perjantai 13. toukokuuta 2022

Kylvöt 2022

 Pari sateista, harmaata päivää saivat pysyttelemään sisätiloissa ja ehdin aloitella kevään kylvökoosteen kirjoittamista. Tänään on taas aurinkoista ja olen päässyt jatkamaan kitkemispuuhia. Illalle suunnittelin myös Suomi100-penkin kasvien siirtoa. Täytyy kuitenkin ensin viimeisellä tämä kylvökooste. Kuvat ovat tiistailta, ellei toisin mainita.

Aloitin kylvöt tammikuun loppupuolella oman pihan orvokkien siemenistä. Ne olivat jotain itsestään kukkapenkkiin ilmestynyttä sinikukkaista orvokkia, joita en raaskinut kitkeä pois. Lisäksi kylvin samana päivänä Baby Leaf -salaattisekoitusta, mutta sen siemenet taisivat olla liian vanhoja, koska ne eivät lähteneet lainkaan itämään.

Orvokit puolestaan itivät hyvin ja osa pääsi jo amppeliin.

Orvokit ovat saaneet olla jo jonkun aikaa yötäpäivää ulkona ja alkuviikosta istutin yhteen amppeliin neljä tainta. Kukkia niissä ei vielä ole, mutta jospa niitäkin alkaisi kohta ilmestyä.

Tammikuun aikana multaan pääsivät myös idänunikon 'Coral Reef' siemenet ja omassa kasvihuoneessa kasvaneen paprikan siemenet. Idänunikko ei itänyt lainkaan, paprikasta taisi itää pari siementä, mutta toinen taimi kuoli melko pienenä. Toisesta on sen sijaan kasvanut oikein komea yksilö. Se on tämän kevään kasvatuksieni ylpeys.

Paprikassa kasvaa jo pari hedelmää ja uusia kukkia muodostuu edelleen.

Helmikuussa kylvin vain pikkuköynnöskrassia 'Castanets'. Siitä on kasvanut ihan mukava pehko.

Köynnöskrassi on päässyt jo välillä ulos.

 Maaliskuun alkupuoliskolla kylvin tomaattia 'Tigerella', lyhtykoisoa, maurinmalvaa ja kelloköynnöstä. Lisäksi istutin ostamani daalian 'Edinburgh' juurakon ruukkuun. Tomaatti iti kyllä hyvin, mutta jostain syystä taimet ovat kasvaneet kituliaasti ja osa on kuollut pois. Ainakin osaa olen ehkä kastellut liikaa. Nyt olen koittanut antaa mullan rauhassa kuivua, josko saisin sillä pelastettua loput taimet. Lyhtykoison ja maurinmalvan taimet onnistuin tappamaan jo vauvavaiheessa. Kelloköynnöksistä vain yksi iti lopulta pitkän odotuksen jälkeen. Hoivaan sitä nyt huolella.

Kelloköynnös on kuvassa keskellä.

Taimien kuvaaminen alkaa käydä haastavaksi, kun pöydät ovat niin pullollaan kasveja, enkä viitsi jokaista siirtää otollisemmalle kuvauspaikalle yhtä valokuvaa varten. Yllä olevassa kuvassa vasemmalla näkyvä iso lehti kuuluu daalialle 'Edinburgh', joka on siis kasvanut oikein mainiosti ja olisi jo kokonsa puolesta ihan valmis muuttamaan ulos. Vielä se joutuu kuitenkin odottelemaan suotuisampia säitä. Kuvassa oikealla näkyy puolestaan mango, jota en nyt laske tämän kevään esikasvatuksiin mukaan, mutta sekin on siis lähtenyt mukavasti kasvuun.

Maaliskuun loppupuolella kylvin vielä kirsikkatomaattia 'Tiny Tim', purjoa 'Autumn Giant', kiinanasterisekoitusta American Branching Mix ja vaaleanpunaista tuoksuhernettä. 'Tiny Tim' tomaatit lähtivät hyvin kasvamaan, mutta nekin ovat kärsineet 'Tigerella' tomaattien lailla. Purjo ja kiinanasteri eivät itäneet. Tuoksuherneen siemenistä osa iti, ja helmikuussa kylvin niiden sekaan vielä tuoksuhernesekoitusta Old Spice Mix. Tuoksuherneet ovat olleet ulkona jo kauan, alkuun harson alla ja nyt jo jonkun aikaa ihan taivasalla.

