keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kiehtovat kärhöt

Hankin viime kesänä elämäni ensimmäisen kärhön. Olin ihastellut niitä jo tovin, mutta minulle oli muodostunut mielikuva todella vaativista kasveista ja epäröin siksi niiden ostamista. Puutarhamyymälän myyjä kuitenkin vakuutteli, etteivät kärhöt ole mahdottoman vaikeita hoitaa.

Päätin ostaa alkuun vain yhden kärhön, sillä jos epäonnistuisin, ei rahallinen menetys olisi niin suuri. Voi sitä valinnanvaikeutta, kun lukuisista ihanista lajikkeista piti valita vain yksi! Päädyin lopulta valkoiseen jalokärhöön 'Mrs. George Jackman'.

'Mrs. George Jackman'
Voi sitä riemua, kun kärhön ensimmäiset nuput aukenivat! Ensimmäisellä kukintakerralla taisi ilmestyä vain pari kukkaa, mutta sama kärhö kukki loppukesästä toisen kerran -ja entistä runsaammin.
 
Kaunis, suuri kukka!
Syksyllä törmäsin alennusmyynneissä tarhalyhtykärhön 'Princess Kate' -taimiin. Siinä vaiheessa ne olivat jo aivan kuihtuneita, mutta koska hinta oli suunnilleen euron kappale, päätin ostaa niitä pari.

Talvetin kärhöt ruukuissa pimeässä kellarissa muutamien muiden kukkien kanssa ja jotakuinkin unohdin ne sinne. En ole aivan varma, kävikö kukaan kastelemassa niitä koko talven aikana.. Isäni oli ottanut kasvit pari viikkoa sitten sisälle ja aloittanut niiden kastelun maltillisesti. Pääsiäisenä pääsin vihdoin itsekin katsomaan niitä. Suurin osa kasveista oli kovin surkeannäköisiä, mutta ilokseni huomasin, että kärhöihin oli jo ilmestynyt uutta kasvua!

'Mrs. George Jackman' vihertää jo.
Ihanaa uutta kasvua!
'Princess Kate'
Saa nähdä, uskallanko jättää nämä kaunokaiset ensi syksynä talvehtimaan maahan, vai siirränkö ne suosiolla taas kellariin, kun ne kerta tuntuvat siellä pärjäävän.

Joka tapauksessa tästä rohkaistuneena aion hankkia tänä vuonna lisää kärhöjä. Tällä hetkellä minua houkuttaa erityisesti loistokärhö 'Ivan Olsson' sinivalkoisine kukkineen. Sopisihan se hyvin Suomi100-teemaankin. Jokin hempeän vaaleanpunainen kärhö olisi myös aika kiva..

Mitkä on sinun suosikkikärhöjäsi? Otan mielelläni vastaan lajikesuosituksia, erityisesti vaaleanpunaisten kaunotarten osalta!

6 kommenttia:

  1. Kärhöt ovat ihania. Aluksi hankin pihaani vain alppikärhöjä, viinikärhöjä ja lumikärhöjä, sillä ne ovat kestäviä, mutta on minulla muutama jalokärhökin. Hempeän vaaleanpunaisista voin suositella Hagley hybrid -nimistä kärhöä. Sen versotkin olivat talvehtineet tänä talvena. Vaikuttaa siis aika kestävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta! Vaikuttaa varteenotettavalta vaihtoehdolta. :)

      Poista
  2. Onnea hienolle, onnistuneelle talvetukselle! Kärhöt ovat niin valloittavia, että kun yhden ostaa, niin niitä täytyy pian saada lisää, niin kauniita ne ovat. Minulla on Jackmanii- kärhöistä sininen lajike - senkin kukka on aivan valtava! Voithan talvettaa kellarissa ainakin ensimmäisinä vuosina kun ruukku on vielä pieni ja säilyvyys taattu :)
    Ihania kevätsuunnitelmia sinulle - nautiskellaan kevään tulosta ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kärhöihin on kyllä helppo jäädä koukkuun.. Ihanaa kevättä sinullekin! :)

      Poista
  3. Edellisen asuntoni pihalla kasvoi ihana sininen kärhö. Edellinen asukas oli sen sinne istuttanut. Ja koska pihan ilmasto oli äärimmäisen suotuisa ollakseen vyöhykettä II ei kärhö tarvinnut sisällä talvetusta. Toivottavasti kärhösi piristyvät ja kukoistavat kesällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo olisikin ihanteellisinta, kun pystyisi talvettamaan kärhöt ulkona ilman paleltumisvaaraa.

      Poista