tiistai 8. elokuuta 2017

Siemeninventaario ja synttäriarvonta

Pihahommat ovat jääneet viime aikoina melko vähiin lähinnä sateen takia, eikä siellä tällä erää olekaan juuri muuta tekemistä kuin rikkaruohojen kitkeminen. Tai no, mansikkaa olisi tarkoitus lisätä rönsyistä, kun niitä on tullut niin valtavasti. Se on kuitenkin melko aikaa vievää hommaa, ja tekisin sen mielelläni kerralla valmiiksi. Toistaiseksi en ole niihin puuhiin ehtinyt. Mutta kenties ensi viikonloppuna? Tällä hetkellä puutarhassa tulee pyörittyä lähinnä kukkia ja niiden kehitystä ihastellen -ja mikäs sen mukavampaa.

Tänään innostuin tekemään siemeninventaariota. Olen viime vuosina pyrkinyt säästämään vajaiden ja täysien lisäksi myös tyhjät siemenpussit, jotta voin tarkistaa niistä, mitä kasveja olen aikoinaan kasvattanut. Päätin nyt tehdä tällaisen selostuksen omista kokemuksistani kuidenkin siementen osalta, lähinnä muistutukseksi itselleni, mitä kannattaa kylvää jatkossa, ja mitä ei. Toivottavasti tästä on jotain iloa myös sinulle, lukijani.
  
puistolemmikki, tuoksuherne 'Royal Mix' & vaaleanpunainen tuoksuherne
Puistolemmikki on melko vaatimattoman näköinen pienten kukkien takia, mutta tuo kivasti kontrastia esimerkiksi punaisten tai oranssien kukkien joukkossa. Helppo kasvattaa, itse olen kasvattanut sitä muutamana vuotena. Puistolemmikkiä en kaipaa omalle pihallemme enempää, mutta vanhempieni luokse se voisi sopia johonkin cottage garden -tyyliseen kukkapenkkiin.

Tuoksuherne 'Royal Mix' on tyttäreni hankinta tältä keväältä. Seoksessa on kerrassaan kiehtovan sävyisiä kukkia. Meillä on toistaiseksi kukkinut vaaleanvioletti, ja kohta aukeaa myös tummanpunavioletteja kukkia. Itse ihastuin violetteihin kukkiin suuresti, mutta tyttäreni mielestä vaaleanpunaiset olisi kauniimpia.. Helppo kasvattaa, mutta täytyy tukea. Tätä täytyy ehdottomasti hankkia myös ensi vuonna! Aion kerätäkin näistä siemeniä talteen.

Vaaleanpunainen tuoksuherne on ystäväni useamman vuoden ajalta. Muiden tuoksuherneiden tapaan helppo kasvattaa, mutta vaatii tuentaa. Osa näistä siemenistä kylvämistäni taimista on tehnyt lähes valkeita kukkia, osa hailakan vaaleanpunaisia ja osa voimakkaan vaaleanpunaisia. Itse kokeilisin vaihtelun vuoksi ennemmin jotain muuta tuoksuhernettä, mutta tyttäreni voi olla toista mieltä.. Näistäkin aion joka tapauksessa poimia siemenet talteen.

jaloakileija 'Mckana Giants' sekä sulkakukkainen ja pionikukkainen kiinanasteri
Jaloakileija 'Mckana Giants' kasvaa minulla tänä vuonna ensimmäistä kertaa kunnolla. Viime vuonna pikkuruisille taimille kävi pieni tapaturma, kun äitini kitki ne vahingossa pois kukkapenkistä. Tämän vuoden taimet ovat kasvaneet melko reheviksi, mutta kukkia pitänee odottaa ensi vuoteen. Kasvattamisen suhteen siemenet vaativat kylmäkäsittelyn ja itäminen on melko hidasta. Jos kukat ovat väriltään yhtä räikeitä kuin siemenpussin kuvassa, en taida haluta tätä pihaani enempää. Jotain toista lajiketta voisi kokeilla.