Kasvatan näköjään tomaatin sijaan sieniä, huoh.

Ihan vaan vinkkinä, ja erityisesti huomiona itselleni, taimia kouliessa ei kannata käyttää ulkona avatussa pussissa vähän miten sattuu säilytettyä multaa. Osa 'Tiny Tim' tomaateista kasvaa nyt sienien keskellä. Tarkoitukseni on koittaa vielä pelastaa elossa olevat taimet puhtaaseen multaan. Osa kärsivistä ja kuolleista tomaatin taimista on kuitenkin kasvanut ihan uudessa, puhtaassa mullassa, joten huonolla mullallakaan en pääse selittämään kaikkien taimien surkeaa menestystä.

Huhtikuussa kylvöt jatkuivat viidakkokurkulla, kukkakaalilla 'Erfurt', kurkulla 'Kiinalainen käärme', hunajamelonilla 'Artémis', kiinanasterisekoituksella Kääpiöasteri, lamopinaatilla 'Neuseelaender', auringonkukalla, vesimelonilla, samettikukilla 'Bolero' ja 'Orange Flame', kehäkukilla, ritarinkannuksilla 'Guardian Lavender' ja 'Magic Fountain Cherry White Bee' sekä salkoruusulla 'Chater's Salmon Pink'. Lisäksi tytär toi esikoulusta muutaman herneen taimen.
 
Kukkakaalit minä onneton työnsin ulos liian aikaisin ja ne menehtyivät. Ei auta kuin yrittää ensi vuonna uudelleen. Kiinanasterit, samettikukat ja kehäkukat eivät itäneet lainkaan. Myöskään vesimeloni ei ole itänyt. Se on tosin kylvetty kaupan melonin pikkuruisista siemenistä, jotka eivät ehkä olleet edes itämiskelpoisia. Ritarinkannukset ja salkoruusu ovat vielä kylmäkäsittelyssä jääkaapissa. Sekä viidakkokurkkua että kurkkua 'Kiinalainen käärme' on kumpaakin kaksi tainta. Hunajamelonista ja lamopinaatista on molemmista itänyt yksi siemen.
 
Viidakkokurkun taimet odottavat koulintaa. Vasemmalla on lamopinaatti
ja taustalla näkyy kurkku 'Kiinalainen Käärme'.

 Viime viikonloppuna ja tämän viikon alussa tein viimeiset kylvöt. Nyt multiin pääsivät kesäkurpitsa 'Diamant', ruusupapu 'Lady Di', pensasköynnöskrassi 'Whirlybird Mahogny', isoköynnöskrassit 'Orange Gleam' ja 'Golden Gleam' sekä lisää tuoksuhernesekoitusta Old Spice Mix. Niistä mikään ei toki ole vielä itänyt, mutta jospa ainakin osa lähtisi kasvamaan.

Olo on ihan helpottunut, kun kylvöt ovat tältä keväältä ohi. Taimien huolto alkaa jo käydä vähän työstä. Kuten kuvista varmasti huomaakin, moni kaipaisi koulintaa tai muuta huoltoa. Onneksi kesä lähestyy ja taimet pääsevät toivon mukaan pian ulos lopullisille kasvupaikoilleen.
 
Laitan vielä loppuun listauksen kaikista kylvöistäni, niin voin palata niihin helposti tulevina vuosina. Aiempien vuosien tapaan yliviivasin menetetyt tapaukset.
 
Kylvöt 2022

tammikuu
21.1. oman pihan orvokki Viola
21.1. salaattisekoitus Lactuca sativa Baby Leaf Mix
22.1. idänunikko Papaver orientale 'Coral Reef'
22.1. oma paprika Capsicum annuum
 
helmikuu
28.2. pikkuköynnöskrassi Tropaeolum majus 'Castanets'
 
maaliskuu
13.3. tomaatti Solanum lycopersicum 'Tigerella'
13.3. lyhtykoiso Physalis alkekengi
13.3. maurinmalva Malva sylvestris subsp. mauritiana
13.3. daalia Dahlia 'Edinburgh'
14.3. kelloköynnös Cobaea scandens
25.3. kirsikkatomaatti Solanum lycopersicum 'Tiny Tim'
25.3. purjo Allium porrum 'Autumn Giant'
25.3. kiinanasteri Callistephus chinensis "American Branching Mix"
25.3. tuoksuherne Lathyrus odoratus (vaaleanpunainen)
 
