja iloa tuova väri. Punainen talomme sopii hyvin keltaisten kukkien taustalle, suosimani vaaleanpunaiset kukat enemmänkin katoavat sitä vasten. Keltaisilla kukilla on siis ehdottomasti paikkansa pihassamme.
 |
Pirteää päivää!
|