perjantai 9. kesäkuuta 2017

Pihaprojekti etenee, mutta hitaasti

Viime viikot ovat olleet täällä blogin puolella melko hiljaisia johtuen osittain siitä, ettei pihallamme ole tapahtunut suuria ja osittain siitä, ettei aikani meinaa riittää kirjoitteluun. Molempien syiden takana on vielä yksi yhteinen syy: viimeisillä viikoilla oleva raskauteni on vihdoin ottanut minusta voiton. Jouduin välillä pitämään raskausmyrkytysvaaran takia useamman päivän taukoa puutarhahommista, ja vaikka se onneksi osoittautui vääräksi hälytykseksi, en ole enää jaksanut puuhastella samaan tahtiin kuin vielä jokin aika sitten. Lisäksi minun täytyy nukkua päivittäin parin-kolmen tunnin päiväunet sekä oman jaksamiseni että hieman kohonneen verenpaineeni takia. Nyt on vain pakko hyväksyä se, ettei pihan laitto edisty toivomaani tahtia ja täytyy asettaa niin oma, vauvan kuin muunkin perheen hyvinvointi etusijalle.

Olen sentään saanut pihalla aikaiseksi jotain. Taimet ovat jo päässeet sisätiloista vakituisesti pihalle lukuunottamatta laventelin taimia ja paria köynnöskrassin taimea. Pitäisi varmaankin heivata nekin totuttelemaan ulkoilmaan. Itse asiassa moni taimi on jo päässyt maahan tai ruukkuun lopulliselle paikalleen. 

Aiemmin laajentamani kukkapenkki on reunuskasveja vaille valmis. Istutin siihen liljoja 'Casa Blanca' ja 'Josephine' sekä väkersin jonkinsortin köynnöstuen kärhöille. Tukea pitkin kapuaa nyt kaksi 'Princess Kate'a, 'Mrs. George Jackman' sekä 'Jan Pawel II'. Kylvin tuen keskelle spiraalin muotoon vaaleanpunaista ruiskaunokkia. Ajattelin, että yksivuotinen kasvi sopisi siihen hyvin, kun kärhöt eivät välttämättä vielä ensimmäisenä vuotenaan peitä niitä näkyvistä. Kärhöjen ympärille istutin jaloakileijaa 'Mckana Giants'. Kukkapenkin reunuskasviksi ajattelin kylvää puistolemmikkiä ja ketoneilikkaa, koska niiden siemeniä minulla on jo valmiina.

Taustalla olevien syysleimujen kaveriksi pääsi muun muassa liljoja ja kärhöjä.
Lilja 'Josephine' on jo kasvattanut valtavat nuput.
Kärhötuki näyttää vielä aika yksinäiseltä.
 Poistin yllä kuvailemani kukkapenkin ja raparperipuskan väliltä herttavuorenkilvet. Istutin niiden tilalle kuunliljan, kaksi jaloangervoa, kyläkurjenpolvea 'Laura' sekä loistokurjenmiekkaa 'Concord Crush'. Parempaa nimeä odotellessa tuo osa kukkapenkkiä kantaa nimeä "raparperipenkki". Jaloritarinkannukseni 'Percival' ja 'Black Knight' olivat kaikeksi hämmästyksekseni selvinneet talvesta kylmässä varastossamme, joten nekin pääsivät raparperipenkkiin. 'Black Knight' näyttää tosin kadonneen jonnekin. Saas nähdä olenko nyt menettänyt sen lopullisesti. Vuorenkilvet puolestaan saivat uuden kodin vanhempieni luota.

Taka-alalla raparperipenkki ja etualalla "ruusupenkki" (ja rikkaruohosanko..)
 Laajensin kukkapenkkiä vielä suurinpiirtein aiemman mallikuvani mukaisesti, niin, että väliin jäi tilaa haaveilemalleni "raparperipolulle". Uuteen laajennokseen istutin kaksi peittoruusua 'The Fairy', ja tällä hetkellä laajennusosa kantaakin niiden mukaan nimeä "ruusupenkki". Istutin ruusupenkin ja raparperipenkin yhtymäkohtaan gladioluksia. Ruusupenkkiin mahtuisi kuitenkin vielä runsaasti kasveja. Ajattelin, että istuttaisin siihen tänä vuonna pelkkiä yksivuotisia kasveja, jotta voin talven yli miettiä, mitkä perennat sopisivat ruusujen seuraan parhaiten. Saa nähdä, maltanko toimia suunnitelmani mukaisesti. Toisaalta syksyllä voisi saada perennantaimia edullisesti ja ne myös kukoistaisivat ensi kesänä runsaammin kuin vasta keväällä ostetut taimet..
 
Gladiolukset keskeneräisine tukineen näyttävät tällä hetkellä melko surkeilta.
Kukkapenkit pitäisi vielä rajata jollain tavalla. Haaveilen puisista reunuksista, mutta voi olla, että tyydyn kiviin. Niitä löytyi pihalta vaikka kuinka kukkapenkkejä kaivaessa. Todennäköisesti ne ovatkin joskus olleet alkuperäisen kukkapenkin reunuksena. Olisi ihan kiva käyttää ne johonkin, sillä tällä hetkellä ne lojuvat rumasti kiveyksellä..

