keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Helmikuun kylvöt 2020

Niin vain hurahti lomaviikko ja paluu arkeen koitti. Kylläpä olisin voinut lomailla vielä toisenkin viikon! Oli ihana viettää viikko vanhempieni luona molempien sisarusteni ollessa myös paikalla.

Palattuani kotiin totesin taimivauvojen kaivanneen minua, tai ehkä ennemmin kastelukannua. Kolme tomaatin tainta oli heittänyt henkensä, samoin yksi kauan kituutellut pinaatin taimi. Muut kuitenkin virkistyivät saatuaan kunnon lorauksen vettä. Loppujen lopuksi selvittiin aika pienin menetyksin. Tomaatteja taidan vielä varmuuden vuoksi kylvää lisää, mutta uudet pinaatit laitan vasta lähempänä kesää suorakylvönä.

 Ajattelin vielä palata helmikuun kylvöihin ja laittaa tähän myös koosteen alkuvuoden kylvöistä. Helmikuukin oli kylvöjen osalta hyötykasvipainoitteinen. Kylvin neljää eri tomaattia, paprikaa 'California Wonder', uuden satsin vihanneskrassia sekä kokeilunhalusta yhden mangon siemenen.

Tämä tomaatti 'Tigerella' kärsi kastelun puutteesta, mutta virkosi kuitenkin.
Lomareissuni koitui 'Tiny Tim' tomaattien sekä yhden 'Tigerella' tomaatin kohtaloksi. Paprikat sekä yhden 'Gardener's Delight' tomaatin totesin jo aiemmin menetetyiksi tapauksiksi.

Kahdeksasta tomaatista enää neljä on jäljellä.
 Kukista kylvin kylmäkäsittelyä vaativaa kurjenpolvea ja lehtoakileijaa. Ne eivät ole vielä ruenneet itämään. Myös kelloköynnös ja samettikukat pääsivät multiin ja ovat myös osittain alkaneet itää.

Samettikukan 'Bolero' heiveröinen alku
Alla listaus alkuvuoden kylvöistä. Yliviivasin menetetyt tapaukset.

KYLVÖT 2020
25.1.
persilja 'Bravour'
maustemeirami
salaatti 'Baby Leaf mix'
vihanneskrassi
pinaatti 'Viroflex'

3.2.
pihvitomaatti 'Brandywine'
kirsikkatomaatti 'Gardener's Delight'
kirsikkatomaatti 'Tiny Tim'
tomaatti 'Tigerella'
paprika 'California Wonder'

11.2.
sininen, tummalehtinen kurjenpolvi
sininen lehtoakileija

22.2.
kelloköynnös
ryhmäsamettikukka 'Orange Flame'
ryhmäsamettikukka 'Bolero'

24.2.
vihanneskrassi

29.2.
mango

Maaliskuun kylvöt aloitin tällä viikolla, mutta paljon on vielä kylvettävää. Jonkun verran olen istutellut myös liljojen sipuleita. Pöydät alkavat hyvää vauhtia täyttyä ruukuista ja lisää tilaa on raivattava jatkuvasti. Kevät on siis selvästi alkanut!

Päivän puutarhakierrokseni kruunannut tähtilumikello
viestii sekin saapuneesta keväästä.

14 kommenttia:

  1. Paljon olet jo kylvänyt tulevan kesän varalle. Harmi nuo menetykset, mutta aina ei kaikki onnistu ja siihen me varmasti olemme myös tottuneet. Kasvun ihme on aina niin sykähdyttävä, tuntuu ihan ihmeeltä miten pieni on tomaatin siemen ja vasta itänyt hento sirkkataimi ja miten vahva ja voimakas tomaatin taimi on syksyllä siinä vaiheessa kun sen on aika joutua kompostiin ja muuttua mullaksi.
    Onnea kylvöihin.....😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menetyksiä tulee joka vuosi, etenkin tällaisen huithapelin käsissä, mutta nekin kuuluvat asiaan. Kasvun seuraaminen on yksi puutarhaharrastuksen parhaita puolia. Kiitos! :)

      Poista
  2. Sullon ollu hyätykasvipainotteeset alakuvuaren kylyvöt. Moon kylyväny vasta muutaman tomaatin, mikkä o just ruvennu näyttämähän jotaki elonmerkkiä. Kaikki muut o koristekasvia. Vähillä menetyksillä selevisit, jos noli koko viikon kastelemata. Ihku tähtilumikello.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan koko viikkoa eivät olleet kastelematta. Mies oli nääs yhtenä päivänä kastellut niitä. :D Minulla loppukevät on kukkaisampaa kylvöjen osalta.