huhtikuu
13.4. tuoksuherne Lathyrus odoratus "Old Spice Mix"
13.4. viidakkokurkku Melothria scabra
13.4. kukkakaali Brassica oleracea 'Erfurt' 
13.4. kasvihuonekurkku Cucumis sativus 'Kiinalainen käärme'
13.4. hunajameloni Cucumis melo Hunajameloni-ryhmä 'Artémis'
13.4. kiinanasterisekoitus Callistephus chinesis "Kääpiöasteri"
 13.4. lamopinaatti Tetragonia tetragonioides 'Neuseelaender'
15.4. isoauringonkukka Helianthus annuus
18.4. vesimeloni Citrullus lanatus
18.4. ryhmäsamettikukka Tagetes patula 'Orange Flame'
18.4. ryhmäsamettikukka Tagetes patula 'Bolero'
18.4. kääpiöauringonkukka Helianthus annuus 'Sunspot'
18.4. oman puutarhan tarhakehäkukka Calendula officinalis
26.4. jaloritarinkannus Delphinium Elatum-ryhmä 'Guardian Lavender'
26.4. jaloritarinkannus Delphinium Elatum-ryhmä 'Magic Fountains Cherry White Bee' 
30.4. tarhasalkoruusu Alcea rosea 'Chater's Salmon Pink'
 
toukokuu
 8.5. kesäkurpitsa Cucurbita pepo 'Diamant'
8.5. ruusupapu Phaseolus coccineus 'Lady Di'
10.5. pensasköynnöskrassi Tropaeolum majus 'Whirlybird Mahogny'
 10.5. isoköynnöskrassi Tropaeolum majus 'Orange Gleam'
10.5. isoköynnöskrassi Tropaeolum majus 'Golden Gleam'
 10.5. tuoksuherne Lathyrus odoratus "Old Spice Mix"

Aurinkoista viikonloppua!
(kuvassa tänään kuvattu hyasintti 'Delft Blue')

6 kommenttia:

  1. Välillä kylvöjen kanssa ei mene ihan täysin toivotulla tavalla, mutta aina on myös niitä kasveja jotka onnistuvat jopa yli odotusten. Minä muuten tapaan sirotella pitkin kesää kukkineiden orvokkien siemenkodista siemeniä suoraan niiden kasvupaikalle. Toimii hyvin ja siementaimia nousee penkistä seuraavana kesänä runsaasti tälläkin konstilla.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi epäonnistumisien lisäksi tulee myös niitä onnistumisia. Tuo onkin hyvä keino orvokkien kasvatukseen. Mitäpä niitä turhaan esikasvattamaan, kun voi antaa luonnon hoitaa homman. Taidan itsekin tehdä jatkossa niin, niin jää enemmän tilaa muille esikasvatuksille.

      Poista
  2. Nämä koosteet ovat hyödyllisiä tuleville vuosille. Itsekin tarkistan edellisten vuosien kokemukset kuin suunnittelen uusia kylvöjä.
    Komea raakile paprikassa!
    En ole ennen tuollaisia sieniviljelmiä nähnyt, ehkä kasvusto tosiaan on seurausta ulkona olleesta avatusta pussista?
    Paljon sinulla on kuitenkin onnistumisia, joista voit olla iloinen. Toivottavasti pääset pian purkamaan taimia sisältä ulos kasvupaikoilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koosteista on tosiaan hyötyä seuraavina vuosina. Uskoisin, että sienet ovat peräisin ulkona olleen pussin mullasta. Uuteen multaan istutettujen tomaattien kärsimyksen syystä en ole ihan täysin perillä, mutta onneksi sentään jokunen taimi on yhä hengissä. Tälle viikolle on luvattu vielä melko viileitä öitä, mutta jospa sitten yötkin alkaisivat lämmetä.

      Poista
  3. Son kiva, että tuloo onnistumisiaki, koska aina kaikki ei onnistu kuitenkaa. Mullon kaikki esikasvatetut viälä visusti sisällä, siksi kylymää on ollu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistumisten myötä epäonnistumisetkin jaksaa kohdata. Onneksi epäonnistumisista yleensä myös oppii jotain ja osaa ehkä välttää samat virheet jatkossa. Minullakin suurin osa taimista saa vielä pysytellä sisällä.

      Poista