Idänsinililjat ovat niin ihastuttavia, että halusin tehdä niistä ihan oman postauksensa. Ne kukkivat runsaasti suloisen sinisinä, leviävät omatoimisesti ja niiden lehdet voi huoletta ajella kukkinnan jälkeen ruohonleikkurilla. Viime keväänä pääsin ensimmäistä kertaa nauttimaan kunnollisesta idänsinililjapyörteestä, ja se kieltämättä herätti haaveen kokonaisesta kukkamerestä.
Idänsinililjojen kukat ovat täydellisen siniset ja lehdet ihanan vihreät. Kuva otettu 12.5.2024 |
Aiemmassa postauksessani kerroinkin jo vähän omenapuun alle istuttamistani idänsinilijoista. Ne olivat ehdottomasti viime kevään kohokohta puutarhassani. Niitä oli ihailtava vähän väliä sieltä, täältä ja tuolta, läheltä ja kaukaa. Kannatti istuttaa runsaasti kukkasipuleita (ostin alkuun sata, mutta ne eivät riittäneet, ja sen jälkeen en muistanut enää laskea). Kuten aiemmin kerroinkin, istutin idänsinililjan sipulit maahan syksyllä 2023, joten ne kukkivat viime keväänä ensimmäistä kertaa.
Ihana kukkakehä ympäröi omenapuuta. Kuva otettu 12.5.2024 |
Huokaus, miten söpöjä! (Tämäkin on kuvattu viime keväänä.) |
Tältä omenapuun ympäristössä näyttää tällä hetkellä. Tai siis näytti 12.5.2024, nyt alue on tietenkin lumen alla. |
Jännä, miten yhtä kuvaa katsoessa voikin syttyä monta ideaa. Kuinka paljon tuollakin alueella tuli viime kesänä pyörittyä, mutta silloin ei mieleeni juolahtanut oikein minkäänlaisia istutusideoita. Nyt melkein kuulen, kuinka rattaat raksuttavat pääni sisällä suoltaen ideoita idean perään. Pensaiden alle voisi mielestäni istuttaa jotain idänsinililjojen kanssa samaan aikaan vaaleanpunaisena kukkivaa kasvia. Ehkä voisin kokeilla pystykiurunkannusta tai kevättähtiä. Viime syksynä istutinkin toisella puolella takapihaa olevan syreenin alle vaaleanpunaisen kevättähden sipuleita. Odotan innolla niiden ensimmäistä kevättä.
Istutin viime syksynä kevättähtiä 'Rosea' syreenin ympärille yhteensä 240 sipulia. |
Valitettavasti kevättähtien sipulit loppuivat minulta kesken, vaikka haalin puutarhamyymälästä viimeisetkin sipulipussit. Syreenin alle ei siis vielä muodostunut ihan täyttä ympyrää, mutta aion jatkaa sen ensi syksynä loppuun. Mutta palataan nyt omenapuun ympäristöön. Aiemmassa kuvassa näkyvän punaisen aidan eteen haluan tehdä kukkapenkin.
Aidan vierellä olen aiemmin kasvattanut hyötykasveja. Tämä kuva on otettu 3.6.2024. |
Jotain tämäntyyppistä ajattelin aidan vierellekin (en tosin noita keltapunaisia). Nämä kukkivat takapihan kukkapenkissä 28.5.2024. |
Aidan viereen tulppaanien seuraksi voisi istuttaa myös jotain myöhemmin kesällä kukkivaa kasvia, joka peittäisi tulppaanien lakastuvat lehdet alleen. Ehkä kurjenpolvia, särkyneitäsydämiä, isotähtiputkia, punahattuja tai keijunkukkia. Tässä tulee minulle niin tuttu valinnanvaikeus. Haluaisin kuitenkin pysyä yhdessä, kahdessa tai aivan maksimissaan kolmessa eri kasvissa, jotta näkymä säilyisi yhtenäisenä. Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä asiaa. (Katselin kyllä jo Viherpeukaloiden valikoimaa sillä silmällä. Voi hyvän tähden, tässä voi vielä käydä huonosti!)
