Lapsuuden puutarhamuistot -haaste

Otetaas nyt loppuvuoteen pieni spurtti blogin osalta, kun joulukiireet ovat helpottaneet. Sain jo aikaa sitten lapsuuden puutarha muistot -haasteen Tuulikilta Kukkia ja koukeroita -blogista. Useaan otteeseen on ollut tarkoitus tarttua haasteeseen, mutta jostain syystä näin loppusyksystä ja alkutalvesta sekä aika että innostus ovat olleet kadoksissa. Välillä innostus on palannut, mutta aika uupunut. Lopulta aloitin tämän kirjoittamisen jokin viikko sitten. Kuten silloinkin, niin nytkin tässä kirjoittelen viisikuinen pikkuäijä sylissäni..

Kun mietin ensimmäisiä kosketuksiani puutarhaan, mieleen tulee heti lupiinit. Niitä kasvoi lapsuudenkotini pihassa, ja kasvaa siellä yhä edelleen. Niiden komeat, ja lapsen näkökulmasta korkeat, vaaleanpunaiset ja violetit kukinnot sopivat hyvin niin maljakkoon kuin vaikkapa ruuaksi leikkeihin. Mutakakku lupiinikuorrutteella kruunasi hiekkalaatikon kahvihetket. Lupiinin siemenet ne vasta jännittäviä olivatkin. Siemenpalkoineen ne muistuttivat ihan herneitä. Toisaalta niitä saattoi käyttää vaikkapa salapoliisileikeissä aseen panoksina. (Lapsena haaveammattini oli salapoliisi.)

Valkoiset lupiinit olivat suosikkejani, sillä ne olivat meillä harvinaisia.

 Kun olin ihan pieni meillä ei juurikaan ollut nurmikkoa. Sen sijaan maata peitti paikoin ihana sammal. Ehkä siitä johtuen haaveilen nykyäänkin nurmettomasta pihasta. Lapsuuden pihassani oli yksi kapea, mutta pitkähkö kukkapenkki. En muista, mitä siinä kasvoi, mutta jossain vaiheessa siinä taisi olla ainakin ruohosipulia, ja muistini mukaan myös orvokkeja. Äitini istutti, ja istuttaa yhä, kesäisin orvokkeja. Itse onnistun jostain syystä tappamaan ne, muuten tykkäisin niistä erityisesti ruukkuistutuksissa. Mieleeni iski hurja ajatus korvata Raparperipolun nurmikko matalalla orvokkikasvustolla. Rikkakasvien loitolla pito saattaisi tosin olla haasteellista. Niin, ja minä tietysti tappaisin nekin orvokit..

Äitini orvokkeja toukokuussa 2015

 Aikanaan meillä oli myös, ainakin lapsen näkökulmasta, isohko kasvimaa. Siellä kasvoi ainakin mansikkaa. Myös metsämansikkaa on kasvanut kotipaikallani niin kauan kuin minä muistan. Viime kesänäkin poimimme niitä tutun kaivonkannen ympäriltä.

Vanhempieni nykyinen kasvimaa heinäkuussa 2015

  Lapsuuteni puutarhamuistoihin kuuluu myös mummolassa vietetyt kesäpäivät. Mummolan pihassa kasvoi, ja kasvaa tänäkin päivänä, viinimarja- ja karviaismarjapensaita. Pienestä pitäen kävimme siellä sisarusteni kanssa poimimassa marjoja talven varalle. Tälläkin hetkellä pakastimestani löytyy samojen pensaiden terveellisiä ja herkullisia marjoja. Tänä vuonna nuorin poimija oli oma tyttäreni. On ilo jakaa tuleville sukupolville eteenpäin ihania puutarhamuistoja ja -taitoja.

Mummolassani kasvaa myös ruusuja. Kaipuuni juhannusruusua kohtaan saa juurensa nimen omaan mummolastani. Siellä ruusu rehottaa isona pensaana pihan paraatipaikalla. Sellaiselle paikalle se sopii. Meidän pihassa sen kasvua joutuisi rajoittamaan niin runsaalla kädellä, ettei sitä kannata tänne istuttaa, se kun on innokas leviämään. Ehkä joskus asun paikassa, jossa sillekin on sijansa.

Puutarhamuistoihin laskettanee myös metsä. Metsä on aina ollut elämässäni tärkeässä roolissa. Kasvoinhan metsän keskellä. Lapsuuden huoneeni ikkunasta aukeni näkymä "pikkumetsään", puita kasvavaan pieneen alueeseen talon ja pihatien välillä. Vielä nykyäänkin vanhempieni luona vieraillessani nukun samaisessa huoneessa ja saan aamuisin ensimmäisenä ihastella vuoden ajasta riippuen lumisia tai aamukasteen koristamia kuusen oksia. Metsissä olen leikkinyt kiipeilemällä puissa, siellä olen oppinut poimimaan mustikoita ja puolukoita niin suuhun kuin sankoonkin. Metsä on myös aina ollut minulle oma, turvallinen pakopaikka. Silloin, kun muu maailma kääntää minulle selkänsä tai tahdon itse kääntää selkäni maailmalle, on metsä ottanut minut avosylin vastaan ja tarjonnut lohtua ja paon todellisuudesta. Teimme myös vanhempieni kanssa paljon retkiä metsään ja muualle luontoon.

Ihanat kuuset ja kauniit koivut

Mitään viherpeukaloa minulle ei ole suotu perintönä tai lapsuuden lahjana, ja varsinainen polte puutarhahommiin syttyikin vasta aikuisiällä. Rakkaudesta ja kunnioituksesta luontoa kohtaan saan kuitenkin kiittää vanhempiani.

Suloinen suolampi

Olipa mukava pysähtyä hetkeksi miettimään lapsuutta puutarhan osalta. Kiitos Tuulikille haasteesta! Itse en haasta ketään, koska tämä haaste on tainnut ehtiä jo kiertää aika monessa blogissa. Jos sinua ei ole vielä haastettu tähän, niin tartu toki haasteeseen!

Tässä vielä kertauksena haasteen säännöt:

Kirjoita blogipostaus lapsuutesi puutarhamuistoista. Kerro kirjoituksessa, kuka sinut haastoi, ja haasta kolme tai useampi bloggaaja mukaan muistelemaan.