sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Keväinen ovikranssi

Huomasin ennen hiihtolomaani Tokmannilla aleleikkokimppuja eurolla. Ostin niitä kaksi kappaletta ja päätin kokeeksi näperrellä niistä ovikranssin. Kevätmieli oli jo silloin vallannut minut niin, että halusin ehdottomasti rueta keväistämään sisääntuloa.

Juuri tehty kranssi näytti tällaiselta. Kuva otettu 2.3.2020
Tein kranssin kiireessä juuri ennen lähtöä vanhempieni luo, joten muoto ei ole ihan täydellisen pyöreä. En myöskään siihen hätään löytänyt kuin lyhyen pätkän ohuehkoa rautalankaa, joten renkaasta ei tullut riittävän kestävä, vaan jouduin virittelemään pätkän rautalankaa tueksi kranssin yläreunasta alareunaan.

Kätkin tukirautalangan heinän taaksen piiloon.
Valitsin kukkia, joissa oli vaalenapunertavia, sinisiä ja valkoisia sävyjä.
Keväistä hempeyttä
 Ripustin kranssin sisäänkäynnin luona olevan varaston oveen. Nappasin muutaman kuvan, hyppäsin autoon ja jäin jännittämään, miltä kranssi näyttäisi lomalta palattuani. Mielestäni se on säilynyt yllättävän hyvässä kunnossa. Vain yksi kukka on pudonnut. Muut kukat ovat toki kuivuneet ja kranssin rakennekin vähän lässähtänyt, mutta minusta se näyttää edelleen ihan kohtuulliselta. Tosin nyt katsellessani tänään ottamiani kuvia tuntuu, että täytyy käydä vähän kohentelemassa kranssia..

Tältä kranssi näyttää nyt, miltei kaksi viikkoa vanhana.
Sisääntulo ei ole aivan niin keväinen kuin haluaisin. Olen metsästänyt helmililjoja, muttei niitä tunnu löytyvän täältä mistään. Kukkakaupat on vielä koluamatta, joten täytynee seuraavaksi etsiä niistä. Kunhan löydän jostain helmililjoja, aion tehdä niistä, narsisseista ja jostain köynnöksestä, kenties muratista, asetelman etuoven luo.

Etuoven luona havupallo ja lyhdyt muistuttavat vielä talvesta.
Opintoni ovat loppukevään osalta muutettu kokonaan etäopiskeluksi, joten minulla on entistäkin enemmän aikaa olla kotona. Ehkäpä ehdin siis jo ensi viikolla keväistämään sisääntuloa entisestään.

Pakkasista huolimatta narsissit ovat säilyneet hengissä.
Joko sinä olet päivittänyt sisäänkäynnin ilmeen kevääseen?

Ihanaa, aurinkoista alkavaa viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Onpa nätti sisääntulo! Itse olen todella surkea sisustamaan kausikukilla, itse asiassa mulla on kuistilla kunnostettavia kalusteita odottamassa kunnostamista, joten ehkä pari kesäkukkaa ei hirveästi asiaa auttaisikaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä sisääntulo pysyy melko siistinä, mutta takapihalla lojuu pesua odottavia kukkaruukkuja, puutarhajätteellä täytettyjä jätesäkkejä ym. Tällä hetkellä siellä nököttää menetetyksi toteamani runkoruusu sekä joulukuusen raato. :D

      Poista
  2. Hempiän kevääne ranssi. Hyvin onnistuut piiloottamahan rautalangan.
    Enoo, samat katajat on ollu petoonipötiis koko talaven. Ehkä kuitenki narsissia laitan enne pääsiäästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihanaa, kun kohta pääsee laittamaan pääsiäistäkin. Itse asiassa askartelimme jo tänään tyttären kanssa tipusia. Flunssaoireiden takia lapsetkin ovat kotosalla, niin koitetaan keksiä kaikenlaista kivaa puuhaa.

      Poista
  3. Niin ihanalta näyttää ja kranssi on kyllä hurjan kaunis♥ Kesää ja kukkia on jo kova ikävä;) Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kesäikävä on jo kova. Onneksi pikku hiljaa pääsee laittamaan enemmän ja enemmän kesää ja kukkia. :)

      Poista
  4. Kaunis ja keväinen ovikranssi. Vielä en ole päivittänyt sisääntulon ilmettä keväiseksi.
    Mukavaa viikkoa koronaviruksesta huolimatta. Yritetään pysyä terveinä.

    VastaaPoista
  5. Sievä kranssi. Munkin pitäisi tehdä "joulukehään" kevät. Vasta ruukkunarsissit pihalla. Tuo kranssisi säilynee hyvin tuollaisessa suojaisassa kohdassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuossa se ei ole ainakaan niin pahasti säiden armoilla.

      Poista
  6. Söpö kranssi. Teillä on hyvä paikka laitella kaikenlaista kivaa koristetta, kun on suojaisa nurkkaus ja ilmeisesti katoskin. Minulla on vielä jouluhavutkin julkisivun parvekelaatikoissa :D Ehkä pitää ottaa ne pian pois tai sitten piilottaa tetejä tai helmilijoja niiden sekaan, kunhan lämpötilat pysyvät pidempään plussalla. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, katos on tuossa suojana. Minä löysin eilen ruokaostoksilla käydessäni suureksi ilokseni helmililjoja. Pääsin keväistämään sisääntuloa lisää. <3 Täällä alkaa tuntumaan jo ihan oikealta keväältä!

      Poista