      Poista
  3. Valitettavasti yleensä tulee joitakin menetyksiä, mutta ihmeen vähillä menetyksillä selvisit lomaviikon poissaolon johdosta. Onnea näille sinnikkäille kasvuunsa sekä myös kaikille uusille kylvöille. Todellakin kevättä on tunnelmissa, vaikka aina ei sellaiselta näytä, kun ulos katsoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä harrastuksessa pitää olla valmis menetyksiin ja siihen, ettei kaikki mene suunnitelmien mukaan. Kyllä kevät tekee tuloaan, vaikka talvi koittaakin pitää pintansa. Tänne ripsautti taas yöllä lisää lunta, mutta heti kun päivä vähän kirkastui, ne alkoivat sulamaan.

      Poista
  4. Ihmeen vähillä menetyksillä selvisit viikon reissusta huolimatta. Ja tomaattiahan ehtii vielä kylvää lisää vallan mainiosti. Minullakin ensimmäiset kylvöt olivat aika hyötykasvipainotteisia, mutta pian pääsee kylvämään kukkiakin ihan mielin määrin. Ihana lumikello! Meillä ei näy vielä mitään elonmerkkejä puutarhassa, mutta hyvä vain kun on taas kylmää luvassa. Nyt sataa vaihteeksi vettä, plääh... Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan hyvin ehtii vielä kylvää tomaattejakin. Mukavaa päästä kunnolla myös kukkien kylvöön. :) Täällä satoi räntää ja nyt on märkä loskakeli. Onneksi sisällä riittää puuhaa!

      Poista
    2. Nyt taitaa mulla tulla kiire. Olen koko ajan suunnitellut istuttavani tomaattia ihan syötävistä pikkutomaateista. Se kai lähtee tomaattiviipaleestakin kasvuun? Tomaatit on kyllä ns. valkattu hyllyn kulmalle.

      Poista
    3. Vielä ehdit hyvin kylvää tomaatit. Jopa huhtikuun alkupuolella tehdyt kylvöt saattavat ehtiä kypsyttää sadon. Itse en ole kokeillut viipaleesta kasvattamista, mutta kyllä sen pitäisi onnistua siinä missä perinteisten siemenkylvöjenkin. Esimerkiksi tällaisen ohjeen löysin: https://kotiliesi.fi/koti/puutarha/tomaatin-kasvatus-viipaleesta-nain-kasvatat-tomaatit-kotikonstein/ Mukavia kasvatushetkiä ja onnea tomaattiesi kasvuun!

      Poista
  5. Kovin vähän menetyksiä, joten olet reilusti plussalla. Yleensä menetyksiin täytyy joka kevät varautua. Siksi tulee kylvettyä ylimääräisiä ja sitten joutuu tuskastelemaan, mihin niiden kaikkien kanssa joutuu. Onneksi voi jaksaa taimia naapureille ja ystäville. Vielä ehtii monia kasveja kylvää. Jostain syystä en ikinä saa paprika California Wonderia itämään. Tänä vuonna en sitä edes yrittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin tänä vuonna kylvää vain sen verran, mitä tarvitsen. Jos tulee menetyksiä, kylvän lisää tai ostan myöhemmin valmiit taimet. Esikasvatustilani on niin rajalliset, että ne meinaavat joka vuosi loppua kesken. Tuo taimien jakaminen tutuille onkin fiksua ja saajat varmasti ilahtuvat. :)

      Poista
  6. Kaikenlaiset pienet vastoinkäymiset kuuluvat mielestäni tähän puutarhurointiin. Vaikka kuinka olenkin sitä mieltä, että harsosääsket olisivat voineet jättää taimeni väliin! 😄🌱 Onneksi selvisit reissusta pienillä vahingoilla. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vastoinkäymiset ovat osa puutarhurointia ja ylipäätään elämää. Voihan harsosääsket, eipä niitä tosiaan toivoisi riesaksi.

      Poista