Sulkakukkainen ja pionikukkainen kiinanasteri ovat minulla menneet aivan sekaisin. Kylvövaiheessa ole toki merkinnyt taimet, mutta sitten olen istuttanut ne sikinsokin kukkapenkkiin, enkä kyllä erota, mitkä ovat sulkakukkaisia ja mitkä pionikukkaisia. Ihania syksyn kukkijoita joka tapauksessa. Mainioita myös leikkoina, kestävät pitkään maljakossa. Kukissa on enemmän ja vähemmän kerrottuja yksilöitä. Näitä täytyy kylvää jatkossakin. Erivärisiä seoksiakin voisi kokeilla.

köynnöskrassit: isoköynnöskrassi, 'Scarlet Gleam', 'Whirlybird Mahogny' & 'Milkmaid'

Isoköynnöskrassia minulla oli kasvamassa joku vuosi sitten tuollainen väriseos. Kukat taisivat tosin olla vain oransseja. Köynnöskrassi on kaunis ja persoonallinen kukka. Se on myös helppo kasvattaa. Tämä seos ei kuitenkaan suuremmin säväyttänyt minua.

Pensasköynnöskrassin 'Scarlet Gleam' pitäisi kai nimen ja kuvan puolesta olla punaista, mutta enemmän oranssilta sekin näytti kasvaessaan minulla joitain vuosia sitten. Helppo kasvattaa. Tähänkään en ihastunut, vaikka köynnöskrasseista pidänkin.

Pensasköynnöskrassi 'Whirlybird Mahogny'a minulla on kasvanut nyt parina vuotena. Edellisen tavoin tämänkin pitäisi vissiin olla punaista, mutta minulla tämä kasvaa sitkeästi oranssina. Helppo kasvattaa ja kukkii pitkään. Sitkeä kasvi: minulta unohtui kastelu pidemmäksi toviksi ja taimet näyttivät jo lähes kuolleilta, mutta siitä ne vaan lähtivät iloiseen kasvuun, kun saivat taas vettä. Lievä pettymys värinsä puolesta, mutta siemeniä olen kuitenkin poiminut tästä talteen ja poimin loputkin, kunhan kypsyvät.

Isoköynnöskrassia 'Milkmaid' olen kylvänyt kahtena vuotena, mutta jostain syystä olen molemmilla kerroilla onnistunut tappamaan sen taimet. Ehkä yritän vielä ensi vuonna uudestaan. Ei kai tämän pitäisi olla sen vaikeampi kasvattaa kuin muutkaan köynnöskrassit..?

ketoneilikka, kesäharso & kelloköynnös
Ketoneilikkaa olen kasvattanut joskus aiempina vuosina parvekkeella, mutten muistaakseni koskaan saanuta sitä kukkimaan. Eipä se taida mikään ruukkukukka ollakaan. Tätä voisi joskus kokeilla uudestaan, jos ei omassa pihassa, niin kenties vanhempieni luona.

Kesäharsoa kasvatin joskus myöskin parvekkeella. Sekään ei tainnut kukkia kuin korkeintaan yksittäisten kukkien voimin. Kesäharsoa voisi joskus kokeilla vanhempieni pihassa. Mielestäni se voisi sopia cottage garden -tyyliseen penkkiin.

Kelloköynnös on ihana ja kasvattajansa palkitseva köynnös! Minulla kasvoi sitä parvekkeella ruukussa yhtenä tai kahtena kesänä. Siitä muodostui nopeasti iso, joka paikkaan kiipeilevä köynnös. Kelloköynnöksellä on ihania yksityiskohtia: kiehkuraiset kärhet, tummanviininpunainen syysväri ja tietenkin upeat kellomaiset kukat. Tätä täytyy ehdottomasti kasvattaa toistekin, kenties ensi kesänä?

parsakaali 'Calabrese', minttu & laventeli
Parsakaalin 'Calabrese' taimet olen onnistunut tappamaan. Parsakaali ei onneksi ole mitään suurinta herkkuani ja siementen hintakaan ei päätä huimannut, mutta epäonnistuiseni potuttaa silti melkoisesti. Pitäisiköhän yrittää uudelleen?

