keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Koska kukkii -haaste

Tästä haastepostauksesta tulikin sikäli mielenkiintoinen, että aloitin tämän kirjoittamisen alunperin viime viikon tiistaina eli 16.4.2024. Silloin tein myös kaikki kukintapäiväveikkaukset. Sen jälkeen keli on vaihtunut mitä moninaisimmin kääntein.

Tämä osuus on kirjoitettu 16.4.2024 (kuvat lisätty jälkikäteen):

 Maatuska Selätön puutarhuri -blogista heitti minulle koska kukkii -haasteen jo aikaa sitten. Tällaisena Matti Myöhäsenä tartun haasteeseen aivan viime tipassa. En ole nyt ehtinyt juurikaan lukemaan blogeja, mutta epäilen, että monien pihalla kukkii jo enemmältikin. Meillä on vielä aika luminen piha, tämän haasteen kannalta onneksi. Mutta olen minäkin jo bongannut pihaltamme vähän kukkia! En edes muistanut kyseisten lumikellojen olemassa oloa. Ilmeisesti ne ovat edellisten asukkaiden jäljiltä.

Kevään ensimmäiset kukat saavat sydämen sykkimään aivan erityisellä tavalla.

Onneton muistini ja vasta toinen kokonainen kesä tässä kodissa vaikeuttavat haastetta, mutta heitän nyt jonkinlaisia arvioita aiempien vuosien kukkakuvien perusteella.

Ensimmäiseksi haastekasviksi valitsen viime syksynä omenapuun alle istuttamani idänsinililjat. Viime vuonna olen kuvannut pihalla aiemmin kasvaneita idänsinililjoja 10.5. Sääennusteet näyttävät seuraaville päiville pakkasia, mutta sunnuntaina pitäisi taas rueta lämpenemään. Omenapuun ympäriltä lumi on jo sulanut, mutta syksyiset lehdet peittävät vielä maata. Lehdet saavatkin pysyä vielä suojana pakkasten yli, vaikka syyhyttäisikin jo käydä haravoimaan. Optimisesti ajattelen, että sinililjat kukkivat jo vappuna eli 1.5.

Viimevuotisia sinililjoja mökiltä

Toisena kasvina haasteeseen pääsee mukaan etupihalle istuttamani keltaiset krookukset. En nyt lähde erittelemään, mikä lajike kukkii ensimmäisenä, sillä nämäkin krookukset olen istuttanut vasta viime syksynä. Lajikkeina on kuitenkin 'Romance', 'Fuscotinctus' ja 'Cream Beauty'. Viime vuonna kotipihassamme ei tainnutkaan vielä olla krookuksia. Mökillä kuvasin ensimmäiset krookukset 7.5. En ole ihan hetkeen käynyt katsomassa mökin lumitilannetta, joten vertailu on hankalaa. Kotipihan keltaiset krookukset kasvavat etupihan kukkapenkissä, jonka päälle olemme joutuneet kolaamaan talvella lunta. Kohdassa on edelleen kohtuullisen iso lumikasa. Krookusten suhteen en siis ole yhtä optimistinen kuin idänsinililjojen, vaan arvelen niiden kukkivan vasta 5.5.

Tällainen lumikasa päällysti etupihan kukkapenkkiä 18.4.2024.

Odotan joka vuosi kaikista eniten tulppaanien kukintaa. Niiden kukkiessa voi jo kaiketi sanoa kesän tulleen. Siispä otan viimeiseksi haasteeseen mukaan takapihan ihanat 'Candy Prince' -tulppaanit. Niitä olen viime vuonna kuvannut ensimmäisen kerran 21.5. Tänä vuonna uskon niiden kukkivan jo äitienpäivänä 12.5.

Suloinen 'Candy Prince' -tulppaani 21.5.2023

Olenpa näköjään aika positiivisin mielin liikkeellä tämän haasteen suhteen. Aurinko on paistanut ja lumet ovat sulaneet viime viikkoina niin vauhdilla, että ei ole ihme, että kevättä alkaa olla rinnassa. Ulos en sentään ole vielä hankkinut mitään kevätkukkia. Ajattelin, että on turha uuvuttaa itseäni lisää hankkimalla kukkia, joita täytyy kuljetella edestakaisin ulos ja sisälle, kun jaksamiseni ei vielä ole normaalilla tasolla. Katson sitten seuraavien päivien pakkasten jälkeen, joko uskaltaisin hommata ensimmäiset kukkaset ruukkuihin.

