perjantai 17. maaliskuuta 2017

Uusia kasveja

Kevättä alkaa olla ilmassa ja ainakin rinnassa tämänhetkisestä lumisateesta huolimatta. Kummasti kaupassa ei pysty ohittamaan kasviosastoa pysähtymättä. Viime päivinä mukaani tarttui ruukkutulppaaneja ja hortensia.

Tulppaanit olivat ostovaiheessa vielä aivan nupullaan. Huoneenlämmön ja aurinkoisen paikan seuraustako lie, että ne kasvoivat parissa päivässä aivan kohisten.

Ihana vaaleanpunainen tulppaanin kukinto.
 Hortensia oli heräteostokseksi melko kallis, mutta sen upea sininen sävy ei jättänyt mieltäni rauhaan, ennen kuin sijoitin sen ostoskoriini. Olihan se viimein kappale juuri tuota täydellistä sävyä!

Eikö olekin vastustamattoman värinen?
Vaaleansiniset ja vaaleanpunaiset kukat ovat suosikkejani ja haaveilenkin täyttäväni puutarhani pääosin niillä väreillä. Lisäksi olen ajatellut valkoista tuomaan keveyttä ja vaaleankeltaista tuomaan piristystä istutuksiin. Tummalehtiset kasvit saavat pitää huolen siitä, ettei puutarhastani tule liian vaaleansävyinen.


Istutin eilen muutaman kukkasipulin.

Istutin lukinliljaa ja perinteistä liljaa.
Lukinlilja on minulle aivan uusi tuttavuus, mutta sen hauska ulkomuoto sai minut innostumaan kokeilemaan sitä. Tavallisia liljoja olen kasvattanut ennenkin, mutta lajikkeena tuo 'Josephine' on myös uusi tuttavuus. Toivottavasti saan nämä kukkimaan!

Minä rupean nyt valmistautumaan viikonloppureissuun. Matkakohde on itselleni toistaiseksi salaisuus, mutta se paljastunee viimeistään perillä. Kotimaassa olisi kuitenkin tarkoitus pysytellä. Mukavaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Tuota lukinliljaa haluaisin itsekin kokeilla. Se on tosi kiinnostavan näköinen. Hyvää yllätysmatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olikin oikein mukava ja rentouttava reissu! :) Minulla tuppaa erikoisten kasvien kokeileminen usein epäonnistumaan, mutta jospa lukinlilja tekisi poikkeuksen..

      Poista
  2. Kivat ostokset! Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itsekin kovin tyytyväinen. Reissusta palattua ilahdutti suuresti, kun tulppaanitkin kukkivat vielä terhakkaasti. :) Pelkäsin, että ne ehtisivät viikonlopun aikana lakastua, kun puhkesivat niin äkkiä kukkaankin.

      Poista