Minttu ei tänä vuonna lähtenyt edes itämään. Tyrkkäsin sen siemeniä yhteen isoon ruukkuun gladiolusten sekaan. Piiiiitkän ajan päästä kylvöstä ilmestyi kyllä muutama pienenpieni vihreä alku, mutta ne saattoivat olla yhtä hyvin jotain rikkaruohoa ja ne katosivatkin pian sateiden myötä. Tavallaan tekisi mieli yrittää uudelleen, mutta on se vaan helpompaa kasvattaa omat mintut kaupan valmiista yrteistä. Eikä minun tule edes käytettyä minttua kovin paljoa.

Laventeli kuuluu myös niihin kasveihin, jonka taimet olen onnistunut tappamaan. Tänä vuonna se lähti kyllä kasvuun, mutta taimet kasvoivat äärettömän hitaasti, ja kun lopulta turhautuneena tyrkkäsin piskuiset taimiparat kukkapenkkiin, ei mennyt kauaa, että ne katosivat sieltä. Haluaisin yrittää laventelin kasvatusta uudestaan, mutta ehkä tyydyn senkin osalta ostamaan valmiita taimia.

vihanneskrassi, maustemeirami, persilja 'Bravour', rairuoho & ohraruoho
Vihanneskrassia olen kylvänyt sillon tällöin useamman vuoden ajan. Tätä helpompaa kasvatettavaa tuskin löytyy. Kasvaa nopeasti ja voidaan kasvattaa sisätiloissa ympäri vuoden. Maistuu mielestäni vähän kaalilta, mutta on todella miedonmakuinen. Ihan kiva kasvi silloin, kun ei ole juurikaan muuta kasvatettavaa. Mukava lisä leivän päälle. Tätä tulenee jatkossakin kylvettyä toisinaan.

Maustemeirami ei ole mikään suosikkimausteeni. Kylvin sitä kuitenkin tänäkin vuonna. Jossain vaiheessa taimet kuitenkin ilmeisesti kuolivat, kun ei niitä enää näy missään.. Muistini ei kerro, mitä niille kävi, mutta varmaan tapoin ne liikakastelulla, kuten on käynyt monille muillekin taimille. Taimien kastelun säätely ei ole vahvuuteni! Lopuista maustemeiramin siemenistä olen valmis luopumaan, jos jotakuta kiinnostaa. Parasta ennen on mennyt pari vuotta sitten, mutta siemenet tosiaan kuitenkin itivät edelleen tänä keväänä.

Persiljaa 'Bravour' olen kasvattanut muutamana vuotena ja sen kasvatus on helppoa. Maku on mielestäni kohtuullisen mieto. Itse olen käyttänyt sitä lähinnä kasvissosekeitoissa. Olen huono käyttämään mausteita, joten loput persiljan siemenet voin lähettää jollekulle halukkaalle. Niistäkin on jo mennyt päiväys vuonna 2015, mutta hyvin tuo on tänäkin vuonna kasvanut.

 Rairuoho ja ohraruoho kuuluvat tietenkin pääsiäiseen. Rairuohoa en jostain syystä saanut tänä vuonna kasvamaan, vaikka sen pitäisi olla yksi maailman helpoimmista kasvatettavista. Vielä en ole valmis luovuttamaan sen siementen suhteen, vaan kokeilen uudestaan, kunhan pääsiäinen on lähempänä. Ohraruoho iti hyvin tänä vuonnakin, mutta rairuoho on minulle perinteisempi pääsiäisruoho.

tiibetinkoirankieli, tsinnia 'Lilliput', sinisievikki sekä ryhmäsamettikukat 'Bolero' & 'Orange Flame'
Tiibetinkoirankieltä en kai ole koskaan saanut kukkimaan, vaikka sitäkin olen muutaman vuonna kylvänyt. Kasvuun se on kyllä lähtenyt, mutta taimet olen onnistunut tappamaan. Enää en jaksa yrittää. Niinpä nämäkin siemenet saavat matkustaa uudelle omistajalle, jos vaan löytyy joku halukas.

