Loppuvuosi kuvin ja sanoin

Loppuvuosi on mennyt osaltani aivan liian nopeasti. Sairastamisten ja muiden kiireiden takia blogini on joutunut olemaan oman onnensa nojassa. Alkukuussa iski enterorokko. Mieheni joutui hoitamaan rokkoista poikaamme samalla kun minä kärvistelin omien näppyjen, kuumeen, kurkkukivun ja kutinan kanssa. Käsissä ja jaloissa oli niin hirveät näpyt, etten pystynyt tekemään juuri mitään. Jo sukkien pukeminen oli tuskaa, kengistä ja kävelystä puhumattakaan. Käsistä ei ollut oikein mihinkään. Kasvoiltani näytin ihan noita-akalta. Harmittelinkin, miksei tämä voinut sattua halloweenin aikaan. "Karkki tai enterorokko" olisi varmasti taannut suuren herkkusaaliin. (En tosin olisi kyennyt syömään herkkuja, kiitos kurkkukivun, jonka takia jouduin menemään vellilinjalla.)

Ajattelin ujuttaa tekstin sekaan joulukuisia kuvia, ja niitä selatessani huomasin, että tähän kuuhun on ehtinyt sisältyä myös kauniita hetkiä -oikeastaan aika montakin.
 

Nalle ja tuikut luovat joulutunnelmaa käytävän kaapin päällä.

Nallen kaverina oli myös neilikka.

 Rokon takia kaikki jouluvalmisteluni viiväistyvät, ja loppukuu menikin sitten joulukorttien, leipomisten, koristelujen sun muiden parissa. Tarkoitukseni oli päivittää blogia oikein ahkerasti. Harkitsin jopa joulukalenteria blogin puolelle. Sen sijaan tämä on joulukuun ensimmäinen postaukseni. No, ehkä ensi vuonna?

Loput neilikat sulostuttivat keittiötä.

Koristetaso sai vielä jouluisamman ilmeen.

Aatonaatonaattona minulla taisi olla pahin stressi, kun koitin epätoivoisesti saada kaikki jouluaskareet valmiiksi ennen vanhempieni luokse lähtöä. Meidän oli määrä olla heillä aattoon asti, ja palata sitten aattoiltana kotiin. Kovasta yrityksestä huolimatta muutama lahja jäi paketoimatta ja lisäksi luovuin ihan suosiolla itsetehdyistä laatikkoruuista. Kodin olisin halunnut siivota sellaiseen kuntoon, että sinne olisi ollut ihana palata, mutta sänky jäi petaamatta ja tavarat hujanhajan. Vanhempieni luona sain onneksi kaipaamani joulurauhan, eikä sotkuinen kotikaan enää aattoiltana hirveästi harmittanut. Joulupäivänä kävimme mieheni vanhempieni luona. Tapaninpäivänä koin jo saaneeni joulusta ihan tarpeeksi ja annoin ajatukseni siiryä kohti kevättä. Jotenkin tuntuisi tyhmältä kaivella tässä vaiheessa esiin jouluverhot ja leipoa perinteistä maustekakkua, kun loppiainen melkein kolkuttelee jo ovella.

Välillä olo on kieltämättä ollut kuin tällä tontulla.

Tällaisen kranssin tein toivottamaan vieraat tervetulleiksi kotiimme.

 Olen jouluihminen, joten tuntuu aika surkealta, että jouluni meni ohi ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa. Toisaalta olemme kyllä laulelleet joululauluja marraskuulta asti ja tehneet pikkuhiljaa jouluaskarteluja. Jouluaattoon ja -päivään sisältyi kaikki minulle tärkeät joulun tunnusmerkit, vaikkei ne jouluverhot koristaneetkaan kotiamme. Ehkei tämä siis niin huono joulu ollutkaan. Tärkeintä lienee, että saimme jälleen kokoontua rakkaiden ihmisten kanssa yhteen ja lapset olivat onnellisia. Tyttäreni riemu ainakin oli suuri. Ja oppihan poikamme juuri jouluaattona ryömimään.

Muutaman kerran ehdin nauttia aamun hämärästä
kynttilöiden valossa ihan itsekseni.

Jouluusemme näyttää tältä. Latvatähteä meillä ei ole,
mutta tyttären askartelema vessapaperihylsyporo on ainakin persoonallinen..

Tämän tekstin kirjoittaminen, ja erityisesti kuvien valitseminen, oli silmiä avaavaa. Ehkei ongelmani ollutkaan se, etten ehtinyt saamaan juuri mitään aikaiseksi, vaan se, etten tajunnut pysähtyä riittävän usein ihastelemaan kaikkea kaunista ympärilläni. Vaikka aiemmin sanoinkin saaneni tältä vuodelta tarpeekseni joulusta, juhlimme vielä ensi viikonloppuna joulua, kun siskoni tulee tännepäin. Silloin aion unohtaa suorituspaineet ja hiljentyä nauttimaan hetkestä. Ehkä vuoden viimeiset päivät kannattaisikin pyhittää rauhoittumiselle. Ensi vuonna sitten uudella tarmolla uusien kujeiden pariin!

Ihanaa loppuvuotta sinulle, lukijani. Toivottavasti sinun joulusi oli ihana. Saatuani purkaa pettymykseni tekstiksi, huomaan, että minun jouluni oli kuitenkin aika ihana.