Idänsinililjat kukkivat vielä 23.5.2024, tosin kukinta oli jo laantumaan päin. Taustalle voin hyvin kuvitella vaaleanpunaisia tulppaaneja... |
Marjapensaiden takana tonttiamme rajaa pensasaita. Pensasaidassa on kapeahko kulkuaukko pihan takana olevaan pikkumetsään. Tarkoitus olisi leventää aukkoa hieman ja laittaa siihen köynnöskaari. Kaaren molemmin puolin aion istuttaa köynnökset. Minulla on sekä kaari että köynnökset valmiina. Kaari on tosin vielä koottava ja köynnösten tulisi ensin selvitä tästä talvesta hengissä. Todennäköisesti istutan kaareen kärhöt 'Ville de Lyon' ja 'Guernsey Cream'. Lisäksi minulta löytyy (tai löytyi ainakin ennen talvea) köynnösruusu 'William Baffin', mutta sille sopisi varmaan paremmin aurinkoisempi paikka. Köynnösten juurelle pitää tietysti istuttaa myös jotain maanpeitekasvia. Mikä ihana syy jatkaa Viherpeukaloiden selaamista!
Merkitsin tähän kuvaan pinkillä tulevan köynnöskaaren paikan. Kuva on otettu 12.6.2024. |
Tässä onkin ensimmäinen kunnollinen puutarhasuunnitelmani ensi kesälle. Katsotaan, miten pitkälle saan tätä toteutettua. Toivottavasti ainakin köynnöskaari pääsee tänä vuonna paikalleen.
Joko sinulla on paljon puutarhasuunnitelmia tälle kesälle? |
Hienot suunnitelmat katselin noita sinun päivämääriä tulppaanit kukkivat 28 . 5 . Eli kerkiääkö kukkimaan samaan idänliljojen kanssa . Ehkä ainakin osittain.
VastaaPoistaJotain suunnitelmia olen jo tehnyt mutta minulla ne tuppaa muuttumaan.
Hyvä huomio, tulppaanit tosiaan aloittavat kukintansa myöhemmin kuin idänsinililjat. Viime vuonna ainakin idänsinililjojen kukinta kesti kuitenkin niin pitkään, että ne ehtivät olla kukassa yhtä aikaa pihani tulppaanien kanssa. Voi toki olla, että joka vuonna ei käy yhtä onnekkaasti. Ehkäpä pitäisi varmuuden vuoksi istuttaa tulppaanien eteen vaikkapa vaaleanpunaisia kevättähtiä. Minullakin käy usein niin, että suunnitelmani muuttuvat, vaikka olenkin viime vuosina koittanut opetella pysyttelemään suunnitelmissani.
PoistaOli kiva lukea sinun suunnitelmistasi! Rosea kevättähdet sopivat varmasti kauniisti sinililjojen viereen. Minulla sinililjat ovat vuosien saatossa levinneet hyvin ja on aina onni nähdä niiden kukinta keväällä. Minun on pitänyt jo monta vuotta saada puutarhaan pystykiurunkannuksia, olen niitä ihaillut toisten blogikavereiden kuvissa.
VastaaPoistaMinullakin on pää pöhissyt puutarhasuunnitelmista jo pitkän aikaa ja tuskin maltan odottaa, että pääsee tosi toimiin. Oli kiva kuulla sinusta jälleen!
Minäkin uskon, että Roseat sopivat hyvin sinililjojen viereen. Sinun puutarhassasi sinililjat tosiaan kukkivat keväisin ihanasti! Minäkin olen ihaillut pystykiurunkannuksia muiden blogeissa. Toivottavasti ei tarvitse odottaa enää kuukausitolkulla, että päästään toteuttamaan puutarhasuunnitelmia!
Poista