maanantai 3. huhtikuuta 2017

Liljojen lumoissa

Tietokoneeni oli muutaman päivän sekaisin, joten pääsin vasta nyt julkaisemaan tämän teksin, jonka kirjoittamisen aloitin jo melkein viikko sitten. Onneksi saatiin kone taas toimimaan!

Olen aina rakastanut liljoja. Jos pitäisi täyttää puutarha pelkästään yhdellä kasvilajilla, valitsisin ehdottomasti liljat. Niistä löytyy lukuisia eri värivaihtoehtoja, on matalia ja korkeita lajikkeita ja ne ovat kaikki niin kauniita. Kun mietin, mitä kasveja keijukaispuutarhasta tulisi löytyä, ensimmäisenä mieleeni tulevat liljat. Ovathan ne ylväitä mutta siroja. Ainakin minun kuvitelmissani keijukaisten mekotkin muistuttavat suuresti liljan kukkia.

Maalauskokeilu kuvitelmieni keijukaisesta. Siivetkin jäi uupumaan.
Pistin pari viikkoa sitten kasvamaan viisi 'Josephine'-liljan sipulia. En ollut varma istutussyvyydestä, joten istutin osan syvälle ja osan melko lähelle pintaa. Toistaiseksi ainoa huomaamani ero on, että pintaan istutetut sipulit alkoivat itää hieman aiemmin kuin syvempään istutetut.

'Josephine'
 Viime kesänä parvekkeellamme kasvoi ruukussa liljaa 'Rosella's Dream'. En enää muista varmaksi, mitä tein sille syksyn tultua. Joko istutin sen kukkapenkkiin vanhempieni pihaan tai sitten varastoin kellariin. Oli missä oli, toivottavasti se on säilynyt hengissä. Vanhempieni pihassa on nyt kasvanut pari vuotta myös tiikerililjaa. Valitettavasti en tähän hätään löytänyt viime vuotisia kuvia liljoistamme. Täytyykin ottaa urakaksi käydä kaikki vanhat kuvat läpi, sieltä löytyy varmasti materiaalia bloginkin puolelle.

Viime viikolla pyörähdin Hankkijalla ostamassa kastelukannun, sillä minulla ei ollut ennestään isoa ulkokastelukannua. Nyt kun meillä on parvekkeen sijaan ihan kokonainen piha, niin täytyyhän sitä olla kunnon kastelukannukin!
 
 Jostain syystä en päässyt kukkasipuleiden ohi pysähtymättä..

..ja vahingossa mukaan tarttuikin lopulta kolmea erilaista liljaa. Hupsista!
Tällä kertaa valitsin liljat 'Muscadet', 'Casa Blanca' sekä 'Honeymoon'. Monta ihanaa lajiketta jäi vielä kaupan hyllyyn, mutta koitan nyt tämän kevään vältellä niitä. Alkaa nimittäin kohta loppua pöytätila, ja monia kylvöjä ja koulintoja on vielä tekemättä. Näitten kasvien kanssa tullaan vielä olemaan pulassa! Saa nähdä, miten saan ne mahtumaan lopulta edes pihallemme..

Onneksi osa näistäkin liljoista olisi tarkoitus istuttaa vanhempieni pihaan. 'Honeymoon' ja 'Casa Blanca' oli alunperin tarkoitus istuttaa vanhemmilleni, mutta pikkuhiljaa on ruennut tuntumaan, että osan niistä voisi jättää meidän pihaan. Etenkin valkeille kasveille olisi pihassamme tarvetta, sillä ne toisivat kaivattua rauhaa ja valoisuutta.

Istutin uusien liljojen sipulit ruukkuihin tänään. Osa niistä iti jo valmiiksi, joten istutin ne melko pintaan. Nyt vaan pitäisi malttaa odottaa, että lumet sulaisivat ja säät lämpenisivät sen verran, että pienokaiset pääsisivät pihalle.

Liljat seuranaan kukkakaalin taimet.
 Olen joutunut ottamaan yllä näkyvän keittiön pöydänkin kasvien käyttöön. Onneksi olohuoneessa on toinen ruokapöytä syömistä varten. En ole sentään peittänyt sitä kasveilla, vielä.. Leivonta- ja ruuanlaittotila alkaa olla aika vähissä, mutta kyllä sopu sijaa antaa! Eikä nämä kasvit onneksi ole sisällä enää kovin kauaa, ainakaan toivottavasti. Siispä sormet ja varpaat ristiin, että lämpimät säät tulisivat vauhdilla!

Nyt taidan suunnata ruukkujen pesuun ja suunnittelemaan seuraavia kylvöjä ja istutuksia. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Liljat ovat upeita kukkia. Itselläni on ollut niiden kanssa vähän vaikeaa, sillä kaupungissa liljakukot ovat vallanneet istuttamani liljat ja mökillä peurat aina popsivat ne suihinsa. Tänä vuonna yritän kaupungissa taas muutaman uuden liljan kanssa. Täytyy muistaa vain nyppiä liljakukkoja ahkerasti pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, iskeekö liljakukot minun liljoihin.. Jospa ei! Onnea yritykseesi liljoen kanssa, toivottavasti ne menestyvät tällä kertaa! :)

      Poista
  2. Minullakin on muutamaa eri liljaa, pääasiassa värililjoja ja muutamaa LA-hybridiä. Viime kesänä istutin ensimmäistä kertaa puuliljoja. Saa nähdä, talvehtivatko.

    VastaaPoista