keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Lyhtyjä ja syysistutuksia

Jotenkin tuntuu, etten ole hetkeen saanut aikaan oikein mitään järkevää. En puutarhassa enkä sisällä. Muutama ompeluprojekti odottaa innokasta ompelijaa, marjat odottavat pakastimessa mehustusta, siivoamista olisi loputtomiin, gladioluksen sipulit pitäisi kaivaa maasta talteen, kukkapenkkeihin olisi tarkoitus levittää hieman lisää multaa ja mansikan rönsyt tahtoisivat päästä multaan muodostamaan uusia taimia. En koe olevani mitenkään erityisen väsynytkään, jotenkin en vaan saa mitään tehtyä.

Sen verran olen kuitenkin ryhdistäytynyt, että laitoin pihalle lyhtyjä ja pari syysistutusta. Etuoven seutu näyttää vielä vähän höntiltä, sillä en raskinut heittää köynnöskrasseja vielä menemään. Kunhan suostun luopumaan niistä, siirrän lyhdyn niiden tilalle.

Syysistutus etuoven vierellä
Etupihan lyhty
Syysistutukseen ostin Prismasta pari kellokanervaa, pari callunaa ja pari murattia. Laitoin ne isäni kotipaikalta löytämääni laatikkoon. En tiedä, mitä tuossa laatikossa on aikoinaan ollut, teksteistäkään en oikein saanut vinkkiä asiasta.

Tuo lyhty tosiaan on vielä huonolla paikalla. Siirrän sen jossain vaiheessa syysistutuksen oikealle puolelle. Jos se nyt sitten sopii siihen.

Takapihalle laitoin myös yhden syysistutuksen takaoven viereen. Lisäksi sijoitin takapihalle neljä lyhtyä ja tulin siihen tulokseen, että lyhtyjä tarvittaisiin lisää. Takapihan lyhdyt ovat kaikki valkoisia. Laitoin yhden lyhdyn Raparperipolun alkupäähän ja ajattelin, että koko polun voisi reunustaa lyhdyillä.

Raparperipolun alkupäässä loistaa lyhty.

Takapihan syysistutus
Takapihalle tein istutuksen tuollaiseen puulaatikkoon, jonka löysin joskus kirpputorilta. Voiko puhua istutuksesta, kun iskin kasvit ruukkuineen laatikkoon..? Joka tapauksessa laitoin siihen muratin ja callunan, jotka ostin Tokmannilta.

 Tekisi mieli laittaa muutama syysistutus lisää, mutta toisaalta niihin saa uppoamaan aika monta euroa, eikä niitä tule kuitenkaan ihasteltua kovin usein. Ehkäpä panostan lyhtyihin, ne kun näkyy pimeässäkin. Sekä lyhdyt että syysistutukset piristävät kummasti harmaita päiviä.

Erehdyin ostamaan Tokmannilta myös leikoiksi sopivien kukkien siemeniä, kaikki siemenpussit kun maksoivat vain 59 senttiä/kappale. Niistä lisää ensi kerralla!

Mitä sinä olet puuhastellut? Vieläkö touhuat puutarhassa vai joko olet siirtynyt sisähommiin?
Tunnelmallista lokakuuta!

8 kommenttia:

  1. Tuttua tuo, ettei saa aikaisiksi oikein mitään. Ehkä niitäkin hetkiä tarvitaan, vaikka ovatkin turhauttavia. Ihanasti olet syksyä laittanut.
    Itse olen siirtynyt jo sisälle, kun kokoajan sataa. Pouta päivät tulee touhuttua ulkona jotta saisi kaiken tehtyä ennen talvea 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaipa sitä pitää välillä olla "tekemättä mitään", että jaksaa taas myöhemmin paiskia hommia. Onneksi sentään välillä on poutaa ja aurinkokin näyttäytyy toisinaan!

      Poista
  2. Nätti asetelma. Minäkään en kehtaa montaa syysasetelmaa tehdä, koska ovat lyhytaikainen ilo. Sisällä puuhaan kukkakimppuja. Se on ihanaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kukkakimpuista olisi kieltämättä nyt paljon enemmän iloa.

      Poista
  3. Kaunis syysasetelma!!
    Ehkä se on asetelma kun ovat ruukkuineen laatikossa.

    Välillä on hyvä vain olla ja rentoutua, kerätä voimia talveen.
    Tee pieni lista jääkaapin oveen tekemättömistä asioista ja merkkaa sitten tehty asia. Vain yksi asia päivässä ja pian ne on hoidettu! :)
    Hempeää syystunnelmaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kappas, kun en asetelma-sanaa itse tajunnut käyttää. Sehän se on! :) Hyvä idea tuo lista, taidanpa tehdä niin. Kiitos! :)

      Poista
  4. Syysistutukset ja lyhdyt tuovat kyllä paljon iloa tähän pimeään ja vähän ankeaan vuodenaikaan. Lyhdyt varsinkin, kun valoineen antavat aivan omanlaisensa tunnelman pihamaalle.
    Kivat laatikkoistutukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lyhdyt tuovat ihan satumaisen tunnelman. Jotenkin lyhdyn valoa katsellessa tulee sellainen hyvä, turvallinen ja lämmin olo. :)

      Poista