Tsinnia 'Lilliput' tekee nimensä mukaan tosi pienikokoisia kukkia, mikä oli itselleni pettymys. Kahtena tai kolmena vuotena olen tätä kasvattanut. Helppo kasvattaa ja kukkiikin ihan hyvin. Minulla on tullut vain punaisia, pinkkejä ja oransseja kukkia, tuollaisia pussin kuvassa olevia hempeämmän vaaleanpunaisia ei ole näkynyt. Ihan kiva kasvi, mutta voisin kokeilla jotain eri lajiketta. Tästä on vielä siemeniä jäljellä, joten jos vaan kiinnostaa, niin ilmoitelkaa. Näissä siemenissä on päiväystäkin vielä ensi vuoden lokakuulle.

Sinisievikin siemenet ostin joskus muistaakseni Tokmannin muuttoloppuunmyynnistä. Jostain syystä niitä ei ole tullut vielä kertaakaan kylvettyä. Kuvien perusteella ihan söpö kasvi ja sille voisi löytyä paikka puutarhastani, mutta jos joku haluaa näitä siemeniä minua enemmän, niin voin kyllä luopua näistä. Parasta ennen meni pari vuotta sitten.

Ryhmäsamettikukat 'Bolero' & 'Orange Flame' ovat ensimmäiset siemenestä asti kasvattamani samettikukat. Näihin olen tosi tyytyväinen. Kasvatus oli helppoa ja ne ovat kukkineet hyvin. Tästä kokeilusta innostuneena tekisi mieli hankkia lisää erilaisia samettikukkia, mutta näistäkin riittää siemeniä vielä ainakin ensi vuodelle.

Ruusukaali 'Groninger', salaatti 'Baby Leaf Mix', luomukukkakaali 'Snowball',
tarhakukonkannus, vaaleanpunainen ruiskaunokki & maariankello
 Ruusukaalin 'Groninger' taimista on selvinnyt hengissä tasan yksi. Sekin on vielä onnettoman pieni eikä taida tuottaa satoa. Sitkeästi aion kuitenkin yrittää ensi vuonna uudelleen.

Salaatti 'baby Leaf Mix' on ihan veikeä ja suht helppo kasvattaa. Siemenet tosin vaativat itääkseen alle +20 asteen lämpötilan, mutta sehän ei tällaisena kesänä ole mikään ongelma.. Miedonmakuinen salaattiseos maistuu leivällä tai siltään ja sopii varmasti myös salaattiin muiden kasvisten kanssa. Tämän kylvö on jäänyt tänä vuonna väliin, mutta aion kylvää sitä taas joskus. Voisihan sitä varmaan vieläkin laittaa kasvamaan.. Ehtisinköhän jossain välissä kylvöpuuhiin?

Luomukukkakaali 'Snowball' oli tämän vuoden kiinnostavin hyötykasvihankintani. Harmikseni taimet kuolivat. Syytän jälleen liikakastelua. Yritän ehdottomasti ensi vuonna uudestaan ja silloin aion panostaa kastelun laatuun!

Tarhakukonkannusta olenkin jo kehunut täällä blogin puolella aiemminkin. Tyttäreni kylvi sen siemenet, minä tapoin useimmat taimet liikakastelulla, mutta pari säilyi onneksi hengissä. Ensimmäinen kukki jokin aika sitten, toinen kukkii parhaillaan ja molemmissa on vielä useita nuppuja. Sopii hyvin myös leikkokukaksi. Tätä kylvän taatusti myös ensi vuonna. Toivottavasti vähän useampi taimi säilyisi sillä kertaa hengissä, ja jospa saataisiin muunkin värisiä kukkia kuin valkoisia. (Vaikka nuo valkoisetkin ovat aivan upeita!)
Vaaleanpunaista ruiskaunokkia kasvatin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja se on juuri aloittanut kukintansa. Kukat ovat paljon räikeämmät kuin kuvittelin, suorastaan kirkuvan pinkit. Kauniita ovat silti. Kasvatus oli helppoa, sen kun iski siemenet kukkapenkkiin ja jäi odottamaan ihmeitä. Ruiskaunokkeja aion kylvää jatkossakin, mutta pinkin kaveriksi täytyy saada muitakin värejä!