Vaan nyt jännityksellä odottamaan, joko idänsinililjat tosiaan parin viikon päästä kukkivat! Juuri nyt tuntuu, että saatoin sittenkin olla liian optimistinen veikkausteni suhteen. :D

 Ja sitten takaisin tähän päivään, eli nämä on kirjoitettu 24.4.2024:

Postaus jäi alunperin julkaisematta, koska en ehtinyt silloin lisäämään siihen kuvia. Pari päivää myöhemmin hämmennyin pihakierroksella todella, sillä pihalta löytyi jos jonkinmoista piippoa ja nuppua. Ne omenapuun alla kasvavat idänsinililjatkin olivat jo osa nupullaan, vaikkei niistä aiemmin ollut näkynyt jää- ja lehtikerroksen alta vilaustakaan. Silloin mietin, että olin ehkä sittenkin ollut veikkauksieni suhteen liian pessimistinen.

Takapihalla oli jo paljon paljasta maata nähtävissä 18.4.2024.
 
Vaan sitten kevät teki tepposet ja syötti taivaan täydeltä lunta. Viime lauantai oli suorastaan masentava päivä. Ei suinkaan riittänyt, että lunta satoi ensin koko edellisen yön, vaan sitähän satoin vielä koko lauantaipäivänkin. Ainoa sään tuoma ilo oli monenkirjava joukko siivekkäitä vieraita lintulaudalla. Punatulkkuja, urpiaisia ja mustarastaita näkyi ainakin.

Mustarastas kavereineen lumisessa kevätsäässä 20.4.2024
 
Vaikka lämpötila onkin nyt päivisin käynyt plussan puolella, ei keli ole muuttunut kovin keväiseksi. Maanantaina satoi jäistä tihkua ja tälläkin hetkellä tulee lunta tai räntää. Sääennusteet antavat toivoa auringosta ja lämmöstä, mutta niihin ei uskalla liiaksi luottaa. Tällä hetkellä tuntuu, että olen ollut aivan liian optimistinen kukinta-aikaveikkauksissani.

Loppuksi palataan vielä reilun viikon takaisiin lopputeksteihin:

En haasta enää mukaan ketään, kun kevät on jo näin pitkällä. Jos joku kaltaiseni viimetippa-ihminen löytyy, niin tartu toki haasteeseen mukaan! Kiitokset Maatuskalle minun haastamisestani ja Hiidenkiven puutarhan Minnalle haasteen keksimisestä! Tähän on aina ilo osallistua.

 Tässä vielä haasteen säännöt:

Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuja. Kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, että kasvi on vielä lepotilassa. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen (tai kuukausien) päähän. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä, mutta harsot ynnä muut normaalikeväästä poikkeavat viritelmät lasketaan dopingiksi. Ja tietysti kukinnan alkua saa myös viivästyttää vaikkapa peittämällä lupaavan näköiset piipot lumella, jos jotain niin järjetöntä haluat tehdä. Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.

Ja nyt vain kukintaa odottamaan!
(Mökin kevätkukkaistutuksessa oli jo näin lupaava nuppu 19.4.2024)

8 kommenttia:

  1. Nyt tarvitaan optimismia tavallista enemmän. Eilen tänne Uudellemaalle satoi lähes 30 cm lunta. Tänään sentään aurinko on paistanut, mutta maa on edelleen ihan kunnolla valkoisena.
    Onnea veikkauksillesi. Alkuviikolle luvattiin mukavia lämpöasteita, joten ainakin idänsinililjat saattavat hyvinkin kukkia arvauksesi mukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä koettelevia aikoja. Onneksi nyt on jo taidettu päästä isossa osassa maata eroon lumesta. Hauskasti kävikin niin päin, että etupihan krookukset kukkivat jo, mutta idänsinililjat pysyttelevät vielä nupullaan. Onneksi sentään jotain kukkii!

      Poista
  2. Vielä ehtii osallistua 😊 Katsotaan miten käy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset veikkaukset eivät osuneet ihan oikeaan, mutta katsotaan, miten käy tulppaanien kohdalla. Kiitos haastamisestani!

      Poista
  3. Tuo Candy Prince on kyllä aivan upea!

    VastaaPoista
  4. Jos kerta lunta oli veikkaushetkellä maassa, ehtii aivan hyvin veikkaamaan kukinta-aikoja. Tämä kevät on tehnyt tepposia suuntaan jos toiseenkin. Luulin itsekin huhtikuun alkupuolen lämpöaallossa, että vauhdilla kasvuun ponnahtaneet piipot kukkisivat jopa pari viikkoa etukäteen. Sitten tuli jääkausi ja kasvu pysähtyi. Näytti jo siltä, että näinköhän kukkivat edes tämän kuun puolella mutta eilen ensimmäinen krookus olikin jo kukassa. Kevätkurjenmiekkoja vielä odotellaan. Myöhässähän tämä kevät on mutta pääasia, että tulee edes joskus.
    Onnea veikkauksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä ollut vaihteleva kevät. Jospa nyt ei enää tulisi hirveämmin takapakkia kevään etenemisessä. Nyt on ollut ihan kauniita päiviä, harmi että ennusteiden mukaan taas viilenee vähän. Onneksi ainakaan tänne ei ole ennustettu kovin pahoja yöpakkasia.

      Poista