tiistai 17. toukokuuta 2022

Suomi100-penkin mylläystä

Viikonloppuna laitoin Suomi100-penkin järjestyksen uusiksi. Olen suunnitellut sitä jo kauan, ja vappuna kerroinkin suunnitelmistani sen varalle. Nyt sain vihdoin toteutettua suunnitelmani, tosin sen jalostui vielä tehdessä hieman toisenlaiseksi.

Tältä Suomi100-penkki näytti ennen kuin kävin sen kimppuun.
 
Lähtötilanteessa jaloritarinkannukset kasvoivat penkin takaosassa ja loistokurjenmiekat sen etuosassa. Muistelin, että minulla on kaksi 'Black Night' ritarinkannusta ja yksi 'Percival', mutta todellisuus taisi olla juuri päinvastainen. Niinpä siirsin penkin takaosaan molempiin reunoihin yhden 'Percival'-ritarinkannuksen ja penkin takaosan keskelle ritarinkannuksen 'Black Night'.

Loistokurjenmiekat olivat keskeltä pahasti kaljuuntuneet, mistä päättelin, että oli aika jakaa ne. Kaiken lisäksi niitä oli muistelemani neljän sijaan viisi. Kahdesta kurjenmiekasta sain jaettua Suomi100-penkkiin kuusi jakopalaa. Jäljelle jääneet taimet kiikutin mökille, mutten vielä ehtinyt istuttamaan niitä siellä minnekään. Onneksi on ollut sateita, niin ne eivät kaiketi ole päässeet kuivumaan.

Suomi100-penkki kasvien uudelleenjärjestelyn jälkeen

Istutin Suomi100-penkin etuosaan kumpaankin reunaan kaksi kappaletta kurjenmiekkoja. Lisäksi istutin sellaiset penkin takaosaan ritarinkannusten väliin. Penkin etuosan keskelle istutin tänä keväänä ostetun siperiankurjenmiekan 'Blue King'.

 Olen muuten ihan sekaisin näiden kurjenmiekkojen lajinimien kanssa. Onko loistokurjenmiekka ja siperiankurjenmiekka sama asia? Mikäli kasvien myyntipakkauksia on uskominen, sekä 'Blue King' että 'Concord Crush' ovat latinankieliseltä lajinimeltään Iris sibirica (joissain lähteissä lukee myös Iris Siberica-Ryhmä). 'Blue King' näkyy olevan suomeksi myynnissä sekä lajinimellä siperiankurjenmiekka että loistokurjenmiekka, 'Concord Crush'ista olen törmännyt vain muotoon loistokurjenmiekka. Kasvien nimimaailma kaikkine kiemuroineen on mielestäni todella mielenkiintoinen.

Hyasintti 'Delft Blue' retkottaa nyt syysleimun päällä.

Palataan nimipohdinnoista Suomi100-penkin pariin. Siellä kasvaneet kevätsipulikukkaraukat joutuivat melkoisen mylläyksen kohteeksi. Hyasintin 'Delft Blue' siirsin lähemmäs Liljapenkkiä, mutta se taisi kärsiä siirrosta, sillä kukka alkoi nuokkua. Kuihtuneet tähtilumikellot pyrin siirtämään yhteen ryppäseen penkin etuosaan. Muutaman tulppaanin siirsin ryppäänä penkin takaosaan. Lisäksi penkissä kasvoi jotain pienistä sipuleista kasvavia heinämäisiä varsia, mutta sen verran isoina ryppäinä, että arvelin niiden olevan jotain istutettua. Siirsin nekin nyt ryppäänä yhteen kohtaan. Voi olla, että joudun totetamaan niiden olevan jotain rikkakasvia, mutta katsotaan nyt.

Rikkakasvia vai jotain istutettua? Mitä veikkaatte?

Kuten muissakin penkeistä, myös Suomi100-penkistä näyttää tänä keväänä nousevan aiempaa vähemmän kevätkukkia, joten syksyllä sinnekin saa istutella lisää kukkasipuleita. (Jos nyt asumme tässä vielä syksyllä. Meillä alkaa olla elämän muutosten myötä aika kova tarve isommalle asunnolle.)

Tämä narsissi 'Ice King' kasvaa Ruusupenkissä.

 Saapa nähdä, näyttääkö Suomi100-penkki jatkossa paremmalta kuin aiemmin. Ainakin toivon niin, sillä jokin siinä on mielestäni ollut aiemmin vähän pielessä.

 Nyt on ollut pari sateista päivää, enkä ole juurikaan puuhastellut pihalla. Loppuviikon sääennusteet näyttävät lupaavammilta. Kotipihalla seuraava mylläyskohde on Liljapenkki ja kadonneiden kukkasipulien metsästys. Mökillä puolestaan odottaa viikonloppuna aloitettu hyötytarhaurakka. Myös mökin kukkatarhaa on tarkoitus jatkaa pian. Ihanaa aikaa!

Eilen näkyi sateenkaari. Kuvassa se erottuu hieman oikeassa reunassa.
Kaunista viikon jatkoa!