Kivet ja kasvit kaipaisivat sijoituspaikkaa, tyhjät ruukut pesua ja säilömistä.
Paljastettakoon tämäkin sotku samaan syssyyn. Kukahan siivoaisi?
 Raparperipolulle haluaisin tehdä askelkivet betonista raparperin lehtien muotoon, mutta se jäänee ensi vuoteen. Tuijan juurelle haaveilen laittavani jotain reunuskasvia, mutta sekin taitaa jäädä ensi vuodelle. Yhdellä puolella tuijaa näyttäisi kasvavan kieloja. Ne ovat kyllä kauniita, mutta myrkyllisyyden takia eivät ehkä sovellu pienten lasten pihaan. Ajattelin poimia niistä vielä kimppuja, kunhan ne alkavat kukkia enemmälti. Sen jälkeen on lie raa'asti kaivettava ne pois, jottei houkuttavannäköisiä marjoja pääsisi vahingossakaan muodostumaan.

Kieloja nämä kai ovat?
Pahoittelen jälleen surkeaa kuvanlaatua. En näemmä edelleenkään osaa ottaa mieheni kameralla tarkkoja lähikuvia. Oman kamerani muistikortit ovat puolestaan vieläkin täynnä. Sillekin asialle pitäisi kai tehdä jotain, eihän ne kuvat itse itseään siirrä muistikorteilta yhtään mihinkään..

Istutin tyttäreni kanssa yhteen ruukkuun liljan 'Muscadet' ja pari tuoskuhernettä 'Royal Mix'. Lisäksi esimerkiksi mansikantaimet ovat kasvaneet ruukuissaan huimasti. Kukkia ei vaan vielä näy.. Kukkien kaipuuseen olen sortunut ostamaan muutamia kesäkukkia, vaikka kuinka olen koittanut itselleni tolkuttaa, etten kaipaisi tällä hetkellä yhtään ylimääräistä kasteltavaa ja kaitsettavaa.

Lilja 'Muscadet' ja tuoksuherneet 'Royal Mix'
Mansikka 'Greenfinger' pääsi kukoistamaan ihanaan kattilaan!
 Mansikkakattila on odottanut kärsivällisesti kokonaisen vuoden päästäkseen arvoiseensa rooliin eli tietenkin mansikan kasvuastiaksi. Viime vuonna istutin siihen jotain yksivuotista kukkaa eikä se mielestäni sopinut kattilan teemaan lainkaan. Nyt myhäilen tyytyväisenä aina, kun katseeni kohtaa tämän suloisuuden. Vielä kun alkaisi ilmestyä niitä kukkia.. ..ja marjoja..

Kukkien kaipuuseen ostin muun muassa tällaisen verenpisaran.
 Taisinpa jossain vaiheessa esitellä ruostuneeseen lyhtyyn istuttamani köynnöskrassit. Tuolloin ne olivat kovin surkeassa kunnossa ja epäilin, etteivät ne lähtisi enää kunnolla kasvuun. Toisin kuitenkin kävi, ja nyt niissä on jo runsaasti lehtiä. Vielä kun keksisin lyhdylle sopivan paikan. Nyt se nököttää kivien ja ruukkujen takana miltei piilossa.

Kaunis vai kamala? Itse en oikein osaa päättää..
Ehkäpä yritän seuraavan viikon aikana etsiä lopulliset paikat kaikille orvoille kasveilleni, reunustaa kukkapenkit kivillä ja siistiä pihan yleisilmettä. Siinä voisi olla riittävästi puuhaa yhdeksi viikoksi. Sen jälkeen piha toivottavasti näyttää siltä, että siellä viitsii viettää aikaa muutenkin kuin epäkohtien kimpussa puuhastellen. Siis jos malttaa..

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua! Nauttikaahan kesästä nyt, kun se vihdoin on saapunut!

6 kommenttia:

  1. Sinähän olet touhunnut vaikka mitä! Uusien istutusten teko on kivaa puuhaa! Tsemppiä lepäilyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uusien istutusten teko voittaa ehdottomasti rikkaruohojen kitkemisen yms. kunnossapitotyöt! :)

      Poista
  2. Lepäile rauhassa, kyllä puutarha jaksaa odottaa. Ja ensi keväänä sinulla on kaksi apuria auttamassa tekemään hommia, jotka nyt jäävät tekemättä :D Puutarhanhoito on siitä hyvä harrastus, että sitä ehtii kummasti tekemään, vaikka olisikin pieniä lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän! Totta tuo, että puutarhahommat ehtii tehdä myöhemminkin. Kun malttais.. :)

      Poista
  3. Johan tuossa verenpaine nousee, kun noin paljon olet touhunnut. Puutarhassa pienet tauot ovat ihan terveellisiä. Syntyy uusia oivalluksia ja kasvit löytävät vähitellen paikkansa. Itse olen paljonkin harrastanut kasvien siirtelyä ihan senkin vuoksi, etten malta riittävästi miettiä niille istutuspaikkoja ja sitten huomaankin istuttaneeni ihan vääriin paikkoihin.
    Sinulla on ihanat ajat edessä. Nauti odotuksesta ja lepää. Puutarhaa ehtii rakentaa myöhemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän nauttia näistä ajoista ja keskittyä puutarhahommien teon sijaan niiden tarkempaan suunnitteluun. :) Minä veikkaan, että tulee itsekin siirreltyä kasveja jatkossa runsaasti. Vielä ei oikein taidot (eikä maltti) riitä arvioimaan sopivia paikkoja ennen istutusta. Mutta tekemällä ja virheiden kauttahan sitä oppii parhaiten! :)

      Poista