Maariankellon siemenet ostin pari päivää sitten ja aion kylvää niitä syksyllä kukkapenkkiin, mahdollisesti liljojen sekaan. Toivon mukaan ne selviävät talvesta hengissä ja kukkisivat ensi kesänä. Maariankellosta minulla ei ole aiempaa kokemusta.

Punapäivänkakkara & puutarhamansikka 'Temptation'
Punapäivänkakkara on kaunis ja helppo kasvattaa. Minulla se ei tosin kukkinut vielä kylvövuotena, mutta tänä vuonna siihen on ilmestynyt ainakin jotain kukkia. Tarkkaa tämän hetken tilannetta en tiedä, sillä nämä kasvavat vanhempieni luona. Yritän kuitenkin mahdollisimman pian päästä sinne kuvaamaan niitä! Näitä en kaipaa enää lisää, sillä monivuotisena tämän pitäisi säilyä kukkapenkissä.

Puutarhamansikka 'Temptation' ei ole mikään paras ostos. Ensimmäisenä vuonna kasvatin sitä parvekkeella. En muista varmaksi, tekikö se marjoja, mutta jos teki, niin ei ainakaan montaa. Istutin taimet kylvöä seuraavana syksynä kasvimaalle, ja seuraavana kesänä niihin tuli jotain marjojakin. Sitten talvi veikin suurimman osan taimista ja jäljellä on enää yksi. Sekin on vanhempieni pihassa, joten en tiedä, onko siinä nyt yhtään marjoja. Tätä en aio hankkia lisää.

Jos kiinnostuit maustemeiramista, persiljasta, tiibetinkoirankielestä, tsinniasta ja/tai sinisievikistä, otathan yhteyttä. Mielelläni antaisin siemenet jollekin, jolla olisi niille käyttöä. Kasvuunlähtötakuuta en anna, mutta en myöskään veloita siemenistä mitään.

Sitten arvontaan. Meillä vietettiin alkukuusta tuplasynttäreitä, kun minä täytin vuosia ja poikani kuukauden, ja ajattelin sen kunniaksi järjestää pienen arvonnan. Palkintona puutarhakäsineet, vihko, johon voi vaikka kirjoitella muistiinpanoja puutarhasta, sekä pallerokiurunkukan ja pionunikon 'Black Peony' siemeniä. Molempia voi kylvää ensi vuotta varten jo syksyllä.

Tällainen arvontapalkinto tällä kertaa.
Osallistu arvontaan kommentoimalla tätä postausta 20.8.2017 klo 24:00 mennessä. Muistathan jättää yhteystietosi, jotta saan sinuun yhteyttä, jos arpaonni suosii. Onnea arvontaan!

Nyt on niin kova kiire, etten ehdi oikolukea tekstiäni, mutta toivotaan, ettei sinne jäänyt hirveästi virheitä. Pahoittelen, jos teksti on hirveää luettavaa! Ensi kerralla lupaan tehdä vähän kuvapainotteisemman postauksen.

Ruusu 'The Fairy' on aloittanut kukintansa
 Ihanaa kesänjatkoa! Toivottavasti saadaan ainakin muutama sateeton päivä!

20 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut niin sinulle kuin pikkuiselle pojallesikin!
    Siemenistä kasvattaminen on välillä helppoa ja välillä ihan outoa salatiedettä. Viime kesänä kasvatin maariankelloa ja siirsin ne syksyllä purkeista penkkiin. Kukkivat nyt kauniisti, mutta eivät kyllä pysy yhtään pystyssä. Ehkä pysyisivät paremmin pystyssä, jos kasvaisivat avoimemmassa paikassa. Nyt korkeuden väriminttujen kupeessa.
    Osallistun kivaan arvontaan mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Siementen kanssa saa aina jännätä, miten käy. Harmi etteivät maariankellosi pysy pystyssä. Sun täytyy kokeilla ensi vuonna avoimempaa paikkaa.

