perjantai 9. maaliskuuta 2018

Helmikuun kylvöt

Minun piti kirjoittaa helmikuun kylvöistä heti helmikuun viimeisenä päivänä tai viimeistään maaliskuun ensimmäisenä, mutta kuinkas kävikään.. Arkeni on välillä ärsyttävän kiireistä. En ole ehtinyt edes lukea seuraamiani blogeja pitkään aikaan. Onneksi ensi viikolla on kalenterissa aika paljon tyhjää, sen aion pyhittää kasveille ja blogeille!

Tässä nyt kuitenkin kooste helmikuun kylvöistä. Montaa niitä ei ole, mutta tässä ja ensi kuussa kylvettäviä löytyy sitten senkin edestä.

KYLVÖT 2018

20.2.
harjaneilikka

24.2.
kelloköynnös
idänunikko

Harjaneilikka on itänyt hyvin, ja sen pikkuiset taimet nauttivat valosta kasvilampun alla.

Pienet harjaneilikan alut
Kelloköynnöksistä kaksi on itänyt, idänunikoista yksi. Saapa nähdä, ilmestyykö niistä vielä uusia versoja. Olisin toivonut hieman runsaampaa taimimäärää, mutta toisaalta ehdin kyllä vielä kevään edetessä hukkua taimivauvoihin, kun loputkin esikasvatettavat lajit pääsevät multiin. Kelloköynnöksen siemeniä minulla olisi vielä toinenkin pussi, mutten ehkä jätän ne ensi vuoteen.

Isompi kelloköynnöksen verso näyttää tältä.
Pienempi nostaa vasta hieman päätään mullan alta.
Idänunikon taimi on vielä aivan piskuinen.
 Ensi viikolla pääsen toivon mukaan laittamaan uusia kylvöksiä ja raportoimaan niistä tänne. Viimeksi vinkkasinkin jo hankkineeni daalianmukuloita. Niiden olisi syytä päästä mullan suojiin mahdollisimman pian. Seuraavassa postauksessa taidankin esitellä teille daaliahankintani.

Leppoisaa viikonloppua!

18 kommenttia:

  1. Onnea kylvöille ja kasvatuksille. Harjaneilikka on niin kaunis kukkiessaan ja kukka kestää tosi pitkään. Meillä sitä on levinnyt nurmikkoonkin, joten sieltä on hyvä käydä hakemassa uusia taimia.
    On se tämä alkukevät vaan niin ihanaa aikaa :)

    VastaaPoista
  2. On nuo taimivauvat niin söpöjä ja jokaisesta on yhtä innoissaan. Onnistumisen iloa parhaimmillaan.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Taimien itämistä on mukava seurata. Minäkin hain uusia daalian mukuloita (vaikkei pitänyt). Apua, jos ne nyt pitää jo lauttaa multaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai niillä kiire ole multaan, mut meillä on sen verran lämmintä, että pelkään että ne kuivuu muuten. Taimien kasvatus on mukavaa puuhaa. :)

      Poista
  4. Ihania kylvöpuuhia <3 Mukavaa viikonloppua <3 Kiva taas kuulla sinusta *halaus*

    VastaaPoista
  5. Harjaneilikat ovat viehättäviä!!
    Ennen en oikein tykännyt niistä, mutta nyt olen alkanut pitämään niistä ja viimeksi tänään niitä kimppuihin sidoin. <3

    Aurinkoista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla on nyt harjaneilikka ekaa kertaa kokeilussa, vaikuttaa ainakin kivalta. :)

      Poista
  6. Hyvännäköisiä taimia! Mukavaa viikonloppua ja hauskoja kylvöhetkiä!<3

    VastaaPoista
  7. Ihania pikkuisia taimivauvoja:)♥ Toivottavasti kasvavat isoiksi ja vahvoiksi:) On tuo kasvattelu varmasti antoisaa ja mukavaa puuhaa! Mukavaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan se mukavaa puuhaa, ainakin siihen asti kun taimia ei vielä ole liikaa ja aika riittää niiden kaikkien hoitoon.

      Poista
  8. Ihania pikkutaimia! On hauskaa seurata kylvöjen etenemistä :)

    VastaaPoista