maanantai 8. toukokuuta 2023

Mökkikauden avaus

Eilen menimme kaverinsa luona kylässä ollutta tytärtä vaille koko perhe mökille. Mies lämmitti tulisijaa ensimmäistä kertaa tälle vuotta. Pojan kanssa paistoimme siinä makkarat. Trampoliinikin pystytettiin pihalle. Mikä tärkeintä, pääsin aloittamaan puutarhapuuhat. Mökkikausi on siis virallisesti avattu.

Piti ottaa itselleni kuva kuraisista saappaista muistutukseksi,
ettei mökille kannata vielä lähteä hempeän vaaleanpunaisissa lenkkareissa.
 
Lumet ovat vihdoin sulaneet ja maa sen verran kuivunut, että mökkitontilla pystyy tarpomaan uppoamatta kainaloita myöten kuraan. Hyötytarhan puolella tulvii vielä jonkin verran, mutta pääsin kuitenkin istutusaluiden ja kasvilaatikoiden kimppuun. Kitkin rikkaruohot, silppusin kuivuneet kasvit mullan sekaan ja mylläsin maan kuokalla. Suunnittelin jo vähän, mitä kylvän tai istutan mihinkin, mutta mukaani ottamat porkkanansiemenet jäivät vielä taskuun.

Tarkoitukseni oli ottaa ennen ja jälkeen kuvia mökiltä, mutta sattuneesta syystä, (lue eteenpäin, niin tiedät miksi), jälkeen kuvat jäivät ottamatta. Tässä hyötytarha ennen siistimistä.
 
Hyötytarhan reunalla kasvaneiden tuoksuherneiden lakastuneet varret saivat huutia. Mietin jo ilolla, mitä kukkia kylväisin niiden kohdalle tänä vuonna. Kenties erilaisia unikkoja, sirokannusruohoa ja sinisievikin tummakukkaista lajiketta 'Penny Black'. Toisaalta myös köynnöskrassit sopisivat paikkaan hyvin. Penkkiä kyllä mahtuu edelleen laajentamaan tarhan nurkkaa kohti, mikä mahdollistaisi useampien lajien kylvämisen.

Tuoksuherneen kuihtuneet varret näyttivät aika veikeiltä.

Oleskelupihalla riittää haravoimista. Ensimmäisen haravointikierroksen sain jo tehtyä, mutta lehtiä jäi vielä haravoitavaksi toiselle tai kolmannellekin kerralle. Muiden puuhien lomassa kitkin jättipalsamivauvoja, mutta kunnollinen kitkentäoperaatio jäi toiseen päivään. Tavoite on päästä jättipalsamista joskus täysin eroon, mutta se vie varmasti vuosia. Lisäksi kitkin kukkapenkeistä rikkaruohoja pois. Riemastuin huomatessani, että pionipenkkissäni näkyi melko varmasti rikkaruohojen lisäksi myös pionien alkuja. Pelkäsin, että paikka olisi niille liian kostea, mutta kohopenkki on ilmeisesti suojellut niitä liialta kosteudelta. Myös penkissä olevista kärhöistä ainakin toinen on hengissä. Toisen tilannetta en ehtinyt tarkistaa, kun mies tuli ilmoittamaan, että auton rengas näyttää puhjenneen, syssäsi vauvan minulle ja lähti jalan hakemaan kotoa rengasta puhjenneen tilalle. Onneksi mökiltä ei ole pitkä matka kotiin. Renkaan vaihdon jälkeen oli kuitenkin aika lähteä mökiltä, minulla kun oli vielä käsityöpuodin palaveri illalla. Tästä syystä jälkeen kuvat jäivät siis ottamatta.

Nurmikolla kasvoi tämmöinen. Taitaa olla lajia Filius parvus.

Kasvihuoneen paikka jäi vielä päättämättä. Ostin aiemmin keväällä Lidlistä samanlaisen pikkuruisen muovihärpäkekasvihuoneen, jollainen minulta hajosi toissatalvena. Tänä vuonna saan siis tomaatit ja paprikat jälleen kasvihuoneeseen. Siellä ne ehtinevät kypsyä paremmin kuin viime vuonna taivasalla.

Sitruunaperhonen sattui lentämään paikalle juuri, kun kuvasin scilloja.
 
Hetken maltoin ihastella oleskelupihan ja hyötytarhan välisessä rinteessä kasvavia scilloja sekä viime syksynä pihaantulon vierustalle istuttamiani krookuksia. Krookuksia oli käynyt ihailemassa joku muukin ja haukannut niistä samalla välipalaa. Onneksi vahinko oli melko vähäinen.

Kiireessä napatut kuvat ovat vähän mitä sattuu,
mutta kyllä tästä erottaa, että 'Blue Pearl' krookuksia on vähän maisteltu.
 
Seuraavalla mökkireissulla aion ainakin jatkaa kukkapenkkien ja jättipalsamien kitkemistä sekä kylvää takin taskussa odottelevat porkkanansiemenet. Kukkaniityn perustamista voisi myös aloitella. Ajattelin kitkeä niitylle varaamaltani alueelta enimmät rikkakasvit, kääntää maata, peittää alueen sanomalehdillä ja laittaa niiden päälle hiekan ja mullan seosta.

Viime kesänä laittelemieni ojanvieruspenkkien huolto jäi toiseen kertaan.
 
