maanantai 8. tammikuuta 2018

Varastossa tapahtuu kummia

Istutin alkutalvesta kukkasipuleita ruukkuihin, vein ne kylmään varastoon ja unohdin sinne. Otin kyllä istutusvaiheesta muutaman kuvan, mutta blogiin asti ne eivät silloin päätyneet. En ollut merkinnyt niistä mitään myöskään puutarhapäiväkirjaani. Muutama päivä sitten kurkkasin ruukkuihin ja huomasin hämmästyksekseni ja ilokseni, että yhdessä näkyi elämää. Kevät on siis tulossa! Lähempi tarkastelu osoitti, että kyseessä on laukka 'Cameleon'. Onneksi olin sentään syksyisestä uupumuksesta huolimatta tajunnut merkata ruukkuihin, mitä olin niihin istuttanut. Muuten en varmaan edes muistaisi, olenko istuttanut kyseisiin ruukkuihin jotain vai en.

Pienenpieniä versoja näkyvissä!
Versot ovat kuitenkin niin pikkiriikkisiä, että ne saavat vielä jatkaa kasvuaan jonkin aikaa varastossa ennen kuin siirrän ne sisälle. En ole ennen kasvattanut sipulikukkia vastaavaan tyyliin ruukussa. Jännä nähdä, miten nopeasti ne kasvavat ja milloin ne lopulta kukkivat.

Sipulipussin mukaan 'Cameleon'in kukat näyttävät tältä.
Tarkoitukseni oli suojata ruukut jollain, sillä varastossamme on kutakuinkin sama lämpötila kuin ulkona. Vaan loppuvuodesta olin jotenkin niin väsynyt puutarhahommiin, että suojauskin jäi tekemättä. (Sen sijaan kärhöt ja äitienpäiväruusun kävin kaivamassa joulukuun alussa hangen alta esiin ja iskin niille talvensuojaturpeet. Aiheutinkohan toimenpiteellä enemmän haittaa vai hyötyä..? Se jää nähtäväksi!) Onneksi tänä talvena ei ole ainakaan vielä ollut kovia pakkasia, joten ehkäpä muutkin varaston istutukseni ovat selvinneet hengissä. Pitänee kuitenkin keksiä niille jotain suojaa, jos vaikka sattuu vielä tulemaan koviakin pakkasia.

Toistaiseksi vain yhteen ruukkuista on ilmestynyt kasvustoa.
Tähän ruukkuun istutin alempaan kerrokseen tulppaanin sipuleita
ja niiden päälle krookuksen sipuleita.
 'Cameleon'in lisäksi varaston ruukuista löytyy narsissia 'Professor Einstein', krookusta 'Vanguard', hyasinttia 'Fondant' ja tulppaanisekoitusta 'Pretty in Pink'. Toivotaan, että niihinkin ilmestyisi (mahdollisimman pian) versoja.

Narsissin 'Professor Einstein' pitäisi näyttää tältä.
Krookuksen 'Vanguard' sipulipussin kyljessä on puolestaan tällainen kuva.
Hyasintilla 'Fondant' pitäisi olla näin herkullisen vaaleanpunaiset kukat.
Tulppaanisekoitus 'Pretty in Pink' lupaa tällaista hempeyttä.
Tässä vaiheessa, kun en ole vielä aloittanut esikasvatuksia, on kivaa seurata näiden sipulikukkien kasvua. Toivotaan niille menestystä! Toivotaan myös, että allekirjoittanut saisi vihdoin laitettua niille jotain suojaa..
 
Hyvää alkanutta vuotta ja mukavaa kevään odotusta!

10 kommenttia:

  1. Sulla on tiedossa kukkaisaa kevättä, kunhan nuo kaikki nousee kukkimaan! Viileässä ne eivät kasvata holtittomasti varsia, ja kastelukin saa olla sangen niukkaa sipuleille.

    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää yrittää muistaa tuo vähäinen kastelu. Olen aika taitava kastelemaan kasveja liikaa..

      Poista
  2. Kyllä tulee ihana kukkaloisto noista! Mulla kanssa iskee puutarhahommissa aina se syysuupumus ja hommat jää jotenkin rempalleen. Onneksi keväällä voi vielä pelastaa monta asiaa kun sitten taas uudella innolla ryhtyy hommiin :) Aurinkoisia talvipäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaipa sitä kaikesta tarvitsee joskus taukoa, jopa puutarhahommista.

      Poista
  3. Sieltä ne ensimmäiset versot työntyvät esille kuin kertoakseen, että kevättä kohti mennään hitaasti, mutta varmasti.
    Minäkin ostin syksyllä kärhöilleni ensi kerran talvensuojaturvetta. Jonkin aikaa myöhäis-syksyn sahaavia säitä seurattuani päädyin lopulta siihen lopputulokseen, että poistin laittamani turpeen kärhöjen juurelta ja lisäsin hyväksi havaitsemaani leca-soraa tilalle. Toivottavasti oli oikea ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sieltä se kevät pikku hiljaa tulee. :) Talvisuojaus on aina vähän jännää hommaa, varsinkin, kun säät vaihtelee niin hurjasti. Toivotaan, että meidän molempien kärhöt selviävät!

      Poista
  4. Voi miten jännää onkin odotella ja seurata kun alkavat oikein todenteolla tuolta tulemaan esiin:) Mukavaa alkanutta vuotta ja leppoisaa tammikuuta sinne♥

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kukintaa odotettavissa sinulla! Hyvää viikonloppua koko perheelle!

    VastaaPoista