8 kommenttia:

  1. Suomi 100- penkistäsi tulee varmasti entistäkin ehompi.
    Kaunis tuo kerrottu narsissi. Toivotaan, että vihdoin saataisiin lämpimämpiä päiviä. Toppatakki päällä työskentely ei näet tunnu toukokuussa mitenkään mieltä ylentävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nyt on ollut jo vähän lämpimämpää ja ennusteet vaikuttavat melko lupaavilta. Ensi viikolla öidenkin pitäisi lämmetä. Jospa toppavaatteista pääsisi jo eroon ensi talveen asti.

      Poista
  2. Vau, teillä saattaa olla isoja muutoksia edessä ja voi olla, että saat isomman pihankin ;-)
    Hyvältä kuulostaa penkin remontti, kasvien jakaminen tekee varmasti hyvää.
    Olet oikeassa siinä, että kiemuraista kasvien nimitys on, eikä sitä yhtään helpota se, että taimien nimilapuissa saattaa lukea ties mitä vanhoja tai epätarkkoja tai sinnepäin-nimiä. Siperiankurjenmiekka on tosiaan vähän eri kuin loistokurjenmiekka. Tuo -Ryhmä tarkoittaa sitä, että kasvi on sukua, mutta ei enää tarkalleen samaa lajia (tässä tapausessa Iris sibiricaa), sitä on jalostettu ja useimmiten risteytetty muidenkin lajien kanssa. Näin ollen sitä ei enää voi siperiankurjenmiekaksi kutsua, vaan on täytynyt keksiä uusi suomalainen lajinimi ja tieteellinen nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä pistäisi lainkaan pahaksi, jos saataisiin isompi piha. :D Omakotitalo meillä on hakusessa, joten isompi piha on hyvin todennäköinen. Kiitos nimiselvennöksestä. On kyllä harmillista, että taimia myydään toisinaan väärillä nimillä. Harrastelijana on vaikea pysyä oikeista nimityksistä perillä ja taimen nimilappuun luottaessa saattaa vahingossa levittää väärää tietoa. Täytyy olla tarkkana!

      Poista
  3. Kasvien nimet ovat haasteellisia ja ehkä eniten juuri siksi, että taimistoilla saatetaan lykkiä niihin jopa todella vanhoja nimilappusia, joissa ei enää ole lainkaan oikeaa tietoa. Siinä on pieni harrastelija ihmeissään, kun yrittää tulkita, mikä suku tai lajike onkaan kyseessä. Onneksi on noita Sailoja, jotka tietävät paljon hyvin monesta asiasta ja vielä jakavat tietämystään muillekin. Näin sitä oppii itsekin joka päivä uutta.
    Veikkaan, että tuo rypäs on jonkun sipulikasvin siementaimia. Oletko antanut laukkojen, helmililjojen tai kevättähtien karistaa siemeniään vapaasti? Nuo ovat varmaan jo toista vuottaan kasvussa, sillä lehtiä näyttäisi tulevan yhdestä ryppäästä useampia kuin yksi. Ehkä ensi vuonna arvoitus selviää, jos ovat jotain pikkusipulikukkaa.
    Onnea isomman asunnon etsintään! Nyt onkin hyvä aika, kun pääsee näkemään myös, millainen piha-alue on. Me muutimme aikoinaan talvella, joten joutui odottamaan pitkälle kesään saakka ennen kuin kaikki oli paljastunut. Eipä täällä kyllä ihmeempiä ollutkaan :D
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan mahtavaa, että löytyy fiksuja, tietojaan jakavia Sailoja. Blogimaailman parhaita puolia on juurikin yhteisöllisyys ja tiedon ja inspiraation saaminen ja jakaminen. Voi olla että tuossa ryppäässä on kyseessä helmililja, niitä kun kasvaa viereisessä penkissä ja ne tuntuvat leviävän reippaasti (vähän liiankin reippaasti, jos minulta kysytään; pitäisi varmaan leikata kukkavarret kukinnan jälkeen). Kiitos! Yksi potentiaalinen talo meillä on nyt kiikarissa. Sen pihalla on jonkin verran istutuksia, mutta uusillekin olisi vielä tilaa. ;) Saa nähdä, syntyykö kauppoja.

      Poista
  4. Kasvien nimien kanssa saa kyllä olla tarkkana, sillä ammattilaisetkin (osa!) käyttää vääriä nimiä. Jotenkin se on harmillista, kun itse haluaisi olla jakamatta vääriä tietoja, mutta en osaa kyseenalaistaa taimipurkkien nimiä, kun en ole ammattilainen. Sen verran kuitenkin, että pelargoni on pelargoni eikä pelargonia. :) Ihanaa, jos löytyy uusi, isompi puutarha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattilaisten toivoisi käyttävän oikeita nimiä ja pitävän itsensä ajantasalla nimimuutosten suhteen. Minäkin yleensä luotan taimipurkkien nimilappuihin. Pelargonia-nimen käyttö pistää kyllä silmään, vaikkakin ihan ymmärrettävää, että niin suositulla kasvilla on monta kutsumanimeä. Nyt näyttää aika todennäköiseltä, että saamme ostettua yhden kivaoloisen omakotitalon. Piha siinä ei ole suuren suuri, mutta kuitenkin huomattavasti suurempi kuin nykyinen pihamme, ja sisällä riittää hyvin tilaa esikasvatuksille ja huonekasveille.

      Poista