      Poista
  2. Kiva ja hyödyllinen postaus, kiitos! Ainakin kelloköynnöstä voisin kokeilla ensi kesänä. Samoin tuoksuherneitä. Punapäivänkakkarakin olisi mielenkiintoinen ja kiva kun on monivuotinen. Itse olen kylvänyt jo kolmena kesänä kosmoskukkaa. Se on tosi helppo ja kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että postauksesta oli iloa! Kosmoskukat ovat kyllä kauniita. Niitäkin voisin harkita ensi vuonna.

      Poista
  3. Minä juuri tilasin lisää siemeniä, kun päätin kokeilla perennojen syyskylvöä. Olen aika vaihtelevasti omissa siemenkasvatuksissani onnistunut, mutta pikku hiljaa sitä oppii. Olisi tosi hyödyllistä kirjata näitä asioita ylös juuri niin kuin teit. Itselläni on aina sata hommaa yhtä aikaa työn alla niin yksityiskohdat unohtuu helposti 😊. Osallistun arvontaan ja onnea molemmille päivänsankareille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Perennojen syyskylvö kuulostaa mielenkiintoiselta. Sormiani syyhyttää kokeilla kaikenlaista, mutta kyllä taitaa tila ja aika loppua kesken. Puutarhahommissa on se mukava puoli, että aina oppii uutta. Yksityiskohdat unohtuu minultakin tosi nopeasti, jos niitä ei heti kirjaa muistiin.

      Poista
  4. Oikein paljon onnea teille molemmille! Siemenkylvöt ovat kyllä mielenkiintoisia ja mukavia, välillä onnistuvat ja toisinaan taas eivät. Tuoksuherneet ovat minulla vielä nupullaan, mutta päivänsini ja orvokit ovat kukkineet jo hyvän aikaa. Perennoista olen syksyllä kylvänyt toistaiseksi vain myskimalvaa ja se onnistui hyvin. Osallistun mukavaan arvontaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Malvat ovat niin kauniita, että olisi kiva kasvattaa niitäkin joskus. Ollapa oikein valtavasti maata, niin sitähän kylväisi kaikkea mahdollista.

      Poista
  5. Kiva arvonta. Olen mukana. Kurkkaapa blogiini. Siellä olisi sinulle haaste :) Mukavaa syksyä sinulle! Mansikoita minäkin istuttelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta haasteesta! Hyvää syksyä sinullekin! Mansikat kuuluu ehdottomasti herkuttelijan puutarhaan. :)

      Poista
  6. Kiva tapa muistaa, mitä on kylvänyt ja mitä tuloksia on ollut. Kasvatan paljon siemenkukkia myös ruukuissa. Niissä riittää pitkään seurattavaa. Toissa vuonna yritin ensimmäisiä syyskylvöjä. Ei vielä kovin onnistuneesti, mutta vähitellen löytynee oikeat lajikkeet viileän varjoisaan pihaani. Onnittelut. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää jatkossa itsekin laittaa enemmän siemenkukkia ruukkuihin. Tämän kesäiset ruukkuistutukseni olivat pääosin aika surkeita.

      Poista
  7. Onnea:) Hyviä vinkkejä postaus täynnä. Minulla ei lähtenyt yksikään suoraan maahan kylvetty siemenkukka kasvamaan tänä vuonna. Esikasvatetut kylläkin. Pitää opiskella lisää puutarhuruutta mm. sinun blogistasi.
    Mukana arvonnassa.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva että tästä postauksesta oli hyötyä. Bloggaamisessa kivaa onkin se, että voi jakaa omat vinkkinsä muille ja saada toisilta uusia vinkkejä. :)

      Poista
  8. Onnittelut!
    Onpa kiva arvonta ja blogi.
    Ihana saada kokemuksia eri siemenistä.
    hiisukas(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Onnittelut! Olen myös mukana. Tämä oli mielenkiintoinen postaus. :)

    joku.varpuslintu[ät]gmail.com
    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että pidit postausta mielenkiintoisena. :)

      Poista
  10. Onnea vaan ja puutarhaan liittyvät postaukset kiinnostaa. Mukaan arvontaan myös. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa, että puutarhaan liittyvät postaukset kiinnostavat. :)

      Poista