perjantai 25. maaliskuuta 2022

Maata näkyvissä!

Eilen paistoi vielä ihanasti aurinko, joten suuntasin takapihallemme kameran kanssa etsimään keväänmerkkejä. Tänä aamuna satoi puolestaan lunta ja päivälle on luvattu räntäsadetta. Huomisesta eteenpäin pitäisi olla pakkasia ainakin seuraavat seitsemän päivää. Jospa kuitenkin saataisiin taas pian plussakelejä ja auringonpaistetta. Niitä odotellessa palataan eilisiin kuviin.

Sieltä täältä pilkisti jo paljasta maata ja paikoin näkyi jotain vihreääkin. Suurin yksittäinen lumeton alue sijaitsi Liljapenkissä talomme seinustalla. Sieltä löytyi jo vaikka mitä ihanaa.

Liljapenkistä näkyi eilen jo näin paljon.
Nyt tämäkin alue on ohuen lumivaipan peittämä.

Liljapenkki lähtee sulamaan meillä aina ensimmäisenä. Sijainti talomme seinustalla on tietenkin otollinen lumien sulamiselle. Kevätkukkien istutuksessa en tajunnut ottaa tätä huomioon. Niinpä Liljapenkistä löytyy vain myöhäisempiä kevään kukkijoita, eli tulppaaneja, kevättähtiä ja hyasintteja.

Syysleimu herää keväällä ensimmäisten joukossa.

Vaikka tähän aikaan vuodesta odotankin eniten kevätkukkia, myös perennojen alut herättävät suurta ihastusta. Mikä valtava kasvunvoima niissä onkaan!

Tulppaaneja näkyi jo monessa kohdassa.

Voi miten odotankaan tulppaanien kukintaa! Se on minulle yksi puutarhakauden kohokohdista. Ensi syksynä istutan mökillemmekin tulppaaneja, jotta saan nauttia niiden upeudesta myös siellä. Minun piti istuttaa niitä jo viime syksynä, mutta viime vuosi oli minulle todella raskas ja moni suunnitelmani jäi toteuttamatta.

Lumen ja jään alta tulee löytymään vielä vaikka mitä, kunhan kevät etenee.
Tässä purppurakeijunkukka 'Palace Purple'

Ruusupenkki ja Suomi100-penkki nukkuvat vielä talviunta paksun lumipeiton alla. Tai ehkä nukkuminen on väärä termi, sillä todennäköisesti ainakin lumikellot ovat jo hereillä ja odottavat lumien sulamista päästäkseen paljastamaan suloiset valkoiset kukkansa.

Tuijan alta pilkisteli jo vihreää.

Uudenkuunpenkki tuijan alla oli vielä jäässä ja pääosin lume alla, mutta kyllä siellä vähän vihreääkin näkyi. Olen muokannut tätä penkkiä viime vuosien aikana melko paljon, enkä rehellisesti sanottuna muista, mitä kasveja tässä kasvaa missäkin kohtaa. Kesällä riittää siis ihmettelemistä ja ehkä myös uudelleenjärjestelyä.

Pääosin Uudenkuunpenkki on vielä lumen saartamana.

 Lumikinokset ovat vielä harmittavan korkeat. Toisaalta ihan hyvä, että kasveilla on vielä suojaa, kun kerta luvassa on taas pakkasia. Kyllä kevät vielä koittaa, kun hetken jaksaa odottaa.

Ruusupenkki pilkisti lumen alta tasan yhden reunuskiven verran.

Pihan siivous jäi syksyllä tekemättä, joten kivien ja kasvien lisäksi lumen alta on löytynyt mm. lasten leluja ja unohtuneita kukkaruukkuja. Keväällä on siis tiedossa paljon hommia. Rikkaruohojakaan ei tullut kovin usein kitkettyä koko viime kesänä. Syksyllä taisin vähän terästäytyä siinä hommassa, mutta kaikkia kesän aikana kasvaneita rikkoja en millään ehtinyt kitkemään.

Terassilla olisi eilen voinut pitää vaikka grillibileet.

 Minä toivon, että kukkapenkit sulaisivat mahdollisimman pian, mieheni puolestaan yrittää saada terassin näkyviin. Hän on viime aikoina putsaillut terassia jäästä ja lumesta päivittäin. Eilen se oli jo melkein puhdas, mutta nyt sen pinnalla on taas ohut lumikerros. "Kevät keikkuen tulevi" näyttää pitävän paikkaansa tänäkin vuonna.

Rentouttavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Oi siellä jo syysleimujen ja tulppaanien alkuja näkyvissä. Meillä kaikki kukkapenkit ovat vielä paksun lumivallin alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on taas täälläkin joka paikka lumen peitossa, kiitos eilisen ja toissapäiväisen lumisateen. Vain tulppaanin kärjet pilkottavat hieman lumen alta. Jospa kevät tulisi pian ihan kunnolla.

      Poista
  2. Teillä olikin jo paljon kevään merkkejä nähtävissä. Meillä vasta joku sentin suikale paljastui kukkapenkin reunaa ja sieltä muutama rikkaruoho (niitä on nimittäin meilläkin...). Eilen sai kolata pihaa puhtaaksi eikä taida kevät edetä omin voimin ainakaan viikkoon tälläkään suunnalla. No, odotellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa, joka ei ole saanut syksyllä kitkettyä jokaista rikkaruohoa. Sen verran malttamaton olen kevään odotuksessa, että taidan kohta suunnata ulos lapioimaan lumikinoksia kukkapenkkien päältä vähän matalammiksi. Onneksi pian on jo huhtikuu!

      Poista
  3. Onpa ihana blogi sinulla. :) Meillä on rivarin piha vielä aivan lumen peitossa eikä ehkä sulakkaan kovin nopeasti. :D Seurailen ja kerään inspiraatiota omaan pihaani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista ja tervetuloa seuraamaan blogiani. :) Jospa hanget pian alkaisivat sulaa. Täällä satoi taas eilen lisää lunta. Nyt on onneksi aurinkoista, mutta niin kylmä etteivät lumet saa kyytiä. Toivottavasti löydät blogistani inspiraatiota omaan pihaasi. :)

      Poista