tiistai 20. kesäkuuta 2017

Pihamme kukkijoita

Enpäs malttanutkaan eilen tehdä pihahommia rikkaruohojen kitkentää ja yhden ruusunraadon istutusta lukuunottamatta. Pihallamme on nimittäin viimein alkanut kukkia!

Rikkaruohoja kitkiessäni minulta pääsi ihan oikea huudahdus, kun katseeni kohtasi yhtäkkiä kauniin valkoisen kukan. Jalokärhöni 'Mrs. George Jackman' oli avannut ensimmäisen nuppunsa kuin varkain! Siellä se piileskeli lähellä maanrajaa lehtiensä suojissa. Siihen unohtui rikkaruohot ja suuntasin vauhdilla hakemaan kameraa.

'Mrs. George Jackman'in tämän kesän ensimmäinen kukka
En muistanutkaan sen kukinnon olevan noin komea, suuri ja runsas! Olen aivan haltioitunut! Nuppujakin tässä murusessa on jo vaikka kuinka, joten kukkaloiston ei pitäisi olla sen osalta ohi ihan hetkeen.

Oriental-lilja 'Josephine' on kasvattanut aivan valtavat nuput ja niistä ensimmäinen on nyt aukeamaisillaan. Odotan innolla sen lopullista aukeamista, mutta toisaalta nautin myös jokaisesta edistysaskeleesta nuppuasteella. On ollut jännittävä seurata, miten pienistä nupuista on kasvanut pikkuhiljaa isompia ja isompia, ja kuinka ne ovat punertuneet enemmän ja enemmän.

Ei pitäisi mennä enää pitkään, kun nuppu lopulta aukeaa!
Pihlajamme kukkii myös, mutta ainakin muihin saman seudun pihlajoihin verrattuna sen kukinta on varsin vähäistä.

Pihlajan kukintaa
Pihlajankukkia on valitettavan vähän.

Olen pohtinut, pitäisikö pihlaja kaataa kokonaan pois. Aiempi asukas on kaatanut siitä yhden rungon. Siitä jäänyt kanto paljastui aivan lahoksi, kun tyttäreni potki sitä. Huomasin kannon vaurioittaneen myös viereistä runkoa ja pelkään puun lahoavan hiljalleen kokonaan.

Mansikantaimiin on puhjennut viime päivinä runsaasti ihania valkoisia kukkia. Vesi kielellä odottelen jo marjoja, mutta onneksi mansikankukistakin riittää ainakin silmäniloa!

Mansikka kukkii suloisesti.
Kesäkukkien kanssa viherpeukaloni taitaa kasvaa keskellä kämmentä. Ostamani lumihiutale oli vielä ostovaiheessa näyttävännäköinen, mutta nyt suurin osa kukista on kuihtunut ja jäljelle jääneetkin ovat varsin vaatimattomia. Siirsin sen isompaan ruukkuun muutaman muun kukan seuraksi ja toivon, että se vielä elpyisi.

Yksittäinen lumihiutaleen kukka, todellisuudessa se on hieman violetimpi.
Miljoonakello sentään kukkii kauniisti!
 Lopuksi vielä kukkia, joiden tunnistamisessa tarvitsisin apua.

Tunnistamaton sininen kukkanen
Näitä kasvaa pihallamme muutama.

Tällainen pinkkikukkainen puu kasvaa myös pihallamme.
Puun kukintaa lähempää
Vielä yksi kuva samaisen puun kukista
Olisin kiitollinen, jos joku osaisi auttaa noiden kasvien tunnistamisessa!

Sain muuten eilen tyhjennettyä oman kamerani muistikorttia osittain, joten jotkut näistä kuvista kuvasin sillä. Lähikuvatkin onnistuvat huomattavasti paremmin, kun käytössä on viimein oma, tuttu kamera. Nyt vain odottelen, että puutarhaamme puhkeaa lisää upeita kuvattavia!
 
Kukkivatko suosikkikasvinne teillä parhaillaan, onko niiden kukinta vasta edessäpäin vai kenties mennyt jo ohi? Minun suosikkejani taitaa tänä kesänä olla kärhöt ja liljat, ainakin tällä hetkellä..

4 kommenttia:

  1. Sininen kaunokki on vuorikaunokki. Meilläkin se kukkii tällä hetkellä oikein puskana. Kauniisti siellä kukkii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mietinkin, ettei tuo oikein ruiskaunokilta näytä, vaikka sen tyylinen vähän onkin. En edes tajunnut, että se voisi olla jokin muu kaunokki! On tämä blogimaailma kiva, kun on toisten puutarhaihmisten apu niin lähellä. :)

      Poista
  2. Satu jo vuorikaunokin tunnistikin, mut5a tuosta linkistä en ole varma. Näyttää joltain kuusamapensaalta, mutta ja noin suuriksi? Viisaammat sanokoon.
    Minusta tuntuu, että tykkään kaikista kukista vuorollaan. Sitä mukaan, kun ne tulevat nupulle ja aukeavat. Liljoissa on niin herkulliset nuput, ja kauniita ovat kärhöjenkin nuput, kukista puhumattakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi hyvinkin olla jokin kuusama! Kiitos veikkauksesta. :) Täytyypä seurailla, tuleeko tuohon syksyllä jotain marjoja. Totta tuo, että kaikki kukat ovat ajallaan kauniita.

      Poista