perjantai 10. marraskuuta 2017

Syksystä talveen ja takaisin

Viime aikoina blogissani on ollut kovin hiljaista. Kirjoitusaiheita ja jopa muutamia valokuvia kyllä löytyy, mutta jostain syystä blogin kimppuun käyminen ei ole innostanut. Vaan tänään tuo kadonnut innostus löytyi. Tällä hetkellä maa on sula, märkä ja harmaa, ja minun on vaikea löytää siitä mitään kaunista. Niinpä palaan nyt ajassa pari kolme viikkoa taaksepäin.

21.10. maa oli jäässä ja kauniiden huurankukkien peitosta. Jää- ja lumikiteet kimmelsivät kuin helmet tai timantit ja tekivät minut niin onnelliseksi.

Huurrekuorrutteen saanut ruusu 'The Fairy'
Ruusu 'Aspirin Rose'
Toiset kasvit olivat saaneet runsaamman hilekerroksen.
Satumaisen kaunis ruiskaunokki
Lokakuun lopulla satoi lunta. Olin vieläkin onnellisempi. Leikimme tyttäreni kanssa ulkona lumileikkejä, ja maailma näytti niin paljon valoisammalta.

Ruusut olivat kauniita lumikuorrutteisinakin.
Tässä 'The Fairy'
Vuodenaikojen upeat kontrastit näkyivät mansikassa.
Kurjenmiekat eivät jaksaneet vastustaa lumen voimaa.
Syysistutuskin oli saanut kevyen lumipeitteen.
Luonto oli tehnyt myös upeita jääkoristeita:


Olipa ihana palata näiden kuvien myötä pakkaspäiviin. Toivottavasti saadaan lähiaikoina nauttia jälleen pakkasista ja lumesta. Pikainen sääennusteen vilkaisu ei vaikuta kovin lupaavalle, muutamaa plussa-astetta näyttää ainakin viikonlopulle.

Vaikka sää onkin mielestäni kurja, joulunodotus tuo valoa ja iloa päiviini. Tyttäreni on innokas askartelemaan ja kuuntelemaan joululauluja, joten niiden parissa vietämme tuokioita lähes joka päivä. Myös isänpäivä tuo ihan mukavaa vaihtelua arkeen. Tosin ärsyttää, kun en tiedä, mitä ruokaa tarjoisin. Ravintolaan ei oikein tee mieli lähteä pienten lasten kanssa, ne kun ovat kuitenkin pullollaan väkeä, eikä lapset välttämättä viihdy kovin hyvin, etenkään, jos ruokaa joutuu odottamaan pitkään. Mitä teillä syödään isänpäivänä?

Mukavaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, todella kauniita <3 Meillä syödään kotosalla possupaistia isänpäivänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Possupaisti kuulostaa hyvältä. Mä olen ihan onneton kokki ruokien suhteen, paistia en ole tehnyt koskaan. Tyttären mielestä voitais tilata pizzaa, joten ehkä mennään sillä linjalla. :D

      Poista