Täällä ollaan edelleen elossa, vaikka blogissa onkin ollut hiljaista. Tänä vuonna kylvökautenikin alkoi ennätyksellisen myöhään. Yleensä olen aloittanut kylvöt jo tammikuussa tai ihan viimeistään helmikuussa, mutta tällä kertaa aloitus meni yli maaliskuun puolenvälin! Asiaan on vaikuttanut melko hektinen arki sekä matalahko mieliala ja epävarmuus tulevasta. Mieheni oli pitkään lomautettuna ja nyt minun työpaikallani on lomautusuhka päällä kesäkuun puoliväliin asti. Onneksi mieheni pääsi jo palaamaan töihin ja omakin työtilanteeni näyttää toistaiseksi ihan hyvältä. Näin epävakaassa maailmantilanteessa mihinkään ei kuitenkaan uskalla oikein luottaa. Tällä hetkellä olen lievässä kuumeessa kotona, joten siementen kylvö vaikutti oikein sopivalta puuhalta tähän iltaan, onhan se sopivan kevyttä ja samalla mieltä virkistävää.
| Käytin kylvämiseen tapani mukaan Biolanin kylvö- ja taimimultaa, johon sekoitin perliittiä ja vermikuliittia. |
| Kahdessa ruukussa kasvaa paprikaa, lopuissa tomaattia. |
Hankin viime kesänä mökille uuden, vähän isomman muovisen kasvihuoneen, joten minulla on nyt enemmän tilaa kasvihuonekasvatuksille. Ajattelin istuttaa sinne kahteen lavakaulukseen tomaatteja. Lisäksi aion kasvattaa siellä ainakin paprikaa, chiliä, vesimelonia ja kurkkua. Kylvinkin jo tänään paprikaa 'Mavras', jonka hedelmien luvataan olevan kypsinä mustia. Taisin saada sen siemenet viime vuonna kaupanpäällisinä Impectan tilaukseeni, tai sitten sain ne hyvin halvalla.
Enempää en tänään kylvänyt, sillä yritän kylvää siemeniä pienissä erissä, jotta homma pysyy paremmin hallinnassa, enkä uuvuta itseäni liiallisilla vaatimuksilla. Paitsi että nyt hiukan valehtelin, kylvinhän minä vielä kissoille vehnää. Mokomat ovat taas mutustelleet huonekasvejani siihen tahtiin, että olisi kaiketi pitänyt kasvattaa niille jo aiemmin omia kasveja.
| Kisujen evään kylvin vuodenaikaan sopien mämmiroveeseen. |
| Nöppe ja Sintti kehottavat kaikkia nauttimaan kevätauringosta! |
Kiva kuulla sinusta. Maailmantilanne on niin pelottava, että pelkästään se jo vie mielen matalaksi. Siihen jos lisää kotimaan työtilanteen, voi jaksamisen kanssa olla tekemistä.
VastaaPoistaNyt on oikein hyvä aika kylvää tomaatteja. Tässä menee vielä tovi jos toinenkin ennenkuin ne saa ulos/kasvariin. Itse suosin kirsikkatomaatteja, koska ne kypsyvät pienessä kennokasvarissani parhaiten. Ja tuottavat yleensä hyvän sadon. Supersweet, Gardener's Delight, Sungold ja matala Vilma ovat minun suosikkejani. Sekä kääpiötomaatti Orange Dream, jonka siemeniä sain Kivipellon Sailalta.
Ihanat kissat siellä kellivät auringonläikässä.
Oli kiva kuulla sinusta. Ymmärrettävästi teillä on ollut huolta, toivotaan, että saatte jatkaa työpaikoissanne. Tomaatit ehtivät vielä hyvin ja minä annan myös suositukset noille Betweenin ehdotuksille. Tänä vuonna kasvatan itselleni uusia lajikkeita, joista saattaa hyvinkin tulla uusia lempitomaateja.
VastaaPoistaOnpa todella kiva kuulla sinusta ja on niin ymmärrettävää tuo työtilanne ja onneksi miehesi on saanut lomautuksen jälkeen jatkaa töitä! Toivottavasti tilanne helpottuu myös sinun työpaikallasi, tuollainen epätietoisuus on todella raskasta. Nyt on hyvin aikaa kylvää yhtä ja toista! Tomaatit kylvän vasta viikonloppuna. Tomaattien kirjo on valtava ja ihanuuksia loputon määrä, mutta juurikin noita microdwarfeja voisin suositella, ne menevät pieneen tilaan. Minullakin - kuten Päivillä - on uusia lajikkeita jälleen testissä. Myös voisin suositella kotimaista kantaa olevia Evakkoa, Savitaipaletta, Kalliota ja Vienankarjalaista, jos löydät siemeniä - Maatiaisella ainakin niitä on. Evakko ja Vienankarjalainen ovat hyvin aikaisia.
VastaaPoistaKiva kuulla kuulumisiasi pitkästä aikaa. Toivottavasti työhuolet ovat nyt ainakin toistaiseksi ohi.
VastaaPoistaMinun tomaattisuosikkejani ovat olleet vuodesta toiseen ’Gardener’s Delight’ ja ’Supersweet100’ kirsikkatomaatit ja viime vuonna kokeilin ensimmäisen kerran myös ’Balkonzauber’ pensastomaattia, jota voi kasvattaa ulkona ruukussa.
Kiva kuulla sinusta. Itse kullakin meillä on haasteita, ikävä kuulla että on ollut epävarmuutta töiden suhteen. Se kuluttaa valtavasti henkisiä voimavaroja. Mukava että kylvöt innostavat ja palauttavat osaltaan mukaviin ajatuksiin ja tulevaan kesään. Yritän itse olla liikaa miettimättä maailman tapahtumia, kun ei niille yksi mummu voi mitään.
VastaaPoistaToivottavasti työhuolet helpottaisivat piakoin. Muutakin huolta kun maailmassa näkyy olevan.
VastaaPoistaOnneksi on kevät ja kylvöt aloitettu!
Kissat osaavat kyllä tuon nautiskelun:)
Kiva kuulla sinusta! :)
VastaaPoista