Tänään pysyttelen kuitenkin kotipihalla. Eilen ulkoilutin jo liljoja ja tänään heitin myös daaliat ja gladiolukset hetkeksi ulos. Liljoissa on jo nuppuja, joten toivon, että pääsen istuttamaan ne pian pihalle. Katsotaan, pääsenkö jo aloittamaan varsinaisia puutarhatöitäkin tänään vai meneekö aikani pohtiessa, minne siirrän kasvit seinänvierustoilta ja minne teen uudet kukkapenkit.

Vaan nyt ulos kauniiseen auringonpaisteeseen ja linnunlauluun,
jotten ihan mökkihöperöidy niin kuin tämä tiskikaappiin kurkottanut daalia.

10 kommenttia:

  1. Heh, daalia tiskikaapissa!
    Nouseepa sieltä maasta söpöjä taimia ;-)
    Voi sentään, ikävä rengasjuttu. Hyvin ehdit touhuta jo kumminkin! Aikamoiset mutasaappaat :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauroin ääneen, kun huomasin daalian tiskikaapissa. Kasvit kirjaimellisesti valtaavat täällä koko talon. :D Tänä vuonna on erityisen söpöjä taimia. :) Sattui sopivan ikävästi niin, että kaikessa kiireessä rintareppu unohtui eilen mökille, joten kävin tänään poikien kanssa hakemassa sen ja kerkesin samalla puuhastella vähän lisää. Ehdinpä samalla tarkastaa senkin, että pionipenkin toisessakin kärhössä on eloa. Krookusten kukinnot oli tosin nyt syöty täysi. Siitä olen vähän nyreissäni ja melkein toivon, että seudun ketut herkuttelisivat tänään jänispaistilla.

      Poista
  2. No olipa harmi, että jänikset päättivät herkutella krookuksillasi.
    Siellä pieni jo tutkimassa mitä nurmikolta mahtaa löytyä.
    Ihanaa toukokuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa muut sipulikukat säästyisivät kulinaristeilta. Nurmikolta löytyy kaikkea jännää, kun katsoo tarpeeksi läheltä. Kiitos samoin sinulle ihanaa toukokuun jatkoa!

      Poista
  3. Kiva ku pääsit kevättöiren alakuhun. Sulla voiki olla rauhalliset puutarhahetket kortilla, mutta ihanasta syystä. On innostavaa huamata kasvien talavehtinehen. Harmi tua rengasjuttu, mutta hyvinhän siinä lopulta kävi, ettei sun omilla menoolla, johonaki kaukana tyhyjentyny. Mäki ulukoolutin eilee muutamia taimia terassilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan mahtavaa saada taas puuhailla puutarhassa ja ihana löytää kasveista elonmerkkejä talven jälkeen. Nyt en tosiaan pysty rauhassa keskittymään puutarhahommiin entiseen tapaan, mutta toisaalta pienokaisen kautta löytää uusia tapoja nauttia puutarhasta. Tänään istuimme vauvan kanssa hetken sylikkäin mökin portailla ihmettelemässä tuulessa rapisevia lehtiä ja ihastelemassa linnunlaulua. Itsekseen ei ehkä olisi tullut pysähdyttyä kesken puuhien rappusille. Tosiaan onni onnettomuudessa, ettei rengasrikko sattunut kauempana. Kivaa kun taimet pääsevät jo ulkoilemaan!

      Poista
  4. Tapahtumarikas mökkireissu ja paljon myös iloisia yllätyksiä :)
    Jättipalsamista on loppujen lopuksi melko helppo päästä eroon, kun vain kitkee pari vuotta ihan hulluna. Luin jostain, että sen siemenet eivät säily itämiskykyisinä kuin muutaman vuoden, joten siemenpankki loppuu nopeasti. Jos ehtii kitkemään palsamit alkukesällä ennen kuin ne ovat nupulla, kitkentäjätteet voi jättää niille sijoilleen kunhan vähän katsoo, etteivät juuret ole suoraan maassa. Eivät minun kokemukseni mukaan lähde kasvamaan kovin helposti uudelleen. Palsamin mehevä kasvusto muuten saa puutarhakompostorin hyrräämään hetken aikaa oikein kuumana.
    Meillä oli metsä valtoimenaan jättipalsamia silloin kun tänne muutimme mutta jo parin vuoden päästä sitä oli enää ojan pientareilla, jonne on melkein mahdoton päästä. Joudun siksi kiertämään joka kesä alueen läpi ja kitkemään taimet, jotka ovat tulleet ojan suunnalta sinkoilleista siemenistä mutta siinä ei kovin kauaa loppujen lopuksi mene. Elättelen toiveita, että jossain vaiheessa puut häiritsisivät jättipalsamin kasvua ja se alkaisi omatoimisesti hävitä täältä. Kuivuuttahan se ei pienijuurisena oikein siedä.
    Hih, daalia tiskikaapissa! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdittiinkin vastikään äitini kanssa, olisiko jättipalsamin kitkentäjätteet paras polttaa, etteivät ne vain pääse jatkamaan kasvuaan. Mukava kuulla, etteivät ne lähde kovin helposti uudelleen kasvuun. Kiitos kokemustesi jakamisesta! Minä luulen, että kitkentää joutuu meilläkin tekemään vähän joka vuosi, sillä en ehkä uskalla jättipalsamin tähden lähteä tontin märimpiin kohtiin testailemaan, kuinka syvälle uppoan. Aurinkoisia päiviä sinnekin! :)

      Poista