tiistai 8. toukokuuta 2018

Uuden kukkapenkin tekoa

Aloitin eilen uuden kukkapenkin tekemisen takapihamme tuijan ympärille. Paikalla kasvoi ennestään lähinnä sammalta sekä joitain rikka- tai nurmikkokasveja. Myös kielon alkuja näkyi jo runsaasti. Sitä ei taidakaan saada hävitettyä ihan noin vaan. Myrkyllisyytensä vuoksi haluaisin päästä niistä eroon, sillä kymmenkuinen poikamme pistää suuhunsa lähestulkoon kaiken, varsinkin pienet ja kielletyt esineet ja asiat.

Uusi kukkapenkki alkoi muodostua tuijan ympärille.
 Revin sammaleen ja muun kasvillisuuden pois uuden kukkapenkin alueelta. Tein penkistä kaarevareunaisen, toisesta päästään hieman kapeamman kuin toisesta. Penkki ei kierrä tuijaa kokonaan, sillä yhdessä kohtaa tuijan vieressä on jokin kaivo ja kiviä. Myös viime syksynä kaadetun kuusaman kanto jää tuijan viereen. Sen haluaisin kaivaa pois ja istuttaa tilalle jonkin pensaan tai perennoja, mutta kannon poistoon tarvittaisiin perustyökaluja järeämpi vekotin.

Tässä penkki taitaakin jo olla lopullisessa muodossaan.
Toisesta päästä kukkapenkkiä rajaa kuusaman kanto.
 Kasvivalintoja aloin pohtia kunnolla vasta perustettuani penkin. Halusin penkkiin ehdottomasti kurjenpolvea, mutta lajike valikoitui vasta puutarhamyymälässä. Päädyin lopulta espanjankurjenpolveen 'Wargrave Pink', sillä sen kukinta-aika on pitkä kestäen kesäkuusta syyskuulle asti. Kuten nimi antaa olettaa, sen kukkien pitäisi olla pinkit. Istutin sitä penkin keskivaiheille ja mutustelin yön yli, mitä muita kasveja penkkiin haluaisin.

Ensimmäiset kasvit paikoillaan
Espanjankurjenpolvi Geranium endressii 'Wargrave Pink'
Vielä näyttää kovin vajavaiselta..
Tänään kävin uudelleen puutarhamyymälässä. Tulin siihen tulokseen, että kukkapenkin varjoisaan päähän kävisi parhaiten jokin kaunislehtinen perenna, joten ostin muutaman taimen kuunliljaa 'Patriot'. Päädyin siihen puhtaasti kustannussyistä, sillä kyseisen lajikkeen taimet olivat Hankkijalla tarjouksessa.

Jalokuunliljat Hosta Fortunei 'Patriot' ovat vielä ihan pikkuisia.
'Patriot'illa on kauniit, kaksiväriset lehdet.
 Vielä pitäisi päättää, mitä istutan penkin tyhjään päähän. Se on penkin aurinkoisin kohta. En tosin ole varma, miten pahasti pensasaitamme tulee varjostamaan sitä kasvettuaan lopulliseen kokoonsa.

Tässä olisi vielä tilaa uusille kasveille.
 Syksyllä aion istuttaa penkkiin kukkasipuleita, todennäköisesti krookuksia. Pitänee keksiä penkille jokin teema tai nimi, jonka mukaan voin tehdä loput kasvivalinnat.

Krookukset sopisivat mielestäni tuijan ympärille.
Kuvan yksilöt kasvavat Ruusupenkissäni.
  Olin uutta kukkapenkkiä tehdessäni niin innokas, että unohdin täysin laittaa penkin pinnalle uutta multaa. Tarkoitukseni oli tehdä siitä hieman nurmikon pinnasta koholla oleva. Pohdin, kaivaisinko istuttamani taimet vielä ylös ja lisäisin penkkiin multaa, vai katsonko, miten kasvit pärjäävät nykyisessä mullassaan.

Joko sinä olet tehnyt tänä keväänä uusia kukkapenkkejä tai laajentanut vanhoja? Vai aiotko kenties keskittyä tänä vuonna vanhojen istutusalueiden ylläpitoon?

Ihania keväisiä hetkiä kaikille, nauttikaa auringonpaisteesta!

13 kommenttia:

  1. Kaunis kurjenpolvi ja tuo Patriot on ihana, sellainen raikas valkoisine rantuineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! :) Tykkään kovasti noista kuunliljoista, joissa on valkoista. Vanhempieni pihassa kasvaa myös sellaisia, joissa on valkoisen lisäksi viininpunaisia raitoja. Se on ihana, mutta en ole viime aikoina törmännyt vastaaviin taimimyymälöissä.

      Poista
  2. Näyttää lupaavalta, kunhan perennat tuosta vielä runsastuvat. Minullakin on suunnitelmissa rinnepenkin uudistaminen ja niityn kasvattaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa kyllä tämän kesän näyttää vähän vaatimattomalta. Voisikin kylvää jotain kesäkukkaa taimien väliin.. Niitystäsi tulee varmasti ihana! Kiva nähdä sekin, millaisen muutoksen rinnepenkkisi kokee. :)

      Poista
  3. Kivalta näyttää uusi kukkapenkki.
    Olen ostanut muutaman uuden kukan. Mm. Pioneja ja joku kivikkokasvi.
    Kesäkukkia ostin myös. Pitää vielä ostaa multaa, että pääsee istutus hommiin.
    Hyvää viikon jatkoa!☀️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsekin haaveilen pioneista, mutta en pihamme on niin pieni, että pioneja mahtuisi varmaan vain yksi tai korkeintaan kaksi, joten haluan tarkkaan harkita, mitä lajiketta haluan. Minulle mieheni toi tänään multaa, niin pääsin vielä parantamaan uutta kukkapenkkiäni. :)

      Poista
  4. Oi tuosta tulee niin ihana! Tuo kurjenpolvi näyttää tosi kivalta! Krookukset on niin kauniita, niitä pitää saada omallekin pihalle:) Täällä ei vielä ole penkkejä tehty, mutta tänä kesänä kyllä pitäisi saada uusi kukkapenkki väsättyä:) Leppoisaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kukkapenkkien teko on kivaa, toivottavasti ehdit kesän aikana väsäämään sellaista. :)

      Poista
  5. Uusi penkki näyttää hyvältä! Kurjenpolvet leviävät varmasti nopeasti. Meillä kasvaa kieloja joka puolella ja ne ovat todella hyviä leviämään.. Niiden juurien kaivaminen pois kukkapenkkien alta on melkoinen urakka.
    Tänä kesänä on suunnitelmissa sekä uusien istutusalueiden perustamista että vanhojen kunnostamista ja ylläpitoa. Kohta pitäisikin suunnata taimistolle tekemään ensimmäisiä hankintoja kukkapenkkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kielot vaikuttavat varsin viheliäisiltä. Ehkä täytyy vaan luovuttaa ja antaa niiden kasvaa tuossa..

      Poista
  6. Kuunliljat ovat upeita ja niillä saa luotua kaunista ja näyttävää ilmettä puutarhaan.